Tarinoita Pohjanmaalta

Maallista mammonaa

2012-01-25T06:22:00.000-08:00

"Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, mitä viisi tärkeintä kohdetta ilman materiaalisyyllisyyttä hankkisin"!
Ylläolevan haasteen sain anjareginalta. Kiitos!
Haasteen tekee vaikeaksi sana "kaikki". Ei kukaan voi omistaa kaikkea maailmassa olevaa rahaa!
Mutta kuvittelen nyt, että minulla olisi iso määrä rahaa käytettävänä.
Sopiihan se?
Joskus tai oikeastaan aika usein olen kuvitellut tilannetta, miten käyttäytyisin suuren lotto- tai veikkausvoiton saadessani.
Ensinnäkään, en osaisi salata sitä. Huuto olisi mahtava, se kuuluisi luultavasti puolen kilometrin päähän!
Toiseksi, elämäni ensimmäisen kerran pyörtyisin.
No, eipä taida meidän huushollissa pyörtymisiä näkyä, huutoa kylläkin joskus, mutta ihan muista syistä.

Mutta nyt haaveilemaan.
I Hankkisin muutamia asuntoja, jotkut niistä antaisin muiden käyttöön.
Minulle ja miehelle rakennettaisiin meren läheisyyteen, metsikön suojaan yhdessä tasossa oleva hirsitalo. Sinne mm varaava takka ja puulämmitteinen sauna.
II Raha-apua sitä kipeimmin tarvitseville/Hyväntekeväisyyteen yleensäkin.
III Kaikki matkasuunnitelmat toteen. Ensimmäinen matka Yhdysvaltoihin, ainakin parin kuukauden mittainen.
IV Asuntoauton hankinta
V Sukukokous, jonka kustantaisin tarjoiluineen. Pääsisi nuukat sukulaisetkin mukaan! (No, tämä oli vitsi)

Haaste lähtee etenemään viidelle seuraavalle, joka haluaa vastata leikkimieliseen kisaan!

Heikin päivänä tammikuussa

2012-01-19T09:14:00.000-08:00

Uppsalan piispa, Suomen kansallispyhimys kuoli 20.1.1156 Köyliönjärven jäällä talonpoika Lallin surmaamana. Päivää vietettiin 1600-luvulle saakka 20.1, sitten päivä siirrettiin 19.1.
Perinteen mukaan talvi on tuolloin puolessavälissä. Heikin sanotaan taittavan talven selän ja karhun kääntävän kylkeään.

Mukavaa jos näin olisi. En kaipaa lunta yhtään enempää, enkä paukkupakkasia ollenkaan. Palelen toisinaan sisälläkin, vaikka lämpömittari seinällä väittää, että lämmintä on ihan tarpeeksi.
Tiistaina palelsin entistä kauheammin pakkopaaston kynsissä, veden lisäksi nautin kylläkin lämmintä teetä ja kahviakin. Lihaliemen siivilöin kirkkaaksi, ettei vaan tutkimus olisi mennyt pieleen, ohjeiden mukaan ei saanut juoda kuin kirkkaita liemiä.
No nyt se taas ohi - ainakin viideksi vuodeksi, ellei mitään uusia vaivoja ilmene.
Hyviä ohjeita tuli kotiintuomisina, apteekkireissukin on taas tiedossa.
Lääkäri ja hoitaja olivat oikein sympaattisia, kyselin heiltä kaikenlaista ja auliisti he vastailivat.

Tänään tein kunnon siskonmakkarakeiton ja paistoin pari muhkeaa vuokaleipää.
Eilen ei ruoka maistunutkaan, mutta uni oli sitäkin tervetulleempaa.
Voimille otti niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.
Pistää miettimään, miten raskasta on niillä, joilla on vakavia sairauksia.

Sunnuntaina sitten jännitetään, tuleeko presidentinvaaleissa toinen kierros vai ei.
Käymme aina varsinaisena vaalipäivänä äänestämässä, muistaakseni vain kerran olemme äänestäneet ennakkoon, syytä en muista.
Mitähän hyvää sitä keksisi vaalivalvojaisiin?
Voisi samalla juhlia neljänkymmenen vuoden takaista tapahtumaa, silloin vietin viikon synnytyssairaalassa.
Onko siitä tosiaankin niin kauan aikaa?

Uskomuksia ja täyttä totta

2012-01-12T09:22:00.000-08:00

Huomenna on perjantai ja kolmastoista päivä.
Moni uskoo, että päivästä tulee onnettomuuksien päivä, ellei omalle niin joidenkin toisten kohdalle.
Joka ainut päivähän tapahtuu ikäviä asioita, eikä sillä ole mitään merkitystä, onko päivä kuukauden kolmastoista ja perjantai vai joku muu.

Uudenvuoden kyselyyni vastanneet lupasivat lisätä eniten liikuntaa, mutta vanhaan malliin aikoo jatkaa melkein saman verran vastanneita.
Pari laihduttaa, yksi aloittaa uuden harrastuksen ja kaikki sanovat kysyttäessä "kyllä", mikäli oikein ymmärsin. :)
Riippuu tietenkin, mitä kysytään.
Mikäli lapsesi haluaa jatkuvasti, siis jatkuvasti, tuoda jälkikasvunsa sinulle hoidettavaksi, niin ihmettelen, miksi sanaa "ei" ei osata tai haluta käyttää.
Tottakai niitä lapsenlapsia on mukava tavata ja hoitaakin, mutta jos voimat eivät aina riitä, niin kyllä sen voi lapsilleen sanoa.
Kommentteja voi asiasta jättää.

Ainokainen lapsenlapsi oli ja meni, keväällä tapaamme seuraavan kerran, silloin hänen kotimaisemissaan.
Vielä kuunneltiin iltalukemiset ja luettiin yhdessä iltarukoukset.
Toivottavasti ne säilyvät muistoissa pitkään.

Tänään hain apteekista ensi viikon tutkimusta varten valmiiksi annokset pahanmakuista ainetta, joka sekoitetaan veteen ja juodaan sinä päivänä, kun mitään muuta ei saa suuhunsa pistää.
Vain sitä kaameaa lientä ja vettä - no, teetä ja kahvia kuitenkin.
Pitäisi kai olla tyytyväinen, että tutkitaan.
Saan kai kuitenkin vähän marista?

Tyhjät raamit

2012-01-05T05:09:00.000-08:00

Olotilani näin alkuvuonna on melko sama kuin vaalitelineen tyhjät raamit, ei mitään järkevää ajatusta.
Vuosi vaihtui, en jaksanut edes ilotulitusta katsella. Pauke kuului kyllä sänkyyn saakka. Luin Vilhelm Mobergin Maahanmuuttajat-sarjan ensimmäistä osaa, minkä silmiltäni pystyin.
Aaattoaamuna huomasin toisen silmäni punottavan ja verestävän, sitä oli enteillyt muutaman päivän jatkunut outo särky poskipäässä.
No, jouluaattona olikin vatsatauti yllättänyt, silloin jäi riisipuurot ja kinkut syömättä.Maanantaina sain antibioottivoidereseptin kouraani ja ajeltiin apteekin kautta lentoasemalle.
Lapsenlapsi lennähti luoksemme iloa tuomaan.

Nyt on mieli parempana, kaikenlaista kivaa on jo keksitty, kelkkailtu ja rakennettu lumiukko ja -lyhty.
Tänään mies kävi pojan kanssa uimassa, minä en uskaltautunut klooriveteen silmieni kanssa. Parantukoot nyt kunnolla.

Vaikka en kuunnellutkaan joululauluja ennen joulua, niin loppiaisen perinteisiin kuuluu ainakin minulla Yle 1 15.05
Kauneimmat joululaulut vielä kerran.
Muutama vuosi sitten niiden lähettämisajankohta siirrettiin loppiaisaamupäivään, en huomannut sitä silloin ja niin katkesi monivuotinen kuunteluperinne.
Otin ja kirjoitin palautetta Ylen pääjohtaja Jungnerille. Ihme ja kumma, sain häneltä henkilökohtaisen kirjeen, jossa hän pahoitteli asiaa.
Olikohan antanut tehtävän jollekin sihteerilleen? Mutta allekirjoitus oli itse Mikaelin allekirjoittama.

Perinne juontuu lapsuuskodistani, äitimme halusi aina kuunnella Yleisradiosta kyseisen ohjelman. Hän jaksoi muistuttaa aina joulun lähestyessä loppuaan asiasta. Kiitos, äiti.

2011-12-30T11:44:00.000-08:00

Onnellista Uutta Vuotta 2012!

Huomenna se sitten on, vuoden viimeinen päivä.
Tuli mietittyä mennyttä vuotta, oli liian monta surullista päivää ja yötä, paljon vähemmän onnellisia.
Silti niitäkin oli ja niitä muistellessa onkin hyvä siirtyä vastaanottamaan
Uutta Vuotta 2012.

Se on onnellinen, joka ei sure sitä, mitä häneltä puuttuu,
vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on.
(Demokritos)

Lapsuuden joulu

2011-12-22T08:43:00.000-08:00

Hyvää Joulua jokaiselle lukijalle!

Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmentämättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.

Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
käyn takaisin elämän sumean, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsensilmäni lien,
sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitseläikkyvän
ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.

Niin taas, kun illaksi painuu jouluaatto
ja juhlaa soittavat kellot temppelin,
sadun taikapiirissä siivin havisevin
tule luokseni, muistojen kalleimpien saatto!
Ja te tupaan käykää, rakkaat vainajat
te joulun katoamattomat haltijat,
tule, äiti, lietesi luo, tule penkille taatto.

Kaarlo Sarkia Lapsuuden joulu

Joulumusiikiksi valitsin Taivas sylissäni

Kunnianosoitus perunalle

2011-12-19T12:27:00.000-08:00

Peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea.
Karppausinnostuksen vallatessa puoli Suomea, perunan, leivän ja viljatuotteiden kulutus on laskenut kovasti.
Olen minäkin osaltani vähentänyt perunan käyttöä ruuan valmistuksessa, mutta en siitä kuitenkaan kokonaan luovu. Samoin on leivän kanssa, parin aamuleipäviipaleen sijaan paahdankin vain yhden. Iltaisin iskee himo Antellin ruisnappisiin, ne kun ovat niin pieniä, että niitä voi hyvällä omallatunnolla pistellä menemään ainakin "pari paria".
Mutta kohtuus kaikessa, niin syömisten rajoittamisissakin.
Kun ei ole keliakiaa eikä muitakaan allergioita, niin hyvin tavallista ruokaa pystyy nauttimaan. Laktoosia tosin vältän, mutta se ei tuota ongelmia.

Nyt tekisi mieli valmistaa imellettyä hämäläistä perunalaatikkoa eli -tuuvinkia. Mutta kun perheessä on vain yksi eli minä, joka sitä rakastaa, taitaa jäädä tekemättä.
Pitänee tyytyä siihen tuttuun "äitien tekemään".

Mies kävi paikalliselta torilta hakemassa parikymmenentä kiloa Asterix-perunaa. Myyjä, jolta sanat eivät lopu, oli kertonut vakituiselle ostajajoukolle hyvän jutun. Edellisessä myyntipisteessä paikalle saapastellut mies oli kehuskellut syöneensä ostamiaan Siikliperunoita kokonaista neljäkymmentäseitsemän kappaletta.
Siiklit olivat todella pieniä alkusyksystä.
No, eikö seuraavassa paikassa isohko mieshenkilö oli laittanut paremmaksi, hän oli kuulemma vedellyt napaansa viisikymmentäkolme perunaa - kertaheitolla!

Vähän vanhaa, enemmän uutta

2011-12-12T00:25:00.000-08:00

Hyvin rauhallisesti kävelin ylläolevan komeuden ohi, ja kas kumma, ei tullut mieleeni kadehtia niitä ostokykyisiä ihmisiä, jotka sellaisen omistavat.
Kateus on yksi kuolemansynneistä, ja siihen olen syyllistynyt hyvinkin monta kertaa.
Olenkohan siis päässyt siitä?

Torstainen sää oli suotuisa ajella, seuraava päivä olikin jo ihan erilainen, tuiskusi ja oli liukastakin.
Koko pitkä päivä kului kaupoissa kierrellessä, tulomatkalla poikkesimme vielä veljen luona glögillä. Nyt on poisviedyn ompelukoneen tilalla isokokoinen televisio!
Onpahan varalla, kun edellinen laite ylitti jo kymmenen vuoden iän ja temppuilee värien kanssa.
En näköjään pääse irti kaiken käyttökelpoisen tavaran hamstraamisesta.
Taulutelevisiohan se jo pitäisi seuraavana olla!

Kengät löytyivät aika vaivattomasti vanhan kenkätehtaan myymälästä nuoren myyjättären avustuksella. Mieskin valitsi saman tehtaan markkinoimat kengät.
Markkinoinnilla tarkoitan sitä, että kengät suunnitellaan Suomessa, mutta valmistetaan ulkomailla. Hintakaan ei ole siis niin korkea kuin kokonaan Suomessa tehdyissä kengissä.
Ovat kevyet, kosteutta hylkivät ja pitäväpohjaiset - kaikki ne ominaisuudet, jota kengistä hainkin.
Vedän sanani takaisin, kun /jos niillä ensimmäisen kerran kaadun.
Muuten, ne eivät ole lapikkaat! Kuvan otin vain rekvisiitaksi tätä blogiani varten.

Saimme tosi ystävällisen opastuksen tietokoneen ulkoisen kovalevyn käytöstä, nyt on valokuvat ja muut tiedostot tallennettu varmaan paikkaan. Muistitikut eivät kuulemma riitäkään.
Muutkin asiat hoituivat ilman isompia huolia, joten nyt vaan joulupakettien tekoon!

Elämää, ei sen enempää

2011-12-07T09:02:00.000-08:00

Mikähän siinä on, kun en saa syntymään mitään mielenkiintoista tekstiä blogiini.
Liian pitkäänkö olen asunut samoilla seuduilla vai mistä nyt oikein kiikastaa.
Johan tässä on neljä vuotta asuttu!
On kai vaan käännettävä uusi vaihde päälle ja ruvettava tosissaan etsimään sitä pysyvää, siis maanpäällistä, asuinpaikkaa.

Vanha ompelukone lähti viikonloppuna tyttären kotiin, mahtui autoonkin kun koiruus oli jätetty pois kyydistä.
Muistelin veljeni kanssa, että ennen Husqvarnaa lapsuuskodissamme oli vanha käsinveivattava kukkakuvioinen kone.
Mutta sitä emme sitten enää muistaneetkaan, minne se kone on joutunut.
Joku potku tässä nyt tarvittaisiin!
Onnenpotkukaan ei olisi pahitteeksi, niin kalliita ovat asunnot siellä, minne olen mielinyt jo pidempään.
Maailmantilanne on Suomessakin sellainen, että asuntojen hintojen pitäisi pudota viimeistään ensi vuonna. Samalla kyllä putoaa nykyisenkin hinta, vaikka ei siinä voi paljoa tippumista enää olla.

Joulun lähestyminen ei kiinnosta ollenkaan.
Kuullessani toissapäivänä ensimmäisen kerran radiosta Joulunkellot kilisee, säntäsin sulkemaan koko aparaatin.
Miksi jo nyt soitetaan ja lauletaan joululauluja?
Ei kiitos minulle.
Ehtiihän niitä kuunnella sitten oikeana Jouluna.

Aamulla on aikomus ajella asioimaan kyläkauppaan. Ihan tarkoituksella kirjoitan sen pienellä kirjaimella, sillä emme hae sieltä mitään muuta kuin tuiki tarpeellista.
Pääkohteena on pitäväpohjaiset talviulkoilukengät, molemmille.

No, ehkä silmiimme sattuu joku joululahjaksi soveltuva tekstiilikin perheellisille.
Ja vain pari lapsenlapsille sopivaa pikkulahjaa.
Emme ole koskaan hankkineet isoja lahjoja, emme edes toisillemme.
Ai niin, taisinpa unohtaa pari miehen hankkimaa. Kiitokset vaan!

Pahoin kuitenkin pelkään, että monen kassin kanssa sieltä kotiin tullaan ja sitten ihmetellään, minne rahat ovat kadonneet.
Pitäisikö perua koko reissu?

Antin päivänä marraskuussa

2011-11-30T11:48:00.000-08:00

Antti aisoilla ajaa, sanottiin ennenvanhaan.
No nyt ei ajettu, tiet sulana ja pyöräkeli. Eilen vielä sai kävellä taiten pitkin ajotien laitoja ja jalkakäytäviä, niin oli kuhmuraista jäätä eikä hiekanmurustakaan oltu maltettu pudottaa jalankulkijoille.
Muistelimme vanhustentuvalla parhaita ja vähemmän parhaita joulumuistoja sekä jouluruokia.
Mitään kovin huonoa muistoa ei kenelläkään ollut, taisi aika hieman kullatakin muistoja. Kaikki eivät olleet saaneet joululahjoja, siitä virisi hieman keskustelua. Mutta pääosin oltiin tyytyväisiä kauan sitten elettyihin jouluihin.

Mieluisin jouluruoka-kysely tuotti yllätyksen, valkoinen riisipuuro ylitti kaikki muut jouluruuat. Kakkoseksi kiri lanttu- ja porkkanalaatikko, yhdellä myöskin imelletty perunalaatikko.
Vasta viimeisenä oli kinkku!
Perin tyytyväistä ja vaatimatonta joukkoa nämä ikäihmiset.

Marraskuun viimeinen päivä kääntyi muistojen joukkoon, sitä juhlittiin syntymäpäivien merkeissä.
Mutta nyt "lauantailapsi" saa taas jatkaa puuhaamistaan ihan arkisten asioiden parissa.

Lahtiskan tapaus

2011-11-24T09:18:00.000-08:00

Vietimme eilen elokuvailtaa. Ihan mustavalkoista sellaista.
Katsoimme kolme jaksoa suositusta Heikki ja Kaija sarjanäytelmästä, ja luulenpa että hyvin moni muukin katsoi. Sarjan Kaija eli Eila Roine täyttää 26.11. kahdeksankymmentä vuotta, hänen haastattelunsa nähtiin myöskin jaksojen lomassa.
Nykyajan tosi-tv kalpenee vanhan, nostalgisen sarjanäytelmän rinnalla!

Viikonloppuvieraiden kanssa tuli pohdittua monenlaisia asioita.
Tein vispipuuroa aamupalalle ja siitä sitten urkeni tarinaa.
Kyselin, tekeekö nykypäivän perheenäiti usein ruismarjapuuroa. Ei kuulemma tee, mutta kerran vuodessa, isänpäivänä, perheen isä saa toivomaansa hyvin haudutettua, vanhanaikaista ruispuuroa.
Muistutimme, miten nykyinen perheenäiti on vaatimalla vaatinut lapsuusaikanaan ihan joka aamu riisipuuroa.
Ja isä on keittänyt!

Miten sitä aikaisemmin ehtikin valmistamaan kaikenlaisia isotöisiäkin ruokia, vaikka oli tehtävä pitkiä työpäiviä, kaupasta kun ei ostettu kuin harvoin puolivalmisteita. Eihän niitä vielä -60 luvulla tainnut paljoa ollakaan pikkukaupoissa.
Suurin osa ruuasta tehtiin kotona alkuperäisistä raaka-aineista. Vertakin ostettiin kaupasta verilettujen tekoa varten. Pakastekana sulatettiin ja siitä tehtiin kanaviillokkia. Kaikki ohuet luut piti kanaparasta tarkkaan nyppiä pois.
Kana oli kana eikä mikään helppo broileri.

Tänään kuitenkin sai astella valmiiseen pöytään. Tarjolla oli riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa.
Oli puhetta, laulua, runonlausuntaa ja taas laulua. Jokaiselle jotakin oli tarjolla. :)
Ja sitten sai kahvia ja joulutorttuja.
Kyllä meidän eläkeläisten kelpaa olla ja elää.

Tyvestä puuhun noustaan

2011-11-17T04:04:00.001-08:00

Pitkään on olotilani ollut samantuntuinen kuin kuvassa etummaisena oleva ruttuinen foliovuoka.
Eilen tosin sain kannustusta ja hyviä neuvojakin ystäviltäni, jotka ilahduttivat minua saapumalla päivävierailulle.
Kiitokset teille.
Ei nämä blogit ihan turhia ole. Sielunystäviä on löytynyt ja löytyy edelleenkin, on mukava seurata toisten elämänmenoa ja ajatuksenjuoksua blogikirjoitusten kautta.

Ei ollut tarkoituksena laittaa ruokakuvaa tähän blogiin, mutta en ole kuvannut aikoihin mitään. No, hautausmaakuvia on tullut otettua ihan liikaakin.
Ystäväni miettivätkin, että heille kertomani aikaansaamattomuus voikin johtua monesta ikävästä tapahtumasta. Ehkä niin onkin.

Tänään aloitin kunnonkohennukseni. Eilinen liukkaus oli häipynyt teiltä ja kaduilta, hain sauvat käteen ja menoksi, aurinkokin tuli esille siivittämään askeleitani.
Mies jäi ruuvimeisselin kanssa kiinnittämään talvikenkien pohjiin liukuesteruuveja. Olin aamulla ensitöikseni hakenut parit kengät komerosta ja kiskonut niiden sisältä sinne keväällä rutatut sanomalehtitollot pois.

Mitään en niin paljoa nykyisin pelkää talven tullessa kuin liukkautta. Tasapaino kun ei muutenkaan ole sieltä parhaimmasta päästä, kamalata tuntuu ulos lähteä ilman jotain tukea. Joko miehen, sauvojen tai vaikka potkukelkan.

Nuorena olin rohkea, jopa hullunrohkea, en oikeastaan pelännyt mitään. Nykyään en edes lue dekkareita enkä katso jännitysfilmejä.
Tosi elämä kun käy sekin useimmiten liian jännittäväksi ja ennalta-arvaamattomaksi.

Jännittävää on tämä blogin ylläpitokin.
Eilen jo tuskailin tunnin verran, kun sivulle lämähti teksti "Blogger ei enää tue selaintasi. Jotkin Bloggerin osat eivät toimi ja ongelmia voi ilmetä".
No, välillä pääsin vastaamaan saamiini kommentteihin, välillä en voinut kommentoida muiden tekstejä.
Nyt on koko uuden sivun kirjoitusosio pienenä kuin pyy maailmanlopun edellä. Jollain ihmeen tavalla saan tätä tekstiä kirjoitettua.
Kirjoitin palautettakin bloggerin ylläpitäjälle.
Saa nähdä, tuleeko vastaus heti vai viidestoista päivä.

Soppaa ja sielunhoitoa

2011-11-11T10:41:00.000-08:00

Mitä eroa on sopalla ja keitolla?
Ehkä keitto on laihempaa kuin paksumpi soppa, luulisin. No, me söimme ainakin vatsamme täyteen borssikeittoa.
En ole muutamaan vuoteen paneutunut oikean ukrainalaisen borssikeiton tekoon, menneinä vuosina tein sitä useinkin. Hankkiessani 1990-luvulla Lehmusoksien tekemän kirjan Venäjän keittiö, nautiskelin sen ruokaohjeita silmilläni ja päätin kokeilla uusia ruokaohjeita heti tilaisuuden tullen.
Muutamia on tullut tehtyä, mutta ei suinkaan kaikkia. Onkin pidettävä kirjaa enemmän näkösällä, ja kokeiltava seuraavien vieraiden tullen jotain ihan uutta ruokalajia.

Vieraskirjasta samat sanat, se on täysin unohtunut kirjahyllyn uumeniin. Johan silläkin on ikää viisitoista vuotta, suurin osa sivuista paistaa valkoisina.
Eilen siihen tuli täydennystä pikkuserkkuni Hilkan kirjoittamana.
"Meitä on hyvin syötetty ja kyllä me syötiinkin".
Kiitokset itsellenne!

Kyseisen vieraskirjan sain viisikymmenvuotislahjaksi lapsuudenaikaiselta naapurintytöltä.
Oli mukava yllätys, että hän muisti minua, vaikka emme ole pahemmin yhteyttä pitäneetkään. Hän jäi kotimaisemiin, minä liityin Etelä-Suomen ihmispaljouteen.
Kumpikohan meistä on onnellisempi?
Vai onko kumpikaan.

Jo muutaman viikon ajan olen huomannut näyttöruutua tiiraillessa, että en taaskaan näe kunnolla. Ensin epäilin silmälasejani, mutta sitten muistin, että silmälääkäri kehotti tulemaan uusintatarkistukseen vuoden sisällä.
Siis - onko viimeisimmästä käynnistäni mennyt jo vuosi?
Pakko oli kaivella kalenterit ja reseptit esille. Selvisihän asiat, monitehot olen hankkinut viime keväänä, mutta lähi-näyttöpäätelasit jo kaksi vuotta sitten.
Kaihileikkaus on varmaankin edessä viimeistään ensi vuonna. Asiaan pitää vaan sopeutua ja ajatella, mitä hyvää leikkaus tuo tullessaan.

Toisenkin jo määrätyn uusintatutkimuksen aika koittaa joulun jälkeen, joten ei voi kuin todeta, että vanheneminen on tosiasia.
Siihen on vaan uskottava.

Hinausta ja tuuppausta

2011-11-02T09:28:00.000-07:00

Ei, ei ole kysymys auton hinauksesta eikä tuuppimisesta. Tai pökkäämisestä, niinkuin täälläpäin sanotaan.
Löysin vaan vähän aikaa sitten paikallisesta Keskisen sanomiksi ristimästämme lehdestä mainoksen, jossa otsikon niminen firma tarjosi palvelujaan.
Hinaus ja tuuppaus - on siinä osuva nimi yritykselle!

Kuvassa olevan kulkuneuvon hankin muutama vuosi sitten äkkinäisessä mielenhäiriössä sukulaiseni luopuessa siitä melkein pilkkahinnalla.
Kun kerran halvalla sai.
Se oli elämäni ensimmäinen ja luultavasti viimeinenkin omiin nimiini rekisteröimä auto. Olen kyllä viisastunut elämäni varrella sen verran, että lykkään nykyisin nimeni kaikkeen, mikä talouteen yhdessä ostetaan, oli se sitten asunto, auto tai joku muu kallis ostos.

Saabin ja minun yhteinen tarina vaan oli kovin lyhyt, reilu vuosi sitä kesti.
Parasta autossa oli hyvä näkyväisyys niin eteen- kuin taaksekinpäin, toiseksi auton ääni, sillä enemmän ääntähän siitä lähti kuin uudemmasta autostamme.
Ja olihan siinä automaattivaihteetkin, joihin heti tykästyin. Pesin ja puunasin autoa kuin ainakin perheenjäsentä ja ajelin ihan yksinäni asioille lähikuntiin. Ja asiattakin.

Miksi sitten luovuin kehumastani autosta?
Yksinkertaisesti - rahan takia.
Huomasin, ettei kahden auton ylläpito ole halpaa huvia. On kunnossapito, vakuutukset, katsastukset ja ainainen bensatankilla vierailu.
Ikävä oli jättää myynti-ilmoitus lehteen, ihan kuin olisin hyvän ystävän hylännyt.
Pari soittoa tuli, ja niin tosiostaja sitten vei kalliin leikkikaluni.
Mutta eipä tarvinnut hinata eikä tuupata, kunnialla se pihasta lähti!

Kirjoja, kirjoja

2011-10-25T11:25:00.000-07:00

Lainasin taas kerran kirjastosta niin kiinnostavan kirjan, että oli pakko hankkia se omaankin kirjahyllyyn.
Huutonetistä se löytyikin, kirjan sivut olivat vielä irroittamatta toisistaan, joten olin ihan ensimmäinen lukija tälle kirjalle.
Ehkäpä teoksen lastenkasvatusneuvoja noudattamalla olisin säästynyt monilta murheilta.

Kirjan kertomaa:
Parhainta ja halutuinta, mistä lapset voitiin luvatta päästää osallisiksi, oli vielä 1800-luvullakin kirkkomatka. Maaseudun harmaaseen arkeen tottuneelle lapselle oli kirkkomatka suuri elämys; mäellä kuhiseva väkijoukko, virrenveisuu, messut ja papin upea messukaapu , maalaukset, alttaritaulu ja koristeelliset kattokruunut piirtyivät syvään ja jättivät pysyviä jälkiä vaikutteille alttiin lapsen mieleen.
Ei siis ihme, että lapset hartaasti toivoivat pääsevänsä kirkkoon.
Tätä seikkaa osasivat vanhemmat käyttää hyväkseen saadakseen lapset tekemään pieniä palveluksia.
"Tuo nyt puita, pieset jouluna kirkkoon!"
"Kuka lopettaa kaiken lautaseltaan, se piäsöö pyhänä kirkhon"

Tälläisissä lupauksissa on tosi takana, mutta väliin luvataan lapsille sellaistakin, millä ei ole katetta.
Laihialta kerrotaan: "Mukuloota luvathi kirkhon vierä silloon, kun sika lentää ja kun pappi ei oo kotona".
Niinpä, lasten tahto oli silloin vanhempien taskussa.

Lisää kirjoja eksyi joukkoomme tänään, kun poikkesimme kirpparilla. Sinne oli hiljattain noudettu jonkun kuolinpesän iso kirjamäärä.
Kirjoja oli monissa eri laatikoissa, laatikot tietenkin lattialla ja sain koukkia niitä selkä väärässä, kun halusin joka ainoan kirjan tutkia.
Hyväkuntoisia olivat, eivätkä haisseet edes ummehtuneille.

Kolme osaa Toisen maailmansodan historiaa,
Gwen Bristowin ihana Uudet tuulet,
matkakirja Amerikasta ja Kanadasta: Miina ja minä rapakon takana,
Pakkolasku länsijäätikölle ja
Tanssitytön tie elämään.
Mies valitsi Suuren Sivistyssanakirjan v. 2001.
Hyväkuntoinen lastenkirjakin löytyi joululukemiseksi lapsenlapselle.
Muutama Cd-levy ja Kalevalan uusia kuvapostikortteja.

Kassakone raksutti summan, neljätoista euroa!
Sillä rahalla ei saisi edes yhtä kirjaa kirjakaupasta.

Touhussa kuin toiskan kalja

2011-10-17T10:45:00.000-07:00

Ainakin vähän aikaa sain jotain järjellistä aikaan, sitten innostus laimeni ja loppui kokonaan.
Meillä on yhdistetty työ- ja vierashuone, joka on ollut sekaisin liian pitkään.
Sängyn päälle olen levitellyt paperikansioita ja muita "tutkimustyössäni" tarvitsemiani välttämättömiä tavaroita.
Työpöydällekin oli kertynyt kasapäin papereita.
Mies jo hienovaraisesti kyseli, mitä se siivousriepu kaapin päällä tekee.
Oli vaan jäänyt käsistäni siihen viikko-kaksi sitten.

Tänään terästäydyin.
Etsin yläkaapista ns talviverhot, jotka sinne olin joskus nostanut. Rypyssähän ne, joten pesukoneeseen vaan, siliäisivätkin paremmin puolikosteina.
Ikkunasta aloitettiin, verhot pois ja sisälasin pyyhkiminen pölystä. Muuten on kaikki ikkunat tältä vuodelta pesty aiemmin, niin sisältä kuin ulkoa.
Sitten paperien kimppuun. Kaikki piti syynätä tarkkaan, monta pinoa niistä kertyikin.
Mutta paljon sain repiä roskiinkin.

Mistä moinen innostus?
Luultavimmin siitä, kun olemme menossa ensi visiitille pikkuserkkuni luokse sukuasioiden merkeissä. Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun sain yhteyden minulle ennestään tuntemattomaan pikkuserkkuun.
Vaikka emme asu kovin etäällä toisistamme, on ollut muka joitakin esteitä tapaamiselle.
Mutta totesimme ajan kuluvan sitä vauhtia, että nyt ei enää odotella.

Huomenna kuitenkin kampaamoon, hiukset muistuttavat uuniluutaa. Autokin kaipaa pesua ja puunausta, se hoidetaan samalla.
Myöhään iltapäivällä on vanhusten vuoro, löysin uuden mukavan kirjankin kirjastosta. Luulenpa, että siitä löytyy kivoja tarinoita luettavaksi.

Kirja on tänä vuonna ilmestynyt Pannu kuumana, joka kertoo Suomen kahvikansan kahvimuistoista.
Miten kahvi muuttui eliitin herkusta koko kansan juomaksi. Millaista kahvia joivat ennen vanhaan isännät ja emännät, piiat ja rengit.
Kirjoittaja Tuija Saarinen on joensuulainen perinteentutkija, joka alkoi juoda kahvia kaksivuotiaana.

Sain aiemmin kutsun Eläkeliiton vapaaehtoisille tarkoitetulle virkistys-opintopäivälle.
Kyytikin järjestyi toisten mukana, päivä oli kaikinpuolin onnistunut ja hauskakin.
Kukin luennoitsija osasi asiansa, ja laulu-leikkitaitojammekin "testattiin".
Minäkin lauloin ja leikin toisten mukana
"Tula tullallaa, tula tulallaa, posket pullalla, on sillä tytön kullalla".

Mukava oli myös vanha lastenlaulu "Nytpä tahdon olla mä, pienen mökin laittaja..."
Ei ole tullutkaan sitä laulua lauleltua vuosikymmeniin.
Hyvin olivat sanat pysyneet mielessä.
Minkä lapsen tai nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Pitää paikkansa.

Luonto työtään tekee

2011-10-09T06:52:00.000-07:00

Vaahterani kertoo mulle
hiljaa empien,
enhän minä tähän kuole,
vaan vaivun unehen.

Lehti, joka alas putoo
mullaks´ muuttuen,
se ensi vuonna mulle kutoo
uuden sydämen.

Lainasin isäni serkun runosta pari säkeistöä, niistä välittyy optimistinen usko uuteen kevääseen.
Serkun runoissa on useimmiten hyvin melankolinen sävy, eikä ihmekään, niin traagista on hänen elämänsä alkutaival ollut.
Olen tosi tyytyväinen löydettyäni isäni serkun muutama vuosi sitten. Innostuin heti hänen kirjallisesta lahjakkuudestaan ja pari kertaa tavattuamme uskaltauduin ehdottamaan, että kirjoittaisin hänen runonsa muistiin jälkipolville.
Lauluja haitarimusiikin säestyksellä olikin jo talletettuina cd-levyille.

Eilen iltayöstä sammutimme valot joka huoneesta ja asetuimme ikkunan eteen.
Näkyihän niitä, tähdenlentoja, kun aikamme pää kenossa katselimme taivaalle. Katuvalot vaan häiritsivät tunnelmaa.
Tähdenlento on kuitenkin paljon nopeampi kuin ajatus!
Ehdinköhän toivoa juuri samaan aikaan niitä asioita, joita olin mielessäni etukäteen vatvonut?

Tunnustuksia ja haasteita

2011-10-01T10:07:00.000-07:00

Sain Liisalta tunnustuksen eli haasteen kertoa kahdeksan asiaa itsestäni.

Kiitokset!

Asioiden pitäisi olla sellaisia, joita en aikaisemmin ole paljastanut blogissani.
Tulikin tenkkapoo, kun muistini ei ole niitä parhaimpia.
Yritän kuitenkin.

1. Olen aika kärsimätön luonne, sen on joutunut totemaan ainakin lähipiirini.
Välillä moni muukin, anteeksi vaan.

2. Lapsuuden aikaisissa leikeissä olin mielelläni opettaja.
Oli mukava määräillä toisia, ei ehkä niinkään opettaa.

3. En ole kunnianhimoinen, ehkä olen siihen liian laiska.

4. Tunnen kuuluvani epäilijöiden joukkoon, olen siis Tuomas.

5. En paljasta tunteitani herkästi,
esiinnyn ehkä kovempana kuin mitä sisimmässäni olen.

6. Kerron kaikkein ikävimmistä murheenaiheistani vain Jumalalle.

7. Näen usein painajaisunia.

8. Minulla on palava halu nähdä kerran kaikki omaiseni
ja eläinystäväni rajan tuolla puolen.

Tunnustuksen sanoja odotan vuorostani Paulta, Kirlahilta ja Kaisalta.
Olkaapa hyvät!

Sydänvaivoja

2011-09-28T05:49:00.000-07:00

Kyllä minä niin huolestuin, kun rintaa puristi jatkuvasti.
Yölläkin kääntyilin useaan otteeseen eikä millään helpottanut. Kaikenlaiset kummajaiset pyrkivät mielikuvituksessani esille, onhan niitä huolia ollut eikä niille tunnu loppua tulevankaan.
Aamulla purin mieltäni puolisolle, hän arveli syyksi lihaskipua ja pyysi muistelemaan, olisinko tehnyt jotain erityisiä työliikkeitä.
Muistinhan minä, etten ollut mitään rasittavaa tehnyt. Työt kun eivät paina tässä elämän vaiheessa ja kuntosalikin on taakse jäänyttä elämää.
Mietin jo lääkärin puheille kääntymistä, mutta kun sydämessä ei ole ennenkään mitään huolta ollut, niin hylkäsin ajatuksen.

Sitten välähti!
Minullakin sattuu sellaista joskus. :)
Urheiluliivit, joita omistan kokonaista kahdet, ovat tuntuneet välillä liiankin tiukoilta. Niin otin ja hain mittanauhan ja rupesin vertaamaan liivien ympärysmittoja uusimpiin "kyläliiveihini".
Vaikka kokonumerot stemmasivat eli olivat ihan samanlaiset, ympärysmittaa löytyikin "kyläilyliiveistä" yli viisi senttiä enemmän.

Tulipa vaatekauppaan asiaa. Sieltä löytyi asiantuntevan myyjän opastuksella jatkokappaleet liiveihini. Eikä maksaneet paljoa!
Pienestä se on elämänlaatu kiinni, niinkuin nyt liiveistä.

Kuvat ovat aikaisemmalta kyläkauppareissulta.
Vesaa emme tavanneet, mutta hyvin ystävällisen kohtelun saimme hänen valtakunnassaan. Onnelassa oli hyvää tilaa yöpyä ja junankin ääneen tottui, kun niitä mennä puksutti ihan nukkumapaikkamme vierestä.

Jo viime syksynä olin lähdössä synnyinpaikkakunnallani aloitettuun kansalaisopiston piiriin, jossa kerätään tietoja kolmesta kylästä tehtävään kyläkirjaan.
Yksi niistä kylistä on äitini suvun kotikylä.
Mutta ajatukseksi se jäi jatkaessani kielikurssia, joka pidetään samana viikonpäivänä asuinkunnassani.

Nyt päätin ryhdistäytyä ja lähdin mukaan, käyn joka toinen viikko englanninkurssilla ja joka toinen viikko kyläkirjapiirissä.
Mielenkiintoiselta tuntui, sain heti mukaani tutkittavaksi kansiollisen jo kerättyjä tietoja, kun lupauduin kirjoittamaan Amerikkaan vuosisadan alussa menneiden isoisäni veljien elämäntarinoita.
Alkuyö kului kansiota selaillessa ja loppuyö valvoskellessa ja mietiskellessä vanhoja, minulle uusia asioita.

Kuinkas sitten kävikään?

2011-09-21T07:38:00.000-07:00

Ei ole kaikilla tarinoilla tai oikeammin reissuilla onnellista loppua, ei niin.
Piti iskeä kaksi kärpästä samalla iskulla, eli hakea kello korjaajalta ja hakea omallekin sisikunnalle hengenvirkistystä raamattutunnilta.
Kumpikin asia toteutui, mutta ylpeyteni koki nolon muistutuksen.
Peruutin nimittäin auton paikalla olevan puun oksaan.
Ja tilaa kun oli vaikka toisille jakaa!
Ärräpäitä en päästellyt, huomasin heti, että vika on minussa.
Ei puussa eikä muussakaan.

Kotona mies vaan totesi, että "pieni vahinko, et kuitenkaan ajanut kenenkään päälle"!
Ehkä jotain opinkin, ainakin sen, että en enää peruuta parkkipaikalle. Ja jaksan nousta ratin takaa, jos en näe kunnolla auton taakse.

Kuvassa oleva kello on nykyisen kellosepän isoisän tekemä. Kätevä kuin mikä, näyttää viikon- ja kuukaudenpäivät sekä kuukaudet ja tietenkin tarkan kellonajan.
Vain vuosiluku on itse muistettava.
Olikohan kello jäänyt vetämättä, kun se ei ollutkaan ajassaan?
Pitänee tarkistaa seuraavalla kerralla, missä vika. Eihän sillä kuuluisalla suutarin lapsellakaan aina ollut kenkiä.

Jo 1980-luvulla kävin muutaman kerran ystäväni kanssa Helsingin Munkkivuoren kirkossa tiistai-iltaisin järjestettävissä Ulla-Christina Sjömannin esirukousilloissa.
Viime viikonloppuna esirukousilta järjestettiin synnyinkuntani kirkossa ja seurakuntatalolla oli pari raamattutuntia.
Jo 85-vuotias eläkeikäinen lehtori on kirjoittanut monia kirjoja. Hänestä on tehty myöskin elämänkerta, josta olen muistaakseni aikaisemminkin kertonut blogissani.
Ulla-Christina Sjömannilla on todella mielenkiintoinen elämänhistoria takanaan.

Viikon lapset

2011-09-13T05:34:00.000-07:00

Useimmille taitaa olla tuttu seuraava Kirsi Kunnaksen suomentama/riimittelemä loru
kirjasta Hanhiemon iloinen lipas.
Olen sen useasti liittänyt lähettämiini vauvaonnitteluihin.

Se joka syntyy maanantaina,
on kaunis aina.
Katsohan, katsohan tiistailasta,
niin sulokasta!
Keskiviikon lapsella on
iloa vasta!
Torstain lapsella siivet kantaa.
Perjantailapsi rakastaa ja antaa,
lauantailapsi saa puuhata aina,
vaan se, joka syntyy sunnuntaina,
on hyvä ja kaunis
ja huoleton aina.

Olen lauantailapsi, mutta tuo värssy ei enää tunnu
sopivan minulle ollenkaan.
Tunnen itseni välillä niin laiskaksi ja saamattomaksi,
ettei ole tosikaan.
Virkeimmilläni olen silloin, kun on paljon tekemistä ja
koen olevani hyödyksi muillekin kuin itselleni.

Mikäli ette satu muistamaan minä viikonpäivänä olette syntyneet,
asian voi tarkistaa seuraavasta linkistä.
Keskustellessani viimeksi vanhusten kanssa tiistaituokiossani, kyselin heiltä,
tietävätkö he viikonpäivän, jolloin ovat syntyneet.
Yksi sanoi tietävänsä, muille lupasin sen kertoa seuraavalla käyntikerralla
tutkittuani tuota linkin Almanakka-arkistoa.

Syntymäpäivä lähestyy

2011-09-07T06:46:00.000-07:00

Ei löytynyt tähän hätään parempaa kukkakuvaa, joten kelvatkoon tämä heinäkuinen parvekekuva.
Olen iloinen, kun blogini täyttää tulevana syyspäivän tasuspäivänä 23.09.2011 kaksi vuotta. Äsken, kun avasin blogini sivut, siellä komeili lukijamääränä tasan 15 000.

Välillä ei ole ollut intoa kirjoittaa, mutta sitten on sitä intoa jostain taas tullut.
Lämpimät kiitokseni kaikille lukijoille ja kommentoijille!

Tällä viikolla on ajeltu kahteen otteeseen synnyinkuntani puolella, asiakäyntejä kumpikin. Viimeisestä työpaikasta saamani kello lopetti käyntinsä, tai oikeastaan se käy, mutta viisarit eivät siirry eteenpäin. Korjautettavahan se on, vaikka kelloja huushollista löytyy joka lähtöön.
Muisto mikä muisto, oma arvonsa silläkin.

Toinen käyntiaihe oli jalat, nekään eivät enää suostuneet käymään kunnolla. Asia ratkesi sukilla, joita mainostetaan seuraavilla sanoilla:
Kun istut, autoilet, lennät, niin energiset jalkasi tarvitsevat parasta.
Osta siis matkasukat!

Pakko todeta, että tämä mainos pitää paikkansa. Hyvä Suomi ja suomalaiset tuotteet!

Olihan meillä vielä yksi syy käyntiimme, tutkittiin yhtä myytänä olevaa asuntoa. Mutta ei oikein miellyttänyt tälläkään kertaa, edessä ei olisikaan myynti-ilmoituksessa mainittu pintaremontti vaan hieman isompi kunnostustyö.
Antaapa ajan kulua, odotellaan lisätietoja omistajalta.

Mikähän siinä onkaan, kun kotiin on niin hyvä palata noilta asunnonhakureissuilta. Tuntuu niin kovin kotoisalta.
Naakatkin ovat niin tutun ja mukavan oloisia.

Kesä meni jo

2011-09-02T07:48:00.000-07:00

Nyt on sitten syyskuu

Viimeiset kesävieraat tulivat elokuun lopulla ja lähtivät syyskuun ensimmäisenä päivänä.

Haikealta tuntuu joka kerta, kun auto kaartaa pihasta kohti muita maisemia.

Nelijalkainen vieraamme jätti kasan karvoja, joita tänään on ahkerasti siivoiltu, matot tampattu ulkona ja koko huusholli imuroitu.

Siitä mukavia vieraita, että ennen heidän tuloaan ei tarvitse siivota. :)

Kovaa on koiran elämä, ylimääräisiä herkkupaloja ei saa antaa, vaikka kylässä ollaankin ja ihmisvieraille tarjotaankin kakkua ja muuta mukavaa, hyvällekin tuoksuvaa purtavaa.

No, sen verran antoivat periksi, että sain antaa yhden korpun jälkiruuaksi pari kertaa päivässä koiran ruokailuaikana.

Kuten kuvista näkyy, minulla oli seuraa keittiössä aina ruuanlaiton aikaan. Piti vaan varoa, etten tallannut ystäväni päälle.

Mitä sitten laitoin ruuaksi?

No, lihamureketta, paistettua lohta ja kesäkurpitsahöystöä.

Vispipuuroa ja vielä ruismarjapuuroakin tyttären toivomuksesta.

Eikä nelijalkainen saanut niistä mitään.

Vai saiko?

Jääköön arvoitukseksi.

Ulkoisesti ja sisäisesti

2011-08-19T09:48:00.000-07:00

Etsin markkinoilta mainioksi havaitsemaani sappisaippuaa.
Jos joku tuote tuntui olevan kiven alla, niin ainakin se. No nyt on ainakin yksi ihminen tyytyväinen ja kohta toinenkin,kun saippuan hänelle annan.
Toinen löytämäni tuote on kuusenkerkistä valmistettu "siirappi", pullollinen maksoi vain kolme euroa. Tuote on ihan uusi minulle, kuulin että sitä voi käyttää yskänlääkkeenäkin!
Mutta maistui niin makealta, että taidan lisätä teehen ja johonkin jälkiruokaankin.

Kävin lauantaina hieman auttelemassa Etelapohjalaiset Juuret tilaisuudessa, joka järjestettiin markkinoiden yhteydessä. Ilahduttavan paljon olikin väkeä, se innostaa samantyyppisen tilaisuuden järjestämiseen ensikin vuonna.
Tervetuloa kaikki sukututkimuksesta kiinnostuneet mukaan!

Huomenna on tarkoitus poiketa ranskalaisella torilla ja sieltä käsin ajella loppukesän mukavimpaan juhlaan, kihlajaisiin.

Kaikki loppuu aikanaan

2011-08-14T13:16:00.000-07:00

Olemme Kiteellä vielä viime torstaina tässä matkakertomukseni kohdassa. (Vaikka nyt istunkin kotona sunnuntai-iltana)
Sadetta saatiin matkallamme ensimmäisen kerran torstaina iltapäivällä, muutaman tunnin satoi ja sitten taukosi.
Järvi aaltoili aika voimakkaasti, mutta rohkeasti kävin uimassa saunasta käsin. Saunaa lämmitettiin ulkoapäin, kuulin vaan, kun vanhaisäntä kävi lisäämässä puita kiukaan alle.
Yöllä satoi välillä runsaasti.

Lauantaiaamuna suoriuduimme pikapikaa matkaan kohteenamme Jännevirran Alatalo, SFC-alue Kuopiossa. Puolipilvisessä säässä ajettiin Joensuun ohi Kuopion suuntaan.
Outokummussa poikettiin sen verran, että haettiin kaupasta vatruskoja ja muuta tarpeellista.
Sateessa saavuttiin karavaanarialueelle ja sateessa jouduttiin laittamaan vaunu paikoilleen rannan tuntumaan.

Iso, kuuma ja tilava sauna, naisten ja miesten saunavuorot vaihtuivat tunnin välein, hyvin ehti peseytyä ja pulahtaa järveenkin.
Saunassa riitti puhetta ja pulinaa.
Eräs saunoja kertoi tyttärestään, joka oli ollut vaihto-oppilaana Australiassa. Kun tytär oli vuoden kuluttua tullut takaisin, koko perhe oli mennyt ravintolaan syömään. Ruokalistalla oli kalaa ja tytär oli tiedustellut tarjoilijalta: "Onko kalassa..... tikkuja"?
Millään ei ollut muistunut sana "ruoto" mieleen!
Lapsuudessani kalanruodot olivat "sokia".
Miksiköhän niitä muiden lapsuudessa nimitettiin?

Aamulla sade oli tauonnut, mutta mustanharmaat pilvet vaeltivat taivaalla. Lämmitin vatruskat paistinpannulla kahvin seuraksi. Maistuivatpa mainioilta.
Savon Sanomat tuli tutkittua lukutuvassa tarkkaan, netissäkin pääsin käymään.
Sitten tuli kuulutus: "Saatavana aamulla paistettuja piirakoita".
Olipa hienoa palvelua karavaanareille!
Alatalon SFC-alue ansaitsee kymmenen pistettä, on loistopaikka. Sinne tulemme palaamaan uudelleen, mikäli Luoja meille elinpäiviä suo.
Vietimme alueella kaksi vuorokautta, maanantaina pakkauduimme autoon sateenvarjot apunamme ja taas tien päälle.

Suuntana Karstula ja siellä karavaanarialue IsoMies. Ajettiin hieman harhaan, syynä tietyöt sekä hieman puutteelliset opasteet.
No, teimme kierroksen Kunnonpaikan piha-alueella. Ajettiin muutaman kanavasillan kautta ja sitten käännyimme Karstulaan johtavalle tielle.
Olipa mutkainen ja kapea tie.

Karavaanarialue IsoMies on tilavalla alueella, vihreää nurmikenttää ja korkeita pensaita ja puita. Myöskin sora-alueita löytyy vaunujen alle.
Puolisen tusinaa vaunuja oli alueella, suurin osa oli lähtenyt sunnuntaina pois. Aika kova tuuli puhalsi, mutta aurinko paistoi. Lämpötila oli noussut aamun + 16 C:sta + 20 C:een.
Saatuamme vaunun paikalleen, lähdimme ajamaan Karstulan keskustaan noin seitsemän kilometrin päähän.
Kunnassa on noin 4800 asukasta ja yllättävän hyvät palvelut keskustassa. Jopa kaksi pankkiautomaattia, vaateliikkeitä, marketteja ja ravintoloita kaksin kappalein. Alkokin tuntui olevan. Ja tietenkin R-kioski.
Nätti-Jussissa nautimme matkamme toisen vieraan valmistaman aterian. Kunnon lihapullia ja uusia perunoita, salaattia ja jälkiruuaksi mustikkarahkaa. Nam.
Mikä parasta, henkilökunta oli tosi ystävällistä.

Vaunualueelle palattuamme kiertelimme lähimaastossa, etsimme opasteessa näkynyttä luontopolkua ja lintutornia, joita ei kuitenkaan löytynyt.
Ihastelimme järven tyrskyjä ja päätimme jättää uinnit pois ohjelmasta, kun alueen saunoja ei lämmitetä viikolla, vain lauantaisin tilaussaunoina.
Tämän reissun viimeinen yö vaunussa ja aamulla kotimatkalle.

Keltaisia taloja ja punaisia mökkejä

2011-08-13T12:53:00.000-07:00

Joroisten Jokirannan SFC-alueella tuli vietettyä kaksi vuorokautta, oli niin mukava paikka. Uimaan pääsi laskeutumaan laiturilta suoraan, tulikin käytyä pariin kertaan kummallakin saunareissulla.
Löylyä heitettiin liiankin innokkaasti, piti jopa toppuutella heittäjiä.

Paikalliselta torilta ostimme punaisia karviaisia ja mansikoita, kala-autosta savustettuja Puruveden muikkuja puoli kiloa.
Työttömien kirppiksellä teimme löytöjä, hyväkuntoisia kirjoja puolella eurolla kappale. Ja ihan uusi ruokailuvälinepakkaus vaunukäyttöön parilla eurolla.
Ihana lämmin päivä, + 23 C, istuimme ulkona ja lueskelimme, vaihdoimme vain tuolin paikkaa auringon mukaan.

Torstaiaamuna Savonlinnaa kohti, perille päästyämme parkkeerattiin sopivaan paikkaan ja käveltiin torille. Kahvia ja lihalörtsyjä, iloisten ihmisten katselua ja postikorttien kirjoittelua.
Sitten kävely hautausmaalle, jonne pitää nousta mäkeä ylös. Aurinko porotti tosi kuumasti, vannoin, että on kyllä viimeinen kerta, kun kuumassa kaupungissa kivikaduilla kävelen.
Vesipullokin oli unohtunut autoon.

Punaiset ruusubegoniat loistivat hoidettuina miehen vanhempien haudalla,
oli hienoa todeta, miten hyvin Savonlinnassa hautoja hoidetaan.
Vettäkin pääsi juomaan huoltotiloihin.
Sitten iski huono olo, serkkuni hauta oli täysin retuperällä. Ei kukan kukkaa, eikä jälkeäkään huolenpidosta. En tiedä, voinko edes kysyä asiasta keneltäkään. Kun yhteydenpitoa ei ole edesmenneen serkun sukulaisiin kuin satunnaisesti, niin vaikea on mennä kyselemään, miksi hauta on hoitamatta.

Jatkoimme matkaa seuraavaan yöpymispaikkaamme Kiteelle pihamatkailutilalle. Kuulin siitä Uuraisilla kehuvat arvostelut, joten päätimme kokeilla aluetta.
Ylitimme uuden Kyrönsalmen sillan ja ajoimme Punkaharjulle, poikkesimme Kesälahdellakin (olipa mitätön paikka).
Pihaleirintä yllätti! Pitkä hiekkaranta, hyvin matala, joten pitkälle piti kahlata uimaan mennessä. Mutta oikein kaunis alue.
Vanha isäntäpari, joka suunnitteli eläkkelle jäämistä eikä aiheetta. Uutta ehostusta kaivattaisiin kipeästi alueella.
Perjantaina aamupäivällä ajettiin Kiteen keskustaan, jossa on jopa kahdet liikennevalot. Vilkas liikenne, olihan perjantai. Torilta ei löytynyt kuin mansikan- ja piirakanmyyjät.
Kukkakaupasta valitsimme kimpullisen eustoma-nimisiä kukkia, ne kasvavat myyjän puheen mukaan kuulemma villinä? pelloilla Keski-Euroopassa.
.

Tutustuimme vielä Kiteen hienoon kirkkoon ja sitten ajelimme tutustumaan avovävyn vanhempiin. Ja kun Karjalassa oltiin, niin heti ruokapöytään, karjalanpaistin ja -piirakoiden ääreen.
Jutellessamme vierähti monta tuntia.
Kahvin kanssa saimme nauttia talon emännän tekemää hiekkakakua, enkä ole sellaista nauttinut kuin äitini tekemänä.
Ihmettelin Kiteelle matkatessamme talojen väriä, suurin osa oli nimittäin maalattu keltaisella värillä. Kerroin isäntäväelle, että Pohjanmaalla talot maalataan useimmiten punaisiksi, ainakin maalaistalot..
"Täällä talot maalataan keltaisella ja mökit punaisella", oli mukava kommentti!

Matkalta poimittua

2011-08-11T13:07:00.000-07:00

Viime maanantaina starttasimme ennen puoltapäivää matkaan. Odottelimme turhaan postiautoa, joka olisi tuonut meille luvatun yhteydenpitäjän.
Ei tullut postia eikä mokkulaa ja niine hyvinemme läksimme reissuun.

Ajoimme ensin tankkaamaan ja sitten poikkesimme päätieltä Multian pikkukuntaa tutkailemaan.
Löytyihän sieltä Siwa ja Sale sekä Korsu-baari, jonne piti laskeutua alas portaita. Hieman varoen menin sisälle baariin, siellä istui porukkaa tuoppiensa ääressä, mutta ilokseni tiskin takana palveli ystävällinen nuori nainen, jolta ostin Luonto-arvan kuitatakseni sillä huojennuskäyntini.

Uuraisten SFC-alueelle Hietasaareen oli mukava mennä, aluettahan runteli viime vuonna pahoin Asta-myrsky, mutta hyvin oli paikka siistitty ja korjattu tuhon jälkiä.
Saimme jonkun kausipaikkalaisen vapaana olevan terassilla varustetun paikan, mikäpä siihen oli parkkeerata vaununsa.
Rantanäkymät ja prinsessavessakin lähellä.
Miten söötisti olikin tyttöjen vessa sisustettu. Eikä miesten vessassakaan ollut moitteen sijaa. Kaikkea ne suomalaisetkin keksivät!
Illalla kävimme saunomassa ja uimassa, sitten kallistuttiin peteille kuuntelemaan radiota. Niin alkoi ja päättyi ensimmäinen matkapäivä.
Aamulla päätettiin jatkaa matkaa Joroisten Jokirannan SFC-alueelle. Vuorokausimaksu on siellä kahdeksan euroa edullisempi kuin Uuraisilla.
Kierrettiin kuitenkin ensin ulkoilureitti Huutoniemen kärkeen ja otettiin valokuvia samalla. Ruokailtiinkin vielä ennen lähtöä, perunat kattilaan ja avattiin purkillinen savustettua kilohailia, siinä yksinkertainen ateria.
Tiskasin kertyneet astiat ja sitten matkaan.
Konneveden ohi kohti Hankasalmea ja Pieksämäen ohi kohti Varkautta Joroisiin.
Saatiin vaunupaikka mäntykankaalle, lämpömittari näytti + 22 C.
Järvi odotti kulkijoita ja grillikota makkaranpaistajia..

Paikallisia vai tullin tuomia?

2011-08-09T09:48:00.000-07:00

Reilun viikon mittainen matka takana.
Aurinkoisia, lämpimiä päiviä, vain sunnuntaina saatiin sadetta, hieman maanantainakin.
Lauantai-illalla ollessani saunassa, sinne tuli nainen, joka muitta mutkitta kysäisi, "ootko paikallisia vai Tullin tuomia".
Minä ihmettelemään, mitä hän tarkoittaa sanonnallaan.
No siihen hän, että niin kysytään Oulun puolessa vierailta ihmisiltä.

Hyvin olivat mutkattomia ihmiset Kuopion Jännevirran Alatalon SFC-karavaanarialueella.
Mutta lisää matkakuulumisia ja kuvia, kunhan on kunnolla kotiuduttu.

Mustan kissan tango

2011-07-29T11:57:00.000-07:00

Jalkoja pakottaa, tuli ajeltua vastatuuleen kymmenisen kilometriä ja käveltyä markkina-alueella tuntitolkulla. Takaisin tullessa oli helpotus ajaa myötätuuleen.
Heinäkuiset hellepäivät eivät ole innostaneet kovin pitkille pyöräilymatkoille, muutaman kerran on ajettu vasta illan tullen kesän harvat ajelut.

Säikähdin valtavasti eteeni ojanpyörtänöltä sännännyttä mustaa kissaa, se ryntäsi tielle ja osui etupyörään. Kissa varmaan pelästyi samalla lailla, kääntyi ja kiiti salamana takaisin tulosuuntaansa.
Taikauskoinen minä heräsi henkiin, ja sylkäisin kissan perään kolme kertaa.

Markkinoilla oli tavanomainen meininki, paljon meille hyödytöntä tavaraa tarjolla. Kiertelimme aikamme, istuimmekin välillä hetkisen ja joimme eväsmehujamme.
Kilohailisäilykkeitä ja bostonkakkua kertyi kassiin kotiin tuotavaksi.

Ja tietysti sorruin ostamaan kaksi arpaa, huomenna selviää, olemmeko uuden menopelin omistajia. Tai oikeammin vanhan, kyseessä kun on käytetty henkilöauto.
Niin, sukuharrastajana ostin viimeisillä rahoillani Jurvan vuosikirjan, se vielä puuttui kirjahyllystäni.

Maanantaina pakkaudumme autoon ja vedämme kesäkotiamme kohti muita maisemia.
Netti ja televisio jäävät suosiolla kotiin, silmätkin saavat levätä.
Radio saa olla viihdyttäjänämme.

Ja tietysti elokuinen kaunis Suomi ja sen maisemat.

Melkein Pietarin kalansaalis

2011-07-17T10:42:00.000-07:00

Ensin nappasi pieni ahven koukkuun, sitten toinenkin.
Mutta kolmas kerta toden sanoi - tuli iso jytky.

No, kalamiehen puheethan ne tunnetaan, tai oikeammin kalanaisen. Mutta saalis perattiin oikeaoppisesti niemenkärjessä kivellä ja paistettiin muun ruuan lisäkkeeksi.
Kalastaja nautti saaliinsa itse. Puolisalaa maistoin ihan vähän...

Viikko pyöräilyä, sulkapalloa, jalkapalloa, uimista ja petankkia.
Perjantai-iltana olimme kaikki niin väsyneitä, että kaaduimme sänkyihin ennen yhdeksää.
Ajoitus onnistui täydellisesti, aurinkoisimmat päivät vietimme vaunulla ja sateiset kotona.
Nyt on lapsi onnellisesti kotonaan ja me saamme muistella mennyttä viikkoa vielä pitkään.

Vaihdettiin maisemaa

2011-07-06T13:00:00.000-07:00

Varhain maanantaiaamuna suuntasimme kulkumme toisiin maisemiin.
Piti päästä tuulettamaan päätään, etteivät surumieliset ajatukset pyörisi jatkuvasti mielessä.
Pikkuhiljaa aika tekee tehtäväänsä, uudet ihmiset ja maisemat saavat kaiketi aikaan myönteisempiä näköaloja.
Ehkäpä niin.

Kuvittelin koko ajan olevani matkalla Lappajärvelle.
Vasta tiistaina minulle selvisi, että olemmekin Alajärvellä. Tutkiessamme aikaisemmin kotona Caravan Leirintäopasta, silmäni osuivat kohteeseen, joka kertoi Lappajärven rannalla olevasta paikasta. Alitajuntaan jäi vain järven nimi, mutta leirintäpaikka kuuluikin Alajärveen.

Rauhallinen, siisti ja mukava paikka. Maanantaina oli vielä hiljaista, vajaa parikymmentä asuntovaunua- ja autoa. Saunassa naisten vuorolla oli hyvin tilaa istuskella lauteilla ja nauttia puusaunan pehmeistä löylyistä.
Nyt uskaltauduin järveenkin.
Ei pessyt kana, eikä viruttanut kukko!
Kylmältähän vesi aluksi tuntui, vain seitsemäntoista astetta oli lämpötila.

Alueen hienossa grillikodassa istuimme pari tuntia ja käristimme makkarat. Kiva oli samalla vaihtaa ajatuksia muiden reissaajien kanssa.

Tiistaina ajelimme Tapio Aution ateljeehen. Erikoinen paikka. Tapion vaimo oli oppaanamme, hän kertoi mukavasti paikan historiasta ja miehensä harrastuksesta, oikeastaan koko perhehän on siinä mukana, tavalla tai toisella.
Lopuksi nousimme portaat 23 metriä korkeaan puiseen näkötorniin, päässä hieman huippasi ylös kavutessa, alastulo oli ihme ja kumma paljon helpompaa.
Kannatti kiivetä, maisemat olivat upeat!

Olin kotona valmistanut evääksi Janssoninkiusausta, mutta jäipä kiusaukset jääkaappiin odottamaan toista päivää.
Tiistaiaamuna rantaan kävellessäni huomasin nimittäin pari mieshenkilöä puuhailemassa rannan tuntumassa.
Kalasaalistaan he olivat siivoilemassa ja fileoimassa. Kuulemma joka päivä näin kesäaikaan kokevat verkkonsa, kuhaa oli tullut nytkin kohtalaisesti ja yksi iso haukikin oli niiden joukossa.
Ilmoitustaululta en ollut huomannut heidän myyvän kalojaan matkaajille.

Saamme kuhaa ja muuta kalaa jatkossakin, toinen kalamiehistä kun reissaa joskus asuinpaikkamme ohi.

Joskus kannattaa avata suunsa oikeassa kohdassa oikeaan aikaan.

Kuku muille, älä mulle

2011-06-26T12:06:00.000-07:00

Suuntasimme ensimmäisen vaunumatkamme Suomen vanhimman tekojärven äärelle.
Saimme mitä haimmekin, luonnonrauhaa ja hiljaisuutta.
Vain pikkulintujen liverrys ja lokkien kirkuna olivat seuranamme. Mitä nyt muutama mökkivieras ja yksi ainut karavaanariperhe lisäksemme samalla alueella majoittui.
Heistä ei mitään ääniharmia koitunut.

Aattoaamuna reissuun lähtiessä sataa tihuutteli vettä. Ensimmäisinä leirintäalueelle tulijoina saimme valita parhaan paikan ihan järvinäköalalla vanhan, punaisen saunarakennuksen kupeesta.
Kun kaikki tarvittavat operaatiot oli suoritettu, keitin tulokahvit.
Ne juotiin vielä sisätiloissa, mutta sitten rupesikin ilma kirkastumaan ja saimme nauttia hienosta auringonpaisteesta koko juhannusaattoillan.
Illalla tuli sisko veljenvaimon kanssa käymään. Keitin kahvit ja puhuimme menneistä surun täyttämistä päivistä. Kellon lähetessä yhdeksää kävelimme seuraamaan kokon sytyttämistä.

Kokon sytytys sujui suunnitelmallisesti, mies nousi veneeseen ja souti pienen risukokon vierelle, sytytti kasaa useammasta kohdasta ja sitten jännitettiin.

Syttyykö vai eikö syty?

Meni useampi minuutti ennenkuin tulenlieskat kohosivat ilmaan savuvanojen jälkeen.

Pieni oli kokko, mutta olipa kuitenkin juhannuskokko.

Juhannuspäivän aamuna kuulin ensimmäisen kerran käen kukkuvan.

Kaksi, kolme kertaa...

Myöhemmin samana päivänä käki kukkui yhdeksäntoista kertaa.

Paikan historiaa

Keskikesän juhla-aikaa

2011-06-22T11:20:00.000-07:00

Tie on auki taivasta myöten.
Mistä lie tuli tuollainen sanonta mieleeni tutkiessani viimeksi tallentamiani kuvia.
Kävimme nimittäin pari viikkoa sitten lähikirkonkylän hautausmaalla.
Etsimme sieltä edesmenneitä sukulaisiani. Kynän ja lehtiön sekä kameran kera kuljimme puoli hautausmaata ja tein merkintöjä tutuista sukunimistä ja syntymä- ja kuolinajoista..
Mies otti kuvia, kun bongasin jonkun sukuuni mahdollisesti kuuluvan henkilön tai henkilöiden nimet vanhoista hautamuistomerkeistä.
Ihmeen monta löytöä tehtiinkin ja lisääkin saattaa löytyä.

Mutta sitä ennen aiomme viettää muutaman päivän täysin jouten, päädyimme nimittäin hankkimaan vanhan kaksipyöräisen kesä/talvimökin ja olemme sitä laittaneet kuntoon, siivonneet ja varustaneet kaikella tarpeellisella.
Johan on kulunut viisitoista vuotta siitä, kun lähes samanlaista vaunua perässä vedettiin.
Nyt puuttuu enää tietynmallinen vesikanisteri, jota ei tietenkään löydy kuin puolensadan kilometrin päästä. Ei muuta kuin huomenna sitä hankkimaan.
Ja sitten vihdoin viimein juhannusaattona tien päälle.

Tuntuukohan vaunuilu samanlaiselta kuin ennen vanhaan?
Ja osaako sitä edes nukkua kuunnellessaan lintujen liverrystä, tuulen kohinaa tai sateen ropinaa?

Rakas veli

2011-06-19T10:09:00.000-07:00

On olemassa kuolemaakin suurempi voima,
se on rakkaus.
Rakkaus jää.

Sinistä ja vihreää

2011-06-12T10:22:00.000-07:00

Odotan kovasti huomista.
Odotan että taivaalta vihmoo vettä ja ilma viilenee. En siedä jatkuvaa auringonpaistetta enkä hellepäiviä. Rakastan puolipilvistä säätä ja etsiydyn kesällä varjopaikkohin.
Isot tuuheat puut kuuluvat kesän suosikkeihini.

Jotain uuttakin on tapahtumassa lähiaikoina.
Ei, ei tule paikkakunnan vaihtoa. Eikä asunnon vaihtoa. Ajattelin ensin hankkia kunnon korvatulpat, mutta sitten löytyi toinen ratkaisu.
Siitä lisää lähitulevaisuudessa.

Ilokseni olen huomannut, että blogini on saanut lisää lukijoita. Tervetuloa!
Vaikka en saakaan aikaan kuin muutaman kirjoituksen kuukaudessa, niin pidän tätä kirjoitusareenaa yhtenä henkireikänä samantyyppisten ihmisten maailmaan.

Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy

2011-06-03T04:54:00.000-07:00

Kesä on sukulaisvierailujen aikaa.
Saimme toissapäivänä toivottuja vieraita Hämeen läänistä, pari vuotta nuorempi serkkuni miehensä kanssa tuli ensimmäistä kertaa kyläilemään.
Me olemme jo poikenneetkin matkoillamme heitä tervehtimässä.
Sukututkimuksen ansiosta olen löytänyt yhteyden muutamaan lähisukulaiseen, serkkuun ja useampaan pikkuserkkuun. Sähköposti ja puhelinkin ovat ollet hyvänä apuna hakiessani tietoja "kadonneista" sukulaisista.

Aion pitää huolta, että vaalin arvokkaita sukuyhteyksiä jatkossakin. Ainakaan minun puoleltani ne eivät tule katkeamaan. Sen verran vähissä ovat lähisukulaiset.

No, yhdeksän sisarukseni jälkeläisiä kyllä on, mutta heidät olen tuntenut melkein koko pienen ikäni. Kovasti toivon heidän pitävän yhteyttä meihin täteihin, enoihin ja setiin.
Muulloinkin kuin harvoissa juhlissa tai sitten ikävimmissä merkeissä - hautajaisissa.

Saattelimme vierailevan pariskunnan läheiselle karavaanari-mökki-leirintäalueelle, paikka sijaitsee kauniilla mäntyvaltaisella alueella (teko)järven äärellä.
Käki toivotteli tervetulleeksi! Onneksi sääskiä ei vielä paljoa näkynyt eikä kuulunut.
Mustikan raakileita löytyi alueelta runsaasti. Kunpa selkä vaan notkistuisi niitä kesällä noukkimaan.

Pari matkaan liittyvää asiaa on sitten kunnossa.
Passi ja matkalaukku! Ai niin, uuden kukkaronkin hankin, vanhasta kolikot tippuivat mennen tullen.
Mutta tuli yllätyksiäkin joukkoon. Huomasin silmälasieni naarmuuntuneen siihen malliin, että tarkistin niiden hankintavuoden. Johan siitä olikin viisi vuotta. Kun käytössäni on vain yksi "toimiva" silmä, niin päätin tarkistaa näkökykyni optikolla.
Optikko neuvoi: Mars silmälääkärille!
Silmälääkäri neuvoi: Uusintatarkistus vuoden kuluttua!
Kaihi on levinnyt niin, että leikkaus on kohtapuoliin edessä. Näkö oli kuitenkin siinä ainoassa näkevässä silmässä pysynyt suunnilleen ennallaan, joten jotain hyvääkin löytyi.

Se uusi kukkaro ei nyt täytäkään odotuksiani, se tyhjenee hyvinkin nopeasti silmieni ansiosta. Taitaapa pidempi matka jäädä syksymmälle.
Mutta aemmin suunniteltu Itä-Suomen matka tehdään, majoituksetkin on jo aikoja sitten varattu.
Vajaa neljä viikkoa, sitten matkalaukut autoon ja menoksi!

Papereiden metsästystä

2011-05-18T08:54:00.000-07:00

Kaikki mahdolliset laatikot ja kaapit on tyhjennetty ja pengottu joka puolelta.
Vanha passi ja jo kuukausia sitten hankkimani uudet passikuvat olivat hukassa. Niin hyvään jemmaan olin ne laittanut, että vasta äsken löytyivät.
Hyvin helposta paikasta, kirjoituslipastoni pikkulaatikosta.
Miksi ne sinne olin laittanut, sitä en voi ymmärtää. Vähäisten korujeni sekaan olin ne kätkenyt.

Uusi passi on laitettava hakuun, jos aikoo tänä kesänä reissata jonnekin. Kohde ei ole vielä selvillä. Viimeksi olen käynyt tyttären kanssa Virossa vuonna 2002.
Onhan siitä jo aikaa, kokonaista yhdeksän vuotta.
Sitä ennen matkustelin miehen kanssa useaan otteeseen, Kanarialla, Mallorcalla ja Ruotsissa sekä Virossa.

Passia etsiessä tuli taasen revittyä ja saksittua vanhoja papereita, silppuria ei ole hankittu, vaikka mies sitä on monta kertaa toivonut. Meillä kun ei ole mahdollisuuksia polttaakaan tarpeettomia papereita.
Unohduin välillä lukemaan vanhoja kirjeitä, osan niistäkin silppusin roskikseen.
Suurin osa kirjeistä on poltettu muuttaessamme maalle 2000-luvun alussa.Silloin oli mukava istua pesutuvan pesän edessä ja tuhota vanhoja muistoja.

Puolenpäivän aikaan ajelimme siskon kanssa vaatekauppaan, sain toimia makutuomarina ja vetoketjujen kiskojana siskon vaihtaessa leninkiä toinen toisensa jälkeen.
Pari myyjätärtä haki lisää sovitettavaa, täällä maalla kun saa palvelua parhaimman jälkeen.
Kaupat tehtiin, nyt sisko pääsee rippi- ja valmistujaisjuhliin kauniilla kesäisellä asulla.
Minäkin löysin nätin yöpaidan itselleni, vanhan olin leikannut lattialuuduksi jo aiemmin.
Juhlia ei ole tiedossa, ja pärjään hyvin viimeksi häihin hankkimallani asulla, mikäli joku yllätyskutsu tulisikin.

Arkea, arkea on suurin osa ihmisen elämää.
Juhlat ovat juhlia ja mitä harvemmin niitä on, sitä enemmän niistä osaa tässä iässä nauttia.

Valkovuokkojen aikaan

2011-05-14T07:37:00.000-07:00

Ne ovat taas täällä. Valkovuokot siis.

Samassa paikassa kuin viime keväänäkin.

Tein pyörällä mukavan pituisen lenkin, vaikka tuuli puski välillä kovastikin vastaan. Pysähtelin ja otin kuvia, joista suurimman osan jouduin poistamaan, tietenkin.

Kuluneiden kahden viikon aikana olemme ajelleet "Nuukassa pitäjässä" ja Nikolainkaupungissa. Sairaskodissa, sairaalassa ja hautausmaalla, siellä tosin vain haravoimassa..

Harmittava pieni sairastumiseni sai taas syvemmin ajattelemaan niitä lähimmäisiä, jotka sairastavat vakavasti, eikä paranemisen toivoa ole.

Ihminen on vaan niin raadollinen, että ei pitkään muista olla kiitollinen terveydestään, vaan purnaa ja valittaa pienistäkin asioista. Tarkoitan nyt itseäni.

Kahtena perjantaina olen katsonut vanhoja Aino Räsäsen kirjojen pohjalta tehtyjä Helena-elokuvia televisiosta. Puheesta ei vaan tahtonut saada selvää, äänitys on kärsinyt vuosien mittaan.

Aino Räsänen

Innostuin lainaamaankin Helena-kirjoja ja puolisen tusinaa niitä olen lukenut muutamana iltana. Mutta pakko oli harkata yli osaa tekstiä, menivät niin mitäänsanomattomiksi, sopivat paremmin 1950-luvun viihdekirjoiksi.

Taidanpa seuraavaksi tarttua lahjaksi saamaani "Työteliäs ja uskollinen - Naiset piikoina ja palvelijoina keskiajalta nykypäivään".

Sen on julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. SKS

Äitienpäivää

2011-05-03T04:22:00.000-07:00

Käy äidillä vieraissa silloin,
kun äitisi elossa on.
Hän odottaa sinua aina,
on sinusta levoton.

Ei moiti, jos käyt niin harvoin,
vain hiljakseen huoahtaa.
Hän lahjaa ei kaipaa muuta,
kun sinut vain nähdä saa.

Ei iloaan ilmi tuo silloin,
mutt´ silmistä huomaat sen,
kun sinua kestitsee siellä,
hän hellästi hymyillen.

Ei utele sinulta mitään,
hän sydämin käsittää,
nyt riemuako paistaa rinta,
vai kipuko kirveltää.

Ei lohduta, hänhän osaa
kuin äidit osaavat vain.
Sanoin arkisin keventää mielen,
pois murheesi karkottain.

Hän ovelle saattaa sinut
ja kuuntelee huokaistuaan,
miten etääntyy askeleet tutut,
ja istuu hän odottamaan.

Ja taas hänen ikkunastaan
valo lepattaa levoton.
Käy äitisi luona silloin,
kun äitisi elossa on.

Runontekijä Taisto Summanen

Kevään tulon merkkipäivä

2011-04-29T09:19:00.000-07:00

Vappua odotettiin lapsena kovasti.
Silloin sai vappuviuhkan ja ilmapallon. Usein saimme myöskin äidin tekemää rusinaista simaa ja kookosrasvassa paistettuja rinkuloita. Nykyisinhän niitä sanotaan rinkeleiksi.
Kyllä ne maistuivatkin hyviltä, sokeri tippui suupielistä kun niitä söimme.
Muistan aina, kun ajoin kouluun vappuaattona vuonna 1955 polkupyörällä vappuviuhka kiinnitettynä jopparille.
Iso asia maalaislapselle, kun kerran niin hyvin jäi muistiin.

Vielä pari vuotta sitten tein simaa vapuksi, ei muuten maistu kaupan sima miltään omatekoisen rinnalla. Mutta nyt jää sima tekemättä ja rinkulat paistamatta.
Jospa pyöräilemmekin siskon luokse vappupäivänä?

Teetettiin olohuoneen isoon ikkunaan pimennysrullaverho, aurinko killottaa iltapäivisin niin kirkkaasti, ettei säleverhot riitä poistamaan liiallista kirkkautta. Silmät ovat käyneet niin aroiksi, että jotain oli tehtävä.

Kaikki lähti oikeastaan alkuun siitä, kun televisokuva rupesi muuttamaan väriään ja välillä hävisi kokonaan. No, läksimme tutkailemaan uusia taulutelevisioita lähikaupunkiin.
Olimme aika sekaisin neljässä kodinkoneliikkeessä käynnin jälkeen, oli niin paljon vaihtoehtoja erikokoisista ja erihintaisista teräväpiirto-ja led-televisoista.
Poikkesimme samalla huonekaluliikkeeseen ja löysimme meille tarpeellisen tv-tasolaatikoston. Se tilattiin ja noudettiin myöhemmin.
Mutta miten sitten kävikään?
Kun entinen liki kymmenen vuotta vanha televisio irroiteltiin johdoista ja liittimistä ja nostettiin uudelle pöydälle, se sai uutta pontta olemiseensa.
Kuva näkyy eikä häviä mihinkään.

Nyt ei aurinkokaan pääse himmentämään katselunautintoamme ja säästyimme uuden töllön hankinnalta.
Ohjelmien laatu vaan saisi parantua.
No, tänään oli ihan mukava seurata satuhäitä, ihan oikeita sellaisia.

Iloista Vappua kaikille!

Pääsiäinen 2011

2011-04-22T12:26:00.000-07:00

Koko kokko kokoa!
-Koko kokkoko?
-Koko kokko.

Huomenna ne sitten syttyvät, ne kokot eli pääsiäisvalakiat. Viimeksi taisimme ihailla sellaista muutama vuosi sitten yhdessä lähikaupunkiin liittyneessä kunnassa. Asuinpaikkamme lähistöllä sellaista poltettiin ja sitä kävelimme ihailemaan pääsiäislauantai-iltana.
Syntymäpitäjässänikin poltettiin pääsiäisenä valakioita, pieniähän ne olivat nykyisiin verrattuna, mutta meille lapsille ihan tarpeeksi näyttäviä.
Ei silloin muita huveja kaivannutkaan.

No, trulliteltiinhan me naapurien lasten kanssa, kierreltiin kyläteitä ja istuttiin maitolaiturilla vilkutellen ohikulkeville autoille. Silloin ei vielä ollut tapana kerjätä suklaamunia eikä muitakaan namusia, saati sitten rahaa.
Olikohan silloin edes suklaamunia maaseudun kyläkaupoissa? Kyse on siis 1950-luvusta.
En muista sellaisia silloin syöneeni.

Puolivälissä viikkoa kävimme tapaamassa vakavasti sairasta lähimmäistämme, voimattomaksi ja hiljaiseksi tulee joka kerta sairasvuoteen äärellä. Paikan päällä yrittää olla kannustava ja toiveikas, mutta kotiin palatessa tunteet ryöpsähtävät pintaan.
Puhuin siskon kanssa tilanteestamme, hän kertoi saavansa paljon lohtua hengellisten laulujen ja virsien laulamisesta. Se pitää varmaan paikkansa, huomasin saman ollessamme loppuvuodesta läheisen henkilön siunaustilaisuudessa. Siellä sai laulaa toisten mukana tälläinen "seiskanlaulajakin".
Olen etsinyt kauniita runoja, lauluja ja mietelmiä omaan tiedostooni, niitä käyn sieltä välillä lukemassa.

Yksi niistä tässä.

Tulevaisuutta kohti ei tarvitse jaksaa
kuin yhden päivänmitan kerrallaan.

(Päivi Rinne Etäisen läheisyydessä)

Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku

2011-04-12T09:53:00.000-07:00

Takkuaa taas pahasti, kirjoitus ei mene sille paikalle, jolle sen haluaisin menevän. Tuntuu, että joka asia hankaa vastaan.

Herää kysymys, miksi taas näin, miksi ei toisin?

En ole saanut tänään mitään aikaiseksi, ellei oteta huomioon parvekekanervien poisvientiä ja pientä siivousta. Pitkän aikaa vaan makasin ja mietin syntyjä syviä.

Vasta myöhään iltapäivällä alkoi kirkastua. Pyöränkumit saivat uutta ilmaa renkaisiinsa ja niin lähdimme raakaan kevätilmaan pyöräilemään ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Eilen illalla kävelin jo pienen lenkin katsellen jokea ja siinä seisovia jäämassoja. Tänään ajoimme toiselle puolelle jokea ja ihmettelimme taas kerran paksuja jäämöhkäleitä, jotka olivat jähmettyneet pysähtyneisyyden olotilaan.

Katselijoita riitti, autoilevia, pyöräileviä ja käveleviä kansalaisia saapui joka suunnasta, isät kantoivat pienimpiä olkapäillään.

Varsinainen koko perheen tapahtuma!

Paljon parempi kuin pari viikkoa sitten paikkakunnalla vieraillut sirkus.

Tapetointi on tällä erää ohi, vielä on taulujen paikat valitsematta, niitä pitääkin huolella sommitella seinille, ettei tarvitse porata turhia reikiä.

Ryijy saatiin jo sovinnolla seinälle.

Selkä teki taas stopin lisätapetoinneille. Vaikka en tehnyt kuin avustavia töitä, niin on pakko myöntää, että kaikkea ei enää pysty tekemään.

Luopumistako on loppu elämä?

Jokaisesta linnusta oma pesä on kaunein

2011-04-01T11:41:00.000-07:00

Kirja-Matin päivillä kävimme, tutkimme näytteilleasettajien pöytiä ja juttelimme myyjien kanssa. Löysin muutamalla eurolla neljä kirjaa, taiteilija Eero Nelimarkasta kertova kirjanen on mieluisin.
Mukava yllätyskin odotti poislähtiessä, ystävä vinkkasi kahvipöydässä, että yleisö sai valita mieleisensä uuden kirjan isosta valikoimasta. Lieneekö päivien järjestäjä saanut kustantajilta erän sellaisia kirjoja, joissa oli joitain kauneusvirheitä?
Valitsin Outi Heiskasen kirjan Outolempi Triviakirja elokuvan ystäville.
Mies päätyi Miska Rantasen Lepakkoluolaan.
Mielenkiintoista ja paikoin karmeaa kuvausta Lepakon ja liekkihotellin tapahtumista ja ihmisistä 1940-1999 luvuilla.
Vuonna 1967 kuoli Suomessa ainakin 259 rappioalkoholistia, heistä 96 Helsingissä. Alkoholi, asunnottomuus ja pakkanen tappoivat, kymmeniltä miehiltä jouduttiin amputoimaan raajoja.

Niin, Kirja-Matilla ei omaa kotia ollut.
Matti syntyi Ylistarossa maaliskuun 7 pnä 1817. Suku oli alkuaan kotoisin Ilmajoelta, ja Matin isoisä oli tullut vävyksi Lahden kylän Yli-Pohtolaan. Isä, Iisakki Jaakonpoika vietti epäsäännöllistä elämää, ja lähes puolen manttaalin talo joutui rappiolle, velat kasvoivat ja talo myytiin 1825. Perhe oli suuri – 11 lasta, joista Matti kahdeksas - ja Matti Pohto joutui jo 8-vuotiaana lähtemään kotoaan. Tällaisissa olosuhteissa Matti joutui jo varhain elättämään itsensä milloin paimenena, milloin mieroa kiertäen ja almuja anoen. Muuta koulua ei Matti käynyt kuin rippikoulun, ja kirkonkirjaan merkittiin lukutaito kiitettäväksi.

Lisää voitte lukea seuraavasta Matin elämäntarina

Maailmassa on liian paljon kodittomia.
Kun itse saa pujahtaa illalla lämpimään vuoteeseensa, muistaako siitä olla kiitollinen?

Kerkesinpäs!

2011-03-24T05:40:00.000-07:00

Maanantaina astelin reippaana kotikatua pitkin sukset ja sauvat käsissäni ja laskeuduin joentörmää jäälle. Sunnuntaikävelyllä nimittäin huomasimme, että jäällä oli latuja, yksi hiihtäjäkin siellä sivakoi.
Siitä iski innostus kokeilla joen jäällä hiihtoa, nyt en enää uskaltaisikaan samaan paikkaan lähteä, jäitä kun on sahattu urakalla estämään mahdollisia kevättulvia.
Kyllä huomasi, miten kunto on rapistunut, osasyynä selkävaivat, jotka pakottivat jättämään kuntosalikäynnit pois. Reisissä on tuntunut tosi "mukavalta" hiihdon jälkeisinä päivinä!

Tyytyväinen saa olla, kun flunssat tai muut kulkutaudit eivät ole meihin iskeneet. Niin paljon on lähipiirissäkin sairaustapauksia, että on ihan ihme, että olemme pysyneet terveinä.
Ei pidä paikkaansa enää sekään vanha uskomus, että pakkanen nujertaa taudinsiemenet. Ennen vanhaanhan puhuttiin, että "tulisipa pakkaset, niin basillitkin kuolisivat".
Nuoret miehetkin ovat sairastuneet, on keuhkokuumetta ja keuhkoputken- ja poskiontelontulehduksia. Eikä tauti lähdekään usein yhdellä sairastamisella, vaan se tulee uudelleen vähän ajan kuluttua.

Eikä kevät olisi kevät ilman haaveita jonkun uudistamisesta.
Piti ihan toppuutella itseään, kun taas innostuin ehdottelemaan miehelle sen ja sen asian remontointia. Yön yli kun asioita pähkäilee, niin enin into talttuu - ainakin tässä iässä.
Elämän realiteetit astuvat mukaan suunnitelmiin, niin kävi tälläkin kertaa. Ostot rautakaupasta supistuivat saumauslaastiin ja silikoniin.
Myöhemmin otan kyllä puheeksi olohuoneen tapetoinnin.
Antaapa ajan kulua.

Viikonloppuna Kirja-Matin päiville!

Mietelauseista vaalitouhuihin

2011-03-15T11:27:00.000-07:00

Kyllä netti on sitten mainio keksintö, sieltä löytää vaikka mitä.
Etsin vanhoja mietelauseita ja sananlaskuja kirjoittaakseni niistä pikkulappusia, jotka sitten kiertelen rullille.
Lappurullat sopivankokoiseen kulhoon ja mukaan vanhuksille pidettävään Tarinatuokioon.
Jokainen ottaa vuorollaan oman lappurullan ja lukee sen, yllättävän paljon löytyy keskusteltavaa tekstistä kuin tekstistä.

Esimerkiksi kiinalainen sananlasku "Yöllä kuvitteli itselleen tuhat mahdollisuutta, aamulla ryhtyi taas jauhamaan papuja"!

Tai "Aina löytyy eskimoita, jotka ovat valmiit neuvomaan kongolaisille, miten kuumuuden kanssa tullaan juttuun"!
(Stanislaw Jerzy Lec)

Eikä koskaan pidä sanoa "ei koskaan", koska minäkin näköjään teen juuri sellaista, mitä en aikonut koskaan tehdä.
Eiköhän tämä lippusten ja lappusten kanssa touhuaminen olekin askartelua, josta olen aina ollut sitä mieltä, etten minä ainakaan sellaiseen rupea.
En edes vanhainkodissa, vaikka pakotettaisiin. Ja jos edes sinne saakka elän..

Edellisen blogikirjoitukseni yhdessä kommentissa kysyttiin, minkälaista on se parsinlanka, josta kirjoitin.
No tässä on nyt kuva parsinlangasta ja -tyynyistä. Älkää vaan kysykö, mitä ne tyynyt nyt sitten ovat.

Tänään kättelin jo toista eduskuntavaaliehdokasta. Ei, en ollut missään vaalitilaisuudessa, pois se minusta, vaan ihan kauppamatkalla törmäsimme toisiimme.
Lupasi tarjota hernekeittoa tällä viikolla, unohtui vaan kysyä, missä ja mihin aikaan.
No, taitaapa jäädä menemättä.

Maailman tapahtumia seuratessa ei oikein jaksa innostua mistään vaalitouhuista.
Jospa jäisi tällä kertaa ihan nukkuvien puolueeseen!

Matkan varrelta

2011-03-05T09:49:00.000-08:00

Kova tuulenpuuska tarttui heti ulosmennessä pipooni ja jouduin ottamaan pakkia vetääkseni hupun päähäni. Kulkutiekin kiilsi pahanenteisenä ja hyvin varovasti etenin päivälenkilläni.
En ole muutamaan vuoteen talvisin uskaltautunut kävelylenkeille ilman kenkiin laitettavia liukuesteitä, toisena vaihtoehtona käytän kenkiä, joissa on pohjiin kiinnitetyt ruuvit.
Ja hyvänä apuna on usein kävelysauvat.

Täällä maaseudulla on hyvin yleinen näky potkukelkka jopa ihan kunnan keskustassa, keväämmällä kelkat vaihdetaan rollaattoreihin. Mutta kyllä polkupyörillä liikkujiakin näkee paljon, paukkupakkasillakin vanhat ihmiset käyttävät pyörää. On kai parempi rahdata kauppatavaroita kotiin pyöränsarvessa kuin kantaa niitä.

Eilen ajelimme lähikaupunkiin, pysähdyimme entisen asuinkunnan marketin pihassa ja nappasimme mukaamme erään kansanedustajaehdokkaan tarjoaman perunapussin.
Kohteliaasti kättelimme ehdokkaan ja lausuin omasta mielestäni fiksun lauseen: Nämähän sopisivat paremmin Vanhasen jakamiksi.
Olivat nimittäin punaista uuniperunalajiketta.

Olin ottanut kameran mukaani, minua on vaivannut pitkään tien varrella olevat harmaat talo- ja latorötisköt. Ihmettelen ja ehkä joku muukin ihmettelee, miksi kaupunki ei puutu tienvarsinäkymiin kovemmalla kädellä, ei kai olisi suuri vaiva purkaa noita röttelöitä rumentamasta laitakaupungin ilmettä.

Kirja-antikvariaatissa kului hyvinkin toista tuntia, mietinkin, että jos asuisimme kaupungissa, viettäisin hyvän aikaa joka viikko kyseisessä paikassa.
Mukaan tarttui paksu opus, joka käsittelee elämää Suomessa vuosina 1944-1956.
Mainiota tutkisteltavaa!
Sitten ajettiinkin isoon markettiin. Olipa siellä väkeä, sattui olemaan koululaisten hiihtolomaviikon loppupäiviä
Kun näin kyltin, lankoja ja ompelutarvikkeita, muistin sukassani olevan reiän. Olisi pitänyt jo arvata, ettei niin isosta paikasta parsinlankaa löydy, nuori myyjä ihmettelikin, mihin tarkoitukseen sitä tarvitsisin.
Luultavasti nuoret eivät enää parsi puuvillasukkiaan, joita minä (tässä asiassa) nuukana ihmisenä parsin.
No, oman paikkakunnan liikkeestä löytyy kyllä parsinlankaa.

Leluosastolla kuuntelin sivukorvalla nuoren äidin ja pikkutyttären keskustelua.
Äiti: "Hei, mentäisiinkö katsomaan sinun huoneeseen mattoa"?
Tytär: "Mutta siellähän on jo matto".
Äiti: "Niin, mutta laitettaisiinko sinne vaaleanpunainen matto"?
Taisi äidillä olla sisustuvimma päällä, tyttärellä taas ei.

Työn tärkein osa on aloitus

2011-02-27T08:24:00.000-08:00

Eilen koitti vihdoinkin päivä, jolloin ajelimme puusouviin. Pitkä pakkaskausi ei aikaisemmin innostanut ulkopuuhiin.
Nostelin ja kannoin puunrankoja, mies sirkkelöi ja sisko kantoi valmiit puut liiteriin.
Siskon pikkukoira oli mielissään, kipitti perässä niin että oli jalkoihin sotkeentua.
Mutta kovin pitkään ei moista puuhaa jaksa tehdä, selkä kyllä reagoi nopeasti alas- ylös kumarteluihin.
Lupasimmekin mennä toiste uudelleen, ehkä lumetkin ovat vajentuneet kevään edetessä.

Tänään oli penkkiurheilupäivä, ainakin eräillä, jotka seurasivat Holmenkollenin kisoja.
Minä läksin sauvakävelylenkille, aloitin liian reippaalla tahdilla, selkä hikosi puolivälissä matkaa ja askel kävi painavaksi.
En näköjään koskaan opi, että liika into kostautuu ennemmin tai myöhemmin.
No kohta koittaa taas kevät ja saa nousta pyörän selkään ja pääsee pidemmälle kotinurkilta.

Viime viikonlopun Sukumessuilla tapasimme monen sukuseuran edustajia, oli mukava jutella samaa harrastavien ihmisten kanssa.
Liityin Upan sukuseuraan ja sain heti pari hyvin toimitettua sukulehteä. Ostimme myöskin Väinö Sointulan kirjan Sanasto sukututkijoille, se onkin mainio apu sukututkimusta tehdessä.
Taitaa tämä blogi nyt jäädä vielä vähemmälle huomiolle. Ei voi mitään.

Suku on paras vai onko?

2011-02-18T10:52:00.000-08:00

Aamulla on aikainen herätys. Nelipyöräisen lämmitysjohto on käytävä ajoissa kytkemässä pistorasiaan. Sukumessuille on tutkijan mieli, vaikka miinuksia olisi mittarissa neljäkymmentä.
Ei taida kuitenkaan kotipitäjä päästä julkisuuteen, kun talven pakkasennätyksestä puhutaan.

Tämän kertaisilla Sukumessuilla aion päästä juttusille Upan sukuseuran edustajien kanssa, Seinäjoen suunta on varmistunut yhdeksi suvun esi-isien asuinsijoista.
Niin, ja tietysti Uppalaiset ovat niitä esi-isiä.
Seinäjokihan oli aikoinaan vain yksi Ilmajoen kylistä!

Mies kävi tänään elämänsä ensimmäisen kerran terapeutilla. Hehkutti ensin aikansa, ettei ole joutunut käymään kuin jalkojenhoitajalla.
Nyt oli sitten ihan jalkaterapeutti!
Piti ihan tarkistaa tulos. Jalkapohjat olivatkin sileät kuin lapsenpylly, punoittivatkin samalla lailla somasti.
Kaikki kovettumat olivat poissa, hiomakone oli tehnyt tehtävänsä. Joskus aiemmin etelän matkoilla kävely rantahiekassa hoiti saman tehtävän.

Tein kävelylenkin kirpeässä pakkassäässä, kun kävin tervehtimässä tutuksi tullutta vanhusta. Oli mennyt liian pitkä aika viime tapaamisesta.
Vanhuksen kunnon nähtyäni nieleskelin pahaa oloani ja päätin olla iloisen rohkaiseva.
Huomasinkin, että aikamme jutellessamme, tai minähän enimmäkseen olin äänessä, ilo löytyi vanhuksen silmistä.
Ikkunasta näkyi koivu, jonka rungossa oli linnunpönttö. Linnuista meillä riittikin juttua, kohtahan ne taas ilmestyvät pesäpaikkoja hakemaan ja livertelemään iloksemme.
Voikohan piankin toivottaa kevään tervetulleeksi?

Ovirokkaa pohjalaisittain

2011-02-11T11:39:00.000-08:00

Linja-autossa ompi tunnelmaa, linja-autossa matka katkeaa.
Aikanaan hyvinkin suosittu viisu, jonka sanoittajana maankuulu Reino Helismaa
Mukava oli lämpimän bussin kyytiin nousta ja nauttia pehmeästä istuimesta matkalla Nikolainkaupunkiin. Seuraa sain matkan varrelta ystävästäni, jolta kuulin muutaman totuuden sanan bussikyydin hintavuudesta verrattuna VR:n hintaan samalle matkalle.
Jotain sitä oppii "vanhakin koira".
VR antaa eläkeläisille alennusta matkan hinnasta puolet eli 50% riippumatta matkan pituudesta.
Matkahuollon alennus alkaa vasta, kun menomatkaa kertyy vähintään 80 kilometriä! Ja silloinkin vain vaivaiset 30%.
Ei ole ihmekään että ohikiitävissä busseissa näkyy niin vähän matkustajia.
Arvatkaapa, millä kulkuneuvolla meikäläinen matkustaa seuraavalla kerralla, kun lähtee yksin kaupunkireissulle?

Ja arvaahan sen, että kun kaksi puheliasta naista istuu vierekkäin, niin matka kuluu ja juttu luistaa. Viime hetkellä ymmärsimme jäädä bussista pois kyläpaikkamme lähipysäkillä. Nopeutta löytyy vielä kun sitä oikein tarvitaan.
Riuskasti kävelimme pakkasessa höyryävin hengityksin ja pääsimme soittelemaan ystävämme ovikelloa.
Yhden kerran, toisen ja kolmannenkin. Mitään ei tapahtunut.
Kylmyys nipisteli jo nenänpäätä, sitten kaivoin puhelimen laukusta ja kas kummaa, sinne olikin tullut jo pari viestiä.
"Käykää sisään, arvoisat ystävät, ulko-ovi on avoinna".

Niin pääsimme lämpimään, miten mukava olikaan asettua taloksi ja odottaa emäntää kotiin kuvausreissulta. Kiitokset Kirjailijatar!
Ps. Matkaseuralaiselleni samoin kiitokset, sain huojentaa mieltäni mennen tullen. Siu.

Huutolaiset

2011-01-29T04:18:00.000-08:00

Ennen kuin ryhdyt parantamaan maailmaa, kulje kolmesti talosi ympäri.

Näin toteaa kiinalainen aforismi.

Katsellessani ja kuunnellessani vanhoja, taas kertaalleen uutisiin nostettuja vaalirahoitussotkuja hikeennyin niin perusteellisesti, että kaukosäätimelle tuli käyttöä.

Kanavat vaihtuivat pikaisesti, mutta mitään katsomisen arvoista ei löytynyt. Suljin koko rakkineen ja läksin kävelemään.

Vaihtoehtoja ei paljoa ollut, menisinkö kirjastoon vai kauppaan. Valitsin pidemmällä olevan kirjaston, kävelin sinne vielä kiertolenkin saadakseni kunnolla raitista ilmaa.

Kävely ja rauhallinen venyttely sopivat parhaiten tämän hetkiseen fyysiseen kuntooni. Olen joutunut napsimaan vahvaa särkylääkettä selkäni takia.

Tuntuu, että kun nokka nousi, niin pyrstö tarttui. Eli kun vatsa on parempana, niin selkä on sitten huonompana.

Kirjastossa muistui mieleeni paperilappu taskussani, olin siihen joskus aiemmin merkinnyt kirjoja, jotka tuntuivat mielenkiintoisilta.

Tapanani on, että huomatessani lukemissani lehdissä jonkun minua kiinnostavan kirjan, raapustan sen nimen heti paperille. Niitä paperilappusia on sitten vähän siellä ja täällä.

Samoin käy ruokaresepteille, niitä löytyy joskus yllättävistäkin paikoista.

Kalentereista ja kuittien kääntöpuolelta.

Mutta niitä ei löydy silloin, kun niitä tarvitsisin!

No, kirjan nimi löytyi paperista ja löytyi Kristina Fernströmin kirjakin pienen etsimisen jälkeen.

Illalla luin vajaa 200-sivuisen Ulla-Christina Sjömanista kertovan kirjan "Kutsumuksena esirukous".

Sukututkimusta harrastavana minua kiehtoi lukea myöskin Ulla-Christinan äidin ja isän suvusta ja siitä, että Mathilda Wrede oli Ullan kummitäti.

Olisi paljon kerrottavaa kirjan sisällöstä, mutta on parempi, että luette sen itse.

Mielenkiintoista ja monille ehkä yllättävääkin luettavaa.

Sukututkinnassani olen löytänyt suvustani jo kaksi kirjoittajaa,

toinen heistä on Jaakko

Luin kaiken, minkä käsiini kirjastosta sain, mutta sitten piti lähteä synnyinpaikkakunnan kirjastoon, sieltä löytyi yksi varastokirja lainattavaksi.

Muutama lisää löytyy kotiseutuosastolta, ne pitää sitten lukeakin paikalla.

Kirja "Ylenkatsotuita" on nyt kirjahyllyssämme!

Löysin kirjan oululaisesta antikvariaatista, ja sain eilen postissa hyväkuntoisen, kovakantisen vuonna 1922 painetun kirjan. Kauppakumppanilleni ja minulle sukeutui mukava kirjeenvaihto kirjan tiimoilta, myyjäkin kertoi lukeneensa kirjan "tippa silmässä".

Kuvan kirja on kirjaston kirja, se pehmeäkantinen.

Kuvassa näkyy kolme huutolaislasta, joiden elämästä kirja kertoo.

Hellittääkö helmikuussa?

2011-01-23T12:31:00.000-08:00

Tänään pukeutuessani ulosmenoa varten huomasin kummallisen asian, olen käyttänyt tyttäreltä saamiani ulkoiluhousuja nurinpäin. Olenkin päivitellyt taskujen puuttumista moneen otteeseen.
Nythän asia sitten selveni.
Voi äitiparka, ei osaa enää edes vaatteita pukea oikeinpäin ylleen.
Noin tiedän tyttären voihkaisevan, kun asiasta kuulee - tai lukee.

Pitkään ei tarjennut ulkona oleilla, kävelin ja kuvasin lähimaisemia. Vain muutama ihminen oli uskaltautunut hyytävään pakkasilmaan, lapsiakaan ei näkynyt yhdenkään talon pihalla.
Olisi ollut mukava kuvata talomme edustan pensaikossa lepäilevää rusakkoa, mutta hanki oli upottava ja niin luovuin aikeestani.
Luultavasti eläin olisi loikkinut karkuun minut nähdessään.

Rusakko ilmestyy joka aamu loikoilemaan samaan paikkaan ja siinä se makaa koko pitkän päivän. Milloinkahan se etsii ruokansa ja mistä se sen löytää, siinä arvoitus, jota olemme aamuisin pohtineet.
Kun itse saa nauttia kodin lämmöstä ja jokapäiväisestä ruuasta, niin muistaako niistä olla kiitollinen.
Kaikilla ei ole näin hyvin asiat.

Ps. Piti tulla myöhemmin korjaamaan jänis rusakoksi. Mies sanoi, että kun olet niin tarkka pilkkuasioissa, niin kyllä nyt saat tunnustaa jäniksen olevan rusakko. :)

Tulevaisuus saapuu päivä kerrallaan

2011-01-17T12:28:00.000-08:00

Tänään ei tunnu onnistuvan mikään.
Ainakaan en saa kirjoitettua yhtään järjellistä sanaa tähän blogikirjoitukseeni.
Kirjoitin ensin ihan mitättömistä asioista, sitten pyyhin ne kaikki pois.

