keskiviikko, joulukuu 7

Elämää, ei sen enempää

Mikähän siinä on, kun en saa syntymään mitään mielenkiintoista tekstiä blogiini.
Liian pitkäänkö olen asunut samoilla seuduilla vai mistä nyt oikein kiikastaa.
Johan tässä on neljä vuotta asuttu!
On kai vaan käännettävä uusi vaihde päälle ja ruvettava tosissaan etsimään sitä pysyvää, siis maanpäällistä, asuinpaikkaa.


Vanha ompelukone lähti viikonloppuna tyttären kotiin, mahtui autoonkin kun koiruus oli jätetty pois kyydistä.
Muistelin veljeni kanssa, että ennen Husqvarnaa lapsuuskodissamme oli vanha käsinveivattava kukkakuvioinen kone.
Mutta sitä emme sitten enää muistaneetkaan, minne se kone on joutunut.
Joku potku tässä nyt tarvittaisiin!
Onnenpotkukaan ei olisi pahitteeksi, niin kalliita ovat asunnot siellä, minne olen mielinyt jo pidempään.
Maailmantilanne on Suomessakin sellainen, että asuntojen hintojen pitäisi pudota viimeistään ensi vuonna. Samalla kyllä putoaa nykyisenkin hinta, vaikka ei siinä voi paljoa tippumista enää olla.


Joulun lähestyminen ei kiinnosta ollenkaan.
Kuullessani toissapäivänä ensimmäisen kerran radiosta Joulunkellot kilisee, säntäsin sulkemaan koko aparaatin.
Miksi jo nyt soitetaan ja lauletaan joululauluja?
Ei kiitos minulle.
Ehtiihän niitä kuunnella sitten oikeana Jouluna.

Aamulla on aikomus ajella asioimaan kyläkauppaan. Ihan tarkoituksella kirjoitan sen pienellä kirjaimella, sillä emme hae sieltä mitään muuta kuin tuiki tarpeellista.
Pääkohteena on pitäväpohjaiset talviulkoilukengät, molemmille.

No, ehkä silmiimme sattuu joku joululahjaksi soveltuva tekstiilikin perheellisille.
Ja vain pari lapsenlapsille sopivaa pikkulahjaa.
Emme ole koskaan hankkineet isoja lahjoja, emme edes toisillemme.
Ai niin, taisinpa unohtaa pari miehen hankkimaa. Kiitokset vaan!
 
Pahoin kuitenkin pelkään, että monen kassin kanssa sieltä kotiin tullaan ja sitten ihmetellään, minne rahat ovat kadonneet.
Pitäisikö perua koko reissu?