Olotilani näin alkuvuonna on melko sama kuin vaalitelineen tyhjät raamit, ei mitään järkevää ajatusta.
Vuosi vaihtui, en jaksanut edes ilotulitusta katsella. Pauke kuului kyllä sänkyyn saakka. Luin Vilhelm Mobergin Maahanmuuttajat-sarjan ensimmäistä osaa, minkä silmiltäni pystyin.
Aaattoaamuna huomasin toisen silmäni punottavan ja verestävän, sitä oli enteillyt muutaman päivän jatkunut outo särky poskipäässä.
No, jouluaattona olikin vatsatauti yllättänyt, silloin jäi riisipuurot ja kinkut syömättä.Maanantaina sain antibioottivoidereseptin kouraani ja ajeltiin apteekin kautta lentoasemalle.
Lapsenlapsi lennähti luoksemme iloa tuomaan.
Nyt on mieli parempana, kaikenlaista kivaa on jo keksitty, kelkkailtu ja rakennettu lumiukko ja -lyhty.
Tänään mies kävi pojan kanssa uimassa, minä en uskaltautunut klooriveteen silmieni kanssa. Parantukoot nyt kunnolla.
Vaikka en kuunnellutkaan joululauluja ennen joulua, niin loppiaisen perinteisiin kuuluu ainakin minulla Yle 1 15.05
Kauneimmat joululaulut vielä kerran.
Muutama vuosi sitten niiden lähettämisajankohta siirrettiin loppiaisaamupäivään, en huomannut sitä silloin ja niin katkesi monivuotinen kuunteluperinne.
Otin ja kirjoitin palautetta Ylen pääjohtaja Jungnerille. Ihme ja kumma, sain häneltä henkilökohtaisen kirjeen, jossa hän pahoitteli asiaa.
Olikohan antanut tehtävän jollekin sihteerilleen? Mutta allekirjoitus oli itse Mikaelin allekirjoittama.
Perinne juontuu lapsuuskodistani, äitimme halusi aina kuunnella Yleisradiosta kyseisen ohjelman. Hän jaksoi muistuttaa aina joulun lähestyessä loppuaan asiasta. Kiitos, äiti.