Ehkä olisi parasta unohtaa vähäksi aikaa koko blogi ja syventyä vaan sukututkimukseen.
Viime perjantaina istuin tiiviisti lähiseurakunnan uuden kirkkoherranviraston sukututkijahuoneessa monta monituista tuntia.
Istuin ja palelin.
Vihdoin kävin kertomassa virkailijalle, että huoneessa on kylmä.
Hän sanoi kuulleensa samaa muiltakin ja tuli neuvomaan, että seinässä on pikku laite, josta voi säätää termostaattia suuremmalle.
Olisi ollut syytä säätää se heti tullessa.

Jotain opin kuitenkin sinäkin päivänä. Suu pitää avata heti eikä viidestoista päivä.

Syksyllä aloittamani englannin kielen opiskelu jatkuu. Ihmettelen vaan, miten olen voinut unohtaa niin paljon tuiki tavallisia kielioppiasioita.
Apuverbien käyttö ja prepositiot, missä yhteydessä käytetäänkään in ja missä at.
Miksi ei voi sanoa, että I live in the big house, miksi pitää sanoa, I live in a big house.
Kaikkihan sen tietävät, että minä asun siinä tietyssä isossa talossa?

Katkenneen köyden voi sitoa, mutta solmu näkyy aina

2011-01-10T08:41:00.000-08:00

Välillä on hyvä lueskella aforismeja. Otsikon lauseessa kerrotaan muutamalla sanalla paljon, vaikkapa kokonaisen blogin sanoma.
No, en nyt aio kirjoittaa mitään syvällisiä, säästän ne toiseen kertaan.

Tammikuu alkoi mukavasti, pieni jouluvieraamme saapui taas meitä ilahduttamaan. Alkuviikko vaan oli niin kylmä, että emme päässeet ulkoilemaan kaupassakäyntiä enempää.
Uimahallissa oli mukava viettää aikaa, poika innostui sukeltelemaan ja saunomaan pitkään.
Minä lekottelin lämminvesialtaassa, ison altaan vesi oli aika viileätä pidempään oleiluun.
En ole lapsena oppinut oikeata uintitekniikkaa, en edes uskalla pistää päätäni veteen ja niin uin pää pystyssä sen minkä uin.
Mies taas on syntynyt Haukiveden rannalla ja hallitsee niin uimisen kuin sukeltamisenkin.

Mannapuuro omenasoseella päällystettynä maistui aamuaterialla. Kysyessäni, mitä laittaisimme päiväruuaksi, sain vastaukseksi: Silakkapihvejä!
Viimeksi kun teimme pihvejä yhdessä, puuha tuntui pojasta tosi hauskalta. Nyt meitä on kolme silakan ystävää.
Lättyjä paistettiin yhtenä päivänä, kesällä jäi paistamatta, kun sisällä oli liian kuuma.

Sään lauhtuessa pääsimme luistelemaankin, tai poika luisteli ja minä kiersin kentän ympäri monen monituista kertaa.
Potkukelkkaa piti myöskin kokeilla, tulipa sillekin taas käyttöä.

Kellarikomerosta haimme vanhan puisen Fortuna-pelin, olikin hauska peli, jonka ääressä vietimme monet tovit. Fortuna onkin kuulemma tullut taas muotiin, luin jostakin.
Laskutaitoa sai samalla harjoituttaa, piilotin laskimenkin, kun halusin, että poika oppii käyttämään pisteiden laskemiseen omaa päänuppiaan.
Kehuskelin, että olin koulussa haka päässälaskussa. Enkä edes huijannut.

Mutta kaikki hauska loppuu aikanaan, niin oli taas erottava ja vietävä lapsi lentokentälle. Mutta viimeistään kesällä tavataan!

Rauhan päivänä 2010

2010-12-29T12:06:00.000-08:00

Äitini serkku sanoi aina kylään tullessaan "Rauhaa". Meistä lapsista se oli outoa, mutta myöhemmin ymmärsimme, mitä se tarkoitti.

Parin päivän kuluttua elämme vuotta 2011, "jos Jumala suo".
Viimeksimainitut sanathan luettiin taas kerran Turun Tuomiokirkon Joulurauhan julistuksessa, siinä perinteisessä, joka on ihan pakko kuunnella ja katsoa, jos mahdollista.

Kirjoitin muutamiin lähettämiini joulu-uudenvuodenkortteihin tulevan vuosiluvun väärin. Niin sinnikkäästi on tämä vuosi 2010 vielä mielessä, että kortteihinkin tuli toivotukset samalle vuodelle eikä tulevalle.
Lohduttauduin vanhalla sanonnalla: "Joka ei mitään tee, ei tee virheitäkään".

Lainasin kirjastosta joululukemiseksi uuden kirjan, se paljastui sellaiseksi, että lukematta jäi. Olisi tosi hyvä, mikäli kirjan esittelytekstistä ilmenisi, mitä aiheita kirjassa käsitellään.
No, opin ainakin, että haen lisätietoja kirjasta vaikka netistä, ennen uuden "kirjailijan" tuotokseen tutustumista.

Tutkin sitten kirjahyllyämme, sieltä löysinkin antikvariaatista muutama vuosi sitten ostamani Lapsi 312-kirjan. Sen on kirjoittanut Hoster Hans-Ulrich.

http://www.nyk.fi/mantysalo/kirjaesittely/lapsi.html

Liikuttava ja jännittävä kirja.
Sen pohjalta on tehty elokuvakin, mutta sitä en suosittele. Kirja antaa paljon enemmän.

Löytyi hyllystä toinenkin vanha kirja, Ashtonin perhe.
Muutama vuosi sitten televisiossa esitettiin uusintana sarja Ashtonin perheen vaiheista sodan aikana, katselimme sitä mielenkiinnolla. Emme olleet sarjaa aikaisemmin nähneet, sehän on esitetty televisiossa 1970-luvulla.
Sarjan loppuessa etsin kirjastosta kaikki kolme kirjaa ja luin ne. Yksi kirjoista löytyi myöskin antikvariaatista.

Seuraavana on lukuvuorossa faktaa, Pjongjangin akvaariot, 10 vuotta Pohjois-Korean Gulagissa.
Reportaasikirja on ensimmäinen länsimaissa julkaistu teos Pohjois-Korean nykytilasta ja lähihistoriasta.
Taitaa olla aika raadollista luettavaa.

Kaikesta huolimatta, Valoa ja Toivoa jokaiselle vuonna 2011!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!

2010-12-23T07:41:00.000-08:00

En etsi valtaa, loistoa,
en kaipaa kultaakaan,
mä pyydän taivaan valoa
ja rauhaa päälle maan.
Se Joulu suo, mi onnen tuo
ja mielen nostaa Luojan luo.
Ei valtaa eikä kultaakaan,
vaan rauhaa päälle maan.

Suo mulle maja rauhaisa
ja lasten joulupuu,
Jumalan sanan valoa,
joss' sieluin kirkastuu.
Tuo kotihin, jos pieneenkin,
nyt joulujuhla suloisin,
Jumalan sanan valoa
ja mieltä jaloa.

Luo köyhän niinkuin rikkahan,
saa Joulu ihana!
Pimeytehen maailman
tuo taivaan valoa!
Sua halajan, sua odotan,
sä Herra maan ja taivahan!
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo,
suloinen Joulus tuo!

Jean Sibelius/Z. Topelius

Espanjalaista ja suomalaista elämää

2010-12-13T13:57:00.000-08:00

Tulipa katsottua samana iltana parikin mielenkiintoista ohjelmaa televisiosta, Teemalta Francon aika ja Tv 1:ltä Tauno Tukevan sodan ensimmäinen jakso.
Espanjalaista draamasarjaa "Francon aika - näin sen koimme" olemme seuranneet syksystä 2007 lähtien.

http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/francon-aika-nain-sen-koimme

Lauantaina tein siskoni kanssa kävelyretken, tutustuimme paikkakuntamme joulupuoteihin. Saimmekin osan joululahjoista hankittua, jokunen lisää haetaan tulevalla kaupunkireissulla.
Tarjolla oli paljon käsitöitä, säilykkeitä, pakastettuja peruna- ja porkkanalaatikoita sekä leivonnaisia.
Taitavasti tehtyjä piparkakkutaloja oli ilo katsella ja muutama peltinen piparkakkurasia lähtikin mukaan. Ihastuin myös pajusta tehtyyn Tervetuloa-kylttiin ja Martta Wendelinin iki-ihanaan seinäkalenteriin, ne odottavat vielä joulupaperiin käärimistä.

Lapsenlapselle löysin ihan sattumalta uuden Eläköön Pekka Töpöhäntä-kirjan Huutonetistä, jonne pitkästä aikaa piipahdin. Siellä kirja ikään kuin odotti minua, sattui nimittäin olemaan viimeinen mahdollisuus tehdä huuto kirjasta.
Selailin samalla CD-levyvalikomaa, sieltä löytyi vanha Jussi Raittisen Usa:n levytys, nyt jännitän, saanko sen itselleni.
Siinä on varsinkin yksi kappale, joka on minulle merkityksellinen.

Hiljaa hyvä tulee

2010-12-06T22:29:00.000-08:00

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Näinhän on aina sanottu, mutta meille on käynyt ihan toisin. Vaikka viime keväänä blogissakin kirjoittelin, että pitäisi uusia kalusteitakin ja tehdä muitakin uudistuksia asuinoloissa, niin yllätyksenä tuli ainakin kylpyhuoneen tärkeimmän kapineen uusiminen.

Jatkuva lirinä toi ensin talonmiehen paikalle, sitten tulikin pohdinnan paikka. Korjataanko vanhaa vai satsataanko uuteen?
Päätös oli lopuksi helppo.
Kohta meillä ryskyy ja vanha matala istuin väistyy upouuden, korkeamman istuimen tilalta.
Ja jatkoa seuraa. Mikäli asumme tässä vielä muutaman vuoden tai vuosia, niin parempi teettää koko kylpyhuoneen remontti.
Mutta se tehdään vasta sitten, kun olemme saaneet tarjouksia remontintekijöiltä. On myös mietittävä, mihin aikaan vuodesta remontti olisi edullisinta tehdä.
Vai onko sillä mitään merkitystä täällä maaseudulla?

Joulukalenterin luukkuja on mukava avata aamuisin. Varsinkin sellaisia, joiden numeroita ei näe kuin taskulampun avulla eikä luukkuja saa auki kuin veitsellä.
Jännittää aina, löytyykö luukku.
Ja sitten jännittää toisen kerran, mitä luukusta paljastuu.:)

Puolikas taivasta

2010-12-04T11:33:00.000-08:00

En voi olla kirjoittamatta kirjasta, jonka soisin hyvin monen ihmisen lukevan.
Kirja on "Puolikas taivasta", jonka ovat kirjoittaneet Nicholas D. Kristof & Sheryl WuDunn.

Tyttöjä ja naisia kuolee joka päivä pelkästään sukupuolensa takia. 1900-luvun kaikissa sodissa kaatuneiden sotilaiden määräkin kalpenee, kun sitä verrataan viimeisten 50 vuoden aikana tapettujen tyttöjen valtavaan joukkoon.
"Puolikas taivasta" puhuu karua kieltä sukupuolisidonnaisesta väkivallasta, ihmiskaupasta, prostituutioon pakottamisesta ja äitiyskuolleisuudesta.

Me hössötämme täällä kaikenlaista turhaa, olisi syytä pysähtyä miettimään, mitä suurelle osalle maailman naisista ja tytöistä kuuluu. Heille ei tule joulua vaan heitä pahoinpidellään ja käytetään väärin.

Tarpeellista kuvattavaa ja tarpeellisia ihmisiä

2010-12-02T10:31:00.000-08:00

Monen vuoden tauon jälkeen tuli kutsu mammografiaan.
Uuden lain myötä meidänkin kunnassamme järjestetään nyt seulontatutkimus 60-69 vuotiaille kahden vuoden välein.
Kenelle kiitokset kuuluvat, ottakoot ne osakseen.
Sukunimen samalla kirjaimella alkamisesta oli hyötyä, kutsu tuli siskolleni ja minulle samalle päivälle ja melkein samalle kellonlyömälle.
Tutkimus on nopeutunut viime kerrasta, se tuli todettua. Kymmenen minuuttia, sitten sai pukeutua ja poistua.

Kiertelimme hieman kaupungilla, poikkesimme kristillisessä kirjakaupassa, josta löytyi pari jouluaiheista magneettia ja enkelinkuvalla päällystetty virsikirja pukinpussiin.
Isoveljemme soitteli meidät päiväkahville ja saimme vaihtaa siellä ajatuksiamme ja kuulumisiamme menneistä päivistä.
Joskus lapsena harmitteli sitä, että meitä oli monta suuta pöydän äärellä osaamme vaatimassa.
Nyt on kiitollinen samasta asiasta, voi vain kiittää, että meitä on monta sisarusta.
Toinen toistamme tukien selviämme surun koittaessa.

Marraskuu - kuollut kuu

2010-11-16T09:57:00.000-08:00

Olen viettänyt aikaa hautaustoimistojen sivustoilla etsiessäni sopivia sanoja poismenneen lähimmäisemme omaisille.
Nyt on kukkatilaus tehty ja muistolauseen teksti jätetty. Vajaan kahden viikon kuluttua kokoonnumme vainajan synnyinpitäjän kirkkoon siunaustilaisuuteen.
On niin surullista, että asbesti aiheuttaa edelleen niin paljon kärsimystä ja surua monessa kodissa.

Erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä on kutsuttu nimityksellä marras.
Itse en ole koskaan kummeksinut marras-sanaa, päinvastoin olen varsinkin lapsena odottanut marraskuun viimeistä päivää, Antin-päivää, jolloin sain ikääni vuoden verran lisää.
Silloinhan vanhenemista oikein odotti!

Toisin on nyt, vanheneminen on tuonut mukanaan kaikenlaisia kremppoja. Kun selkäsärystä pääsi, alkoikin vatsa temppuilemaan. Nyt on sitten juostu neuvolassa, gynekologilla, laboratoriossa ja viimeksi kunnan arvauskeskuksessa.
Arvaatte varmaan, minne oli vaikeinta päästä.
Jouduin korottamaan ääneni saadakseni kuntalaiselle kuuluvaa palvelua toivomassani ajassa. En enää kelpuuttanut yli viikon odottamista.
Nyt on lääkekuuri aloitettu ja lähete lisätutkimuksiin tulossa, kun vatsan kunto antaa myöden.

Verenpaine ja pulssi nousi niin, että sanoinkin lääkärille, että hänen mittaamansa tulokset eivät sitten pidä alkuunkaan paikkaansa. Uskoi.

Raippoja ja luunappeja

2010-11-11T11:46:00.000-08:00

Kuuntelin toissa viikolla 1800-luvun lopulla syntyneiden henkilöiden haastatteluja Turun Yliopiston tiloissa.
JJ oli ollut nuorena poikana paimenena eräässä lähikylän talossa, oli pudonnut siellä isoon vesiojaan ja kotiin illalla mennessään sai raippoja.
Sama JJ kertoi myöskin opettajan antaneen hänelle ja vieressään istuneelle pojalle luunapit, kun olivat erehtyneet selaamaan saamaansa aapiskukkokirjaa eteenpäin.

Myöhemmin ollessaan renkinä talossa, jonka omisti poikamiesisäntä ja hänen kivulloinen vanha äitinsä, JJ joutui menemään navettaan lypsämään lehmiä. Salavihkaa ja pitkin seinien vierustoja sinne oli mennyt, ettei vain kukaan olisi nähnyt hänen tekevän naisille kuuluvia töitä.

Nykyään joutuisivat lasten vanhemmat ja opettajat melkein oikeuteen, mikäli kohtelisivat lapsosiaan samalla tavalla. Ja miehet tekevät melkein kaikkia "naisten töitä" ja naiset "miesten töitä".
Eikä mikään enää herätä kummastusta!

Asiasta toiseen, tänään oli pitkästä aikaa sellainen päivä, että minulla oli kiire. Ihan totta!
Ennen seitsemää kello soi tai oikeastaan heräsin jo ennen sitä. Vessaan ei saanut mennä, joten pinnistelin tosissani, pukeuduin, luin päivälehden ja lähdin kävelemään kohti neuvolaa.
On muuten minulle outo asia, että maaseudulla aikuisetkin käyvät neuvolassa.
Ei vaan kaupungissa käyty!

No, asia tuli toimitettua ja sain samalla käynnillä tarvitsemani lääkärin yhteystiedot. Soitin ja tuuri kävi, sain peruutusajan parin tunnin päähän. Tavallisesti aikoja annetaan aikaisintaan vajaan kuukauden päähän.
Silloin iski kiire! Kaupunkiin on kuitenkin matkaa.

Päivän parhain kiire koittikin iltapäivällä, kieli keskellä suuta ajelin tapaamaan kahta blogiystävääni. Tie oli paikka paikoin liukas ja sohjoinen, mutkikaskin, mutta perille selvisin ja vielä muutaman tunnin kuluttua takaisinkin.
Kiitokset ehtoiselle emännälle, mainioita olivat leipomukset. Parasta kuitenkin oli luonteva yhdessäolo ja vertaistuki. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Meemiin vastauksia

2010-11-04T10:38:00.000-07:00

Meemi

En ole aiemmin vastannut meemeihin, nyt sellaisen sain Liisalta.
Ensin kysymys, miten se viestikapula siirretään blogiin? Nyt kopioin kapulan kuvan ja liitin sen tuohon ylös. Taisi mennä täysin väärin.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen «Mikä sinusta tulee isona?»

