Vietimme eilen elokuvailtaa. Ihan mustavalkoista sellaista.
Katsoimme kolme jaksoa suositusta Heikki ja Kaija sarjanäytelmästä, ja luulenpa että hyvin moni muukin katsoi. Sarjan Kaija eli Eila Roine täyttää 26.11. kahdeksankymmentä vuotta, hänen haastattelunsa nähtiin myöskin jaksojen lomassa.
Nykyajan tosi-tv kalpenee vanhan, nostalgisen sarjanäytelmän rinnalla!
Viikonloppuvieraiden kanssa tuli pohdittua monenlaisia asioita.
Tein vispipuuroa aamupalalle ja siitä sitten urkeni tarinaa.
Kyselin, tekeekö nykypäivän perheenäiti usein ruismarjapuuroa. Ei kuulemma tee, mutta kerran vuodessa, isänpäivänä, perheen isä saa toivomaansa hyvin haudutettua, vanhanaikaista ruispuuroa.
Muistutimme, miten nykyinen perheenäiti on vaatimalla vaatinut lapsuusaikanaan ihan joka aamu riisipuuroa.
Ja isä on keittänyt!
Miten sitä aikaisemmin ehtikin valmistamaan kaikenlaisia isotöisiäkin ruokia, vaikka oli tehtävä pitkiä työpäiviä, kaupasta kun ei ostettu kuin harvoin puolivalmisteita. Eihän niitä vielä -60 luvulla tainnut paljoa ollakaan pikkukaupoissa.
Suurin osa ruuasta tehtiin kotona alkuperäisistä raaka-aineista. Vertakin ostettiin kaupasta verilettujen tekoa varten. Pakastekana sulatettiin ja siitä tehtiin kanaviillokkia. Kaikki ohuet luut piti kanaparasta tarkkaan nyppiä pois.
Kana oli kana eikä mikään helppo broileri.
Tänään kuitenkin sai astella valmiiseen pöytään. Tarjolla oli riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa.
Oli puhetta, laulua, runonlausuntaa ja taas laulua. Jokaiselle jotakin oli tarjolla. :)
Ja sitten sai kahvia ja joulutorttuja.
Kyllä meidän eläkeläisten kelpaa olla ja elää.
