maanantai, joulukuu 19

Kunnianosoitus perunalle







Peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea.
Karppausinnostuksen vallatessa puoli Suomea, perunan, leivän ja viljatuotteiden kulutus on laskenut kovasti.
Olen minäkin osaltani vähentänyt perunan käyttöä ruuan valmistuksessa, mutta en siitä kuitenkaan kokonaan luovu. Samoin on leivän kanssa, parin aamuleipäviipaleen sijaan paahdankin vain yhden. Iltaisin iskee himo Antellin ruisnappisiin, ne kun ovat niin pieniä, että niitä voi hyvällä omallatunnolla pistellä menemään ainakin "pari paria".
Mutta kohtuus kaikessa, niin syömisten rajoittamisissakin.
Kun ei ole keliakiaa eikä muitakaan allergioita, niin hyvin tavallista ruokaa pystyy nauttimaan. Laktoosia tosin vältän, mutta se ei tuota ongelmia.

Nyt tekisi mieli valmistaa imellettyä hämäläistä perunalaatikkoa eli -tuuvinkia. Mutta kun perheessä on vain yksi eli minä, joka sitä rakastaa, taitaa jäädä tekemättä.
Pitänee tyytyä siihen tuttuun "äitien tekemään".

Mies kävi paikalliselta torilta hakemassa parikymmenentä kiloa Asterix-perunaa. Myyjä, jolta sanat eivät lopu, oli kertonut vakituiselle ostajajoukolle hyvän jutun. Edellisessä myyntipisteessä paikalle saapastellut mies oli kehuskellut syöneensä ostamiaan Siikliperunoita kokonaista neljäkymmentäseitsemän kappaletta.
Siiklit olivat todella pieniä alkusyksystä.
No, eikö seuraavassa paikassa isohko mieshenkilö oli laittanut paremmaksi, hän oli kuulemma vedellyt napaansa viisikymmentäkolme perunaa - kertaheitolla!

13 kommenttia:

-Maisu- kirjoitti...

Kuva taitaa olla paikasta missä olen lapsena aika monta kertaa kalastellut :)

Kiitos joulukortista. Askartelitko sen itse?

Rosina kirjoitti...

Maisu,
hyvin tiesit!
Minäkö askartelisin? Jätän ne puuhat osaajille. :) Pahoin pelkään, että joskus vanhainkodissa eteeni tuodaan paperia ja värikyniä. :(

Anonyymi kirjoitti...

imelletty peruna laatikko on niiiiiin hyvää, vaikkakin kaupasta ostettu.
ollaan vissiin sukua :)
mä söisin jouluruokia vaikka joka päivä, on ne kaikki niin hyviä.
mutta tuota laatikkoa ei saa kuin joulun aikaan.
muuten en perunasta niin tykkää, paitsi laatikoissa, ja uusina, oikein pieninä pottuina.
makunsa kullakin.
tuli mieleen lapsuudesta ne niin maukkaat uudet perunat. nam nam..t- Leena

anja kirjoitti...

Aika hurjaan potun nielemiseen on tarinan mies kyennyt - olkoonkin, että peruna ei nyt niin isoksi viime syksynä kasvanut! Mutta tosi on, peruna on suomalaisen perusruokaa, varsinkaan miehet eivät tule toimeen ilman sitä aterioillaan. Kun itse jätin kotimaiset viljat kesän alussa, olen popsinut kohtuullisesti perunaakin riisin ohella. Tosi karppaajat varmaan karttavat pottuja, mutta minä kyllä olen syönyt kaikkea muuta paitsi vehnää, ohraa ja ruista sekä kauraakin varoen. Ja hyvältä tuntuu elämä edelleen, eikä koske vatsaan enää. Tottumuksesta on tullut jo tapa eikä mieli tee enää ruisleipää.
Jouluna on lupa syödä yölläkin. Ja jouluruuissa on valinnan varaa jokaiselle. Äitini laittoi aina imellettyä perunalaatikkoa mutta itse en ole sitä koskaan tehnyt, samoin lipeäkala on muistoja vain. Mukavaa jouluviikkoa sinulle Rosina.