Mitähän useimmiten vastasin? Ehkä joskus, että haluan kirjoittaa, siis toimittaja tai jotain vastaavaa. Opettajan ammatti oli myös kiehtova, mutta saavuttamaton.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

Silloisen Vaasa-lehden sarjakuvat, Seura-lehden sarjakuvat, mm Matti Mainio ja Jussi Juonio sekä Suomen Kuvalehden Touhulan perhe. Oli niitä kai muitakin, en vaan heti saa mieleeni nimiä.
Ja kun veljiä oli neljä, niin tulipa tutuiksi Tex Willer ja Pecos Bill-sarjikset.
3. Lempileikkejäsi?

Ulkona olimme lymmyystä eli piilosilla oloa. Pesäpalloa pelasimme hyvin usein, mukana oli koko mäen lapset, taisi olla parikymmentäkin osallistujaa usein paikalla.
"Maaotteluja" kävimme usein, oli mukava valita maa, jota halusi edustaa.
Hypittiin kiikkulaudalla ja leikittiin kymmentä tikkua, "rintattiin", heitettiin seinää vasten kruunaa ja klaavaa pikkurahoilla. Palloteltiin ja "oltiin paistia" eli nykyistä hippaa.
Pitäisikin lainata joku kirja entisajan leikeistä!
Ihanhan tässä innostuu muistelemaan lapsuusajan tekemisiä.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

En muista viettäneeni synttäreitäni kuin yhden ainoan kerran. Olin kai jo 12-13 vuotias, pari kolme koulukaveria tuli kotiini ja joimme muistaakseni teetä ja söimme äidin leipomia korvapuusteja. En muista edes, sainko mitään lahjoja.
Ei silloin 1950-luvun lopulla vietetty mökissä synttäreitä! Ehkä nuoremmat sisarukseni muistavat asioiden olleen toisin 1960-luvulla.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

Kansakoulun alaluokilla juoksin jopa koulujenvälisissä kerran, mutta ei tullut mitaleita. Hiihtäminen sai verenmaun suuhuni, jälkipäässä tulin maaliin monta kertaa.
Sisävoimistelua inhosin!

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?

Taisipa olla nämä suomalaiset Johnny Liebkind ja Danny, ulkomaalaiset Cliff Richard, Elvis Presley, Beatles ja The Rolling Stones suosikkejani.
Tietysti Eino Grön, Reijo Taipale ja Esko Rahkonen saivat sydämen väpättämään ja tanssikengät liikkeeseen.

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?

Minulla ei ole niin muistiin jäänyttä joululahjaa, että siitä voisin kertoa.
Kaikille perheemme lapsille pukki lahjoja toi, mutta ne olivat hyvin vaatimattomia verrattuna nykypäivän lahjoihin.
Isoveli toi merillä ollessaan hienot meripihkahelmet- ja rannekorun. Ne muistan aina.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Nuorena haaveilin matkasta Pariisiin Seinen siltojen alle luettuani taiteilijoiden elämästä siellä. Kuvittelin, että voisin minäkin syödä patonkia ja juoda viiniä suoraan pullosta.
Amerikan matkakin on vielä tekemättä!

Terveisiä Turusta!

2010-11-03T13:44:00.000-07:00

Matkalle on mukava lähteä, mutta kotiinkin on hyvä tulla.
Nykyisin minulle riittävät muutaman päivän reissut täällä koti-Suomessa. Ensin pari tuntia junassa, sitten muutama tunti tyttären kyydissä. Hotelliin pääsimme majoittumaan samantien, auto vaan parkkiin ja messubussilla Osaava Nainen-messuille.
Vaikka Turun seudulla on muutaman kerran tullut käytyä, niin kadut ja maisemat eivät tuntuneet kovinkaan tutuilta.

Kahden päivän lippu maksoi liki kaksikymmentä euroa, mutta päätimme ottaa kaiken irti messujen annista.
Ulkovaatteet narikkaan ja osastoja kiertelemään.
Ensimmäinen huomio oli se, että koruja oli tolkuton määrä esitteillä. Niitä emme pysähtyneet tutkimaan, vaan haimme toisentyyppistä tarjontaa. Ja olihan sitä!
Kuuntelimme luennot luontaisesta kivun hallinnasta, naisten jalkateräongelmien hoidosta ja ihailimme hoikkia mannekiineja, jotka esittelivät uusinta muotia.
Jotain luksustakin piti ohjelmassa olla.

Kosmetologiopiskelija kaunisti kynteni, pyysin hieman erikoisempaa väriä. Sainkin komeat halloween-kynnet!
Päänahkakin tutkittiin jollain ihmelaitteella ja niin sorruin ostamaan kuivalle päänahalle sopivaa shampoota. Kokeiltu on jo kahteen kertaan ja hyvältä tuntuu.
Nyt ei tarvitse raapia!

Turun Messu- ja Kongressikeskus on tilava, vaikka ihmisiä oli paljon, ei syntynyt ruuhkaa. Kahvi- ja ruokapaikkojakin on riittävästi, kauhistelimme kylläkin myytävien sämpylöiden hintoja.
Kymmentä senttiä vaille viisi euroa sämpylästä on mielestämme ihan liikaa. Jäikin ostamatta ja kävimme messuilta palatessamme nauttimassa rapeat pizzat.
Sitten olikin ihana köllähtää hotellin leveään sänkyyn hyvälle patjalle ja nukkua ruhtinaalliset yhdeksän tuntia kertaakaan heräämättä aamuun saakka. Saimmepa vielä yhden ylimääräisen tunnin, kun siirryttiin kesäajasta normaaliaikaan.

Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen uusi päivä ja uudet messuosastot kutsuivat.
Ihastuin 1950-luvun mallin mukaan tehtyyn ns jenkkikassiin, perinteiseen tummansiniseen ja niin tein kaupat.
Viimeinen hankinta oli hopeanvärinen ulkoilutakki, siinä viehätti kaunis vyö ja irroitettava turkiskaulus. Jotain näkyvää ja tarpeellista muistoa messuilta.

Sunnuntaina tytär vaihtui aviomieheen, tytär lähti ja mies saapui. Vietimme kaksi vuorokautta seniorilomaa, heti maanantaiaamuna kävelimme keskustaan, kiertelimme tavaraa pursuavassa kauppahallissa ja ihastelimme vanhoja rakennuksia.
Kauppahallissa toimii kiva kahvipaikka vanhassa junavaunussa!

Olin varannut ajoissa kuunteluhuoneen Turun Yliopiston tiloista ja seuraavaksi suuntasimme sinne, jäin kuuntelemaan nauhoituksia haastatteluista, jotka on tehty 1960-1970-luvuilla synnyinpaikkakunnaltani.
Pari haastateltavaa sattuikin olemaan sellaisia, jotka puhuivat minulle tutuista paikoista ja ihmisistä. Tein muistiinpanoja ja nyt pitäisikin kirjoittaa ne talteen, ennen kuin unohdan heidän kertomansa.

Tiistaiaamuna kävimme vielä tutustumassa Museokahvilaan. Ystävällinen omistajapariskunta esitteli meille paikkaa ja kertoi entisistä ajoista. Tutustumisen arvoinen kohde Turussa kävijöille.

http://www.wanhapuoti.com/_sgg/f10000.htm

Kotimatkalla emme sentään poikenneet kuvassa olevaan kohteeseen.

Jotain jää ja jotain tulee tilalle

2010-10-24T09:03:00.000-07:00

Tekisi mieli kertoa vain mukavista asioista.
Mutta huono on kirjoittaa, kun kuulee vaan ikäviä sairausuutisia sieltä ja täältä.
On kuitenkin yksi asia, josta olen tosi iloinen.
Yksi ihmissuhde on saanut uuden alun kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kyseessä on lapsi-äiti-suhde. Enempää en voi asiasta kertoa.
Kiitos Taivaan Isälle.

Jäähyväisetkin on jätettävä - kuntosalille.
Ainakin tämä vuosi on pidettävä väliä, tammikuussa harkitsen asiaa uudelleen. Kai sitä on nöyrryttävä lääkärin pakeille, vaikka luulenkin, ettei sieltä apua heru.
Selkähän on samassa kunnossa kuin aiemminkin, minä en vaan "muistanut" rajoituksia.
Hyvä minä!

Mutta messuille lähden, junassa pitää olla lauantaina ennen seitsemää, tytär odottelee Tampereen asemalla ja sieltä autoillaan Turkuun. Tutkin jo messuohjelmaa ja valikoin sieltä muutamia kiinnostavia luentoja.
Lauantaina löytyy Naisten jalkateräongelmat, toisena Osteoporoosin uusimmat hoidot..
Sunnuntaina Viktor e. Franklin logoterapia, elämäntaitoa ja arjen filosofiaa.
Mitä minä voin tehdä ja miten auttaa? Luento Naisten pankista eli miksi naiset ovat pääasemassa kehitysmaissa köyhyyden poistamisessa.

Miehen sukat ovat huomenna valmiit, kovin monta ärräpäätä ei ole tarvinnut päästellä. Kummallista. Olenko oppinut sukan teon?
Nyt on kahdet sukat tehty, seuraavat teen joulupukin pussiin lapsenlapselle, joka saapuu uudenvuoden jälkeen iloksemme. Poika haluaa viettää uudenvuodenaaton kotonaan, saa olla mukana lähettämässä raketteja.
Meillä kun ei ole tapana lähettää rahaa taivaan tuuliin.

Olen unessa useasti

2010-10-18T12:57:00.000-07:00

Tuli päivällä valittua väärä tienhaara ja pian huomasimme ajelevamme ihan vieraissa maisemissa. Kartan karttaa ei autosta löytynyt ja navigaattorikin oli viety viimeisen pidemmän matkan jälkeen sisätiloihin talteen.
Sitten miehellä sytytti, hänen uuden kännykkänsä ominaisuuksiin kuuluikin navigointimahdollisuus.
Se pelasti tilanteen, tehtiin täyskäännös ja niin ajelimme päämääräämme hieman pidemmän "oikotien" kautta.

Kyläpaikassa ei kehdattu sanoa, että tuli eksyttyä ja vieläpä kotiseudullani.

Veimme kynttilät haudalle valaisemaan syksyn pimeyttä, kolea tuuli puhalsi muistuttaen hautajaispäivästä kolmetoista vuotta sitten. Ikävä kaihertaa välillä kovastikin sydämessä, kun muistelee läheisiä pois nukkuneita. Joskus tapaan heitä unissani, ihmeen hyvä tunne on silloin herätessä.

Ihan toisin oli tänä aamuna herätessäni painajaisuneen, se oli niin toden tuntuinen, että jäin sitä pitkäksi aikaa sänkyyn pohtimaan. Unessa oli mukana lapsenlapsi, joka katosi vieraan sirkusseurueen mukana. Minä jäin ilman matkatavaroita, rahaa ja puhelinta vieraalle asemalle. Kamala uni!
Kuuntelin pitkään edellisiltana Radio-dein ohjelmaa Maan ja taivaan väliltä, jonne ihmiset saavat soittaa ja kysyä haluamiaan asioita.
Jäikö siitä jotain sitten alitajuntaani, niin että asiat tulivat vielä uniinikin, mene ja tiedä.

Unohdin lisätä tervetulotoivotuksen uusille lukijoilleni, Lezzie ja Janttu.
Mukavaa saada lisää blogilukijoita, tervetuloa!

Nappien metsästystä

2010-10-12T12:41:00.000-07:00

Niin se vaan iski muistamattomuus meidänkin huusholliin, melkein kaikki kaapit ja komerot on jyllätty läpi, mutta nappirasiaa ei vaan löytynyt.
Miten sellainenkin tärkeä kapistus voi hukkua?
Oli pakko lähteä asioimaan synnyinpaikkakunnalle liikkeeseen, josta tiesin saavani avun nappiongelmaan. Eikä sitä sitten kehdannut ostaa vain niitä nappeja, vaan pitihän siellä hypistellä kauniita, pehmeitä villalankojakin. Ja kas kummaa, huomaan taas, että omistan muutaman vyyhdin uutta sukkalankaa.
Arvatkaa, miten pitkään menee, ennen kuin miehen sukat ovat valmiit.
Miksi minulle ei ole suotu kutomisen geenejä?

Keinutuoli on noussut taas kerran arvoon arvaamattomaan, istun siinä välillä pitkiäkin aikoja potiessani kipeää selkääni.
En voi syyttää muita kuin itseäni tästä olotilasta.
Miksi en varonut joitakin liikkeitä salilla, miksi kävelin liian pitkiä sauvakävelylenkkejä, miksi tein sitä ja miksi tätä?
Nyt ei ole mitään asiaa ulos kylmään tuuliseen säähän, pakko parannella haavojaan sisällä lämpimässä. Ikäväkin iski lämpimän pystymuurin kupeeseen.

Elämän ja kuoleman kysymyksiä

2010-10-07T12:17:00.000-07:00

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ja yksi niistä on tämä:
Miksi naiset eivät mene ajoissa lääkäriin?
Onko se pelko vai jokin muu asia, joka siirtää ja siirtää sitä kuitenkin edessä olevaa.
Pienen ajan kuluessa olen kuullut kahdesta jo iäkkäämmästä naishenkilöstä, joilta löydettiin rintasyöpä. Toinen heistä on jo menehtynyt, toinen jatkaa selviytymiskamppailuaan hoitojen avulla. Kumpikin varmaan arvasi, että jotain vakavaa heidän oireensa ennakoivat, mutta silti he eivät hakeneet apua.

Luin aamulla maakuntalehdestä miehestä, joka on kirjoittanut kirjan Minä, Parkinson ja Toyota. Kirjoittaja oli tehnyt muistiinpanoja sairausajastaan ja samalla ihmetellyt, miksi hänen Toyota-autonsa sai parempaa huoltoa kuin hän itse. Auton huoltajat tiesivät aina tarkalleen, mitä he tekivät. Soitettiin vielä jälkeenpäinkin ja kysyttiin, onko kaikki kunnossa. .
Miehen sairauden huollossa sen sijaan niin ei tapahtunut.

Tein miehen kanssa hoitotestamentin kolmetoista vuotta sitten. En tiedä, kuinka moni muu ihminen sen kokee kohdallaan tarpeelliseksi.
Hoitotestamenttihan on henkilön tahdonilmaus omasta hoidostaan, jos hän vakavan sairauden, onnettomuuden tai vanhuuden heikkouden vuoksi menettää oikeustoimikelpoisuutensa.
Hoitotestamentissa määritellään ne tilat, jolloin luovutaan potilaan elämää lyhytaikaisesti pidentävistä, keinotekoisista elintoimintoja ylläpitävistä hoitotoimista.

http://www.stakes.fi/FI/Palvelut/lomakkeet/htestamentti.htm

Omista ympyröistä pidemmälle

2010-10-03T05:40:00.000-07:00

Selasin maakuntalehdessä julkaistua syksyn uutuuskirjojen sivua. Varasin heti muutaman mielenkiintoisen kirjan kunnankirjaston sivuilta.
Kyllä on tosi vaivaton tuo varaussysteemi, ei muuta kuin hakee haluamansa kirjan ja varaa kirjastotunnuksillaan. Jos ei ehdi ajoissa lukea lainaamiaan kirjoja, ei muuta kuin lisää laina-aikaa, ihan itse senkin voi tehdä.
Varauksessa on nyt Olli Jalosen Poikakirja, Riitta Jalosen Hyvää yötä Irma Noora, Eila Kostamon Isänkuvat, Tuula-Liina Variksen Muotokuvamaalarin tytär, Susanna Alakosken Hyvää yötä toivoo Jenna ja Gudrun Eva Minervudottirin Nukentekijä.
Lisäsin varauksiin vielä Sirpa Kähkösen romaanin Vihan ja rakkauden liekit, kirjan tekijää haastateltiin äsken radiossa Yle ykkösen ohjelmassa.
Muutama viikko sitten luin Matti Rämön kirjan Polkupyörällä Intiassa. Mielenkiintoista luettavaa!
Rämö lentää polkupyöränsä kanssa Delhiin ja polkee kuukaudessa yli 2 600 kilometriä Intian pölyisiä maanteitä.

Eilen pistäydyin sauvakävelyn lomassa kirjastossa lukemassa uusimman Hesarin Kuukausiliitteen. Löytyi kammottavaa luettavaa Sierra Leonesta, lapsista ja siviiliväestöstä. Olenhan minäkin ollut tietoinen tapahtuneista asioista ja varmaan moni muukin.
Mutta miten nopeasti sitä unohtaakin kaikki hirveydet, mitä täällä maailmassa tapahtuu, tänäkin päivänä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sierra_Leonen_sis%C3%A4llissota

Jotain telepatiaa taitaa minulla ja tyttärellä olla, naputtelin hänelle tekstiviestin ja samassa soikin puhelin. Sienimetsässä taukoa pitävä tytär ajatteli soittaa samalla hetkellä, kun sai tekstiviestini!
Useimmiten vaihdamme sähköpostia, harvemmin soittelemme tai tekstailemme.
Afrikka ja siellä Gambia, oli yhtenä puheenaiheena. Tytär oli työpaikallaan kuullut suomalaisten perustamasta hyväntekeväisyysjärjestöstä MMK.Gambia- Finland friendship association (MMKGaFfa), jonka hallitukseen kuuluu sekä suomalaisia että gambialaisia henkilöitä

http://www.maailmamekaikki.fi/index.html

Suomessa löytyy ihmisiä, jotka välittävät!
Tuossakin järjestössä on mukana monta eläkkeelle siirtynyttä, heillä on mahdollisuus matkustaa paikan päälle ja nähdä omin silmin, minne kerätyt rahat ja tavarat päätyvät.
He myöskin työskentelevät paikallisten ihmisten keskuudessa ja kokevat konkreettisesti ihmisten huolet ja toimeentulon vaikeudet.

Puolukkaa, omenaa ja kadonneita