Rosina kirjoitti...

Leena,
löysin tänään kaupasta Juustoportin paistovalmista perunalaatikkoa, toivottavasti se on hyvää. :)
Eipä niitä lapsuusajan pihapellon uusia perunoita mikään voitakaan!
Silloin ei nirsoiltu ruuan kanssa muutenkaan.

Rosina kirjoitti...

Anja,
uskon perunansyöntitarinan olleen totta!
Syksyiset siiklit olivat tosi pikkuisia, raavas mies ahmaisi monta kerralla suuhunsa. :))
Ruokavaliolla voi hoitaa niin vatsaa kuin muutakin kroppaa. Totta kuin mikä.
Samoin sinulle hyvää tätä viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Peruna on totisesti hyvää. Helposti pystyisi muutaman kymmenen niitä kerralla syömään, mutta kohtuus kaikessa, kuten sanoit.
Samoin leivän syönnissä.
Tänään leivoin 8 ruisleipää. Yksi syötiin heti, kun uunista tuli ulos.

Ajattelin tänä vuonna tehdä imellytettyä p-loodaa ja minulla heräsi uteliaisuus, että mitä se tuuvinki oikein on?
Osaisko sitä meikäläinen tehdä?
Uskon, että tykkäisin kyllä, sillä mikään, mikä perunoista tehdään ei voi olla pahaa!
T: Kaisa
kaisajoupinblogi.blogspot.com

pau kirjoitti...

Ostin tänään perunalaatikkoa kaupasta, ja hyvää se oli. Ei niin hyvää kuin anopin tekemä, mutta maukasta kuitenkin.

Serkkuni kertoi muinoin:

Entinen tyttö meni hienoon perheeseen apulaiseksi. Keitä perunoita, määräsi rouva. Montako perunaa sinä syöt, hän kysyi tytöltä.
No, 10, tyttö sanoi häkeltyneenä.
Keitä sitten 12 perunaa, yksi maisterille, yksi minulle ja 10 itsellesi, neuvoi rouva.

Hyvää yötä, siunattua joulua ja joulunaikaa, Rosina ja lukijasi!

Rosina kirjoitti...

Kaisa,
hämäläinen imelletty perunalaatikko=tuuvinki. :))
Ohje löytyy google:ttamalla. Sinulla kun on muistaakseni oikea vanhanajan puuhella, niin kokeilepa tuota laatikon tekoa, jos ennätät.
Ellei tänä jouluna, niin sitten seuraavana tai miksei sitä voi tehdä muulloinkin?

Rosina kirjoitti...

Pau,
mukava tarina sinulla, sekin varmaan tosijuttu. Muinoin syötiin perunoita enemmän ainakin köyhemmissä perheissä, kun muuta ruokalajia ei aina pöydästä löytynytkään.:)

Levollista joulunaikaa sinnekin.

Marleena kirjoitti...

Tykkään perunamuusista. Syön useimmiten töissä, missä enimmäkseen perunapäivinä on tarjolla vain kumiperunoita, uudelleen lämmitettyjä...

Rosina kirjoitti...

Marleena,
onpa sinulla masentavia kokemuksia perunoista.
Työpaikalla? Kumiperunoita?
Palautetta kehiin. :))

Rosina kirjoitti...

Lokki,
olit kirjoittanut kommentin edelliseen kirjoitukseeni Jimin peruna-ohjelmasta.
Sattumalta katsoin sen ohjelman!
Kyllä Amerikan maalla kaikki on niin suurta, ei Suomessa ole sellaisia perunapeltoja eikä niin valtavia koneita.
Häkellyttävä ohjelma!
Tulee sieltä Jimiltä näköjään ihan järkevääkin katsomista. :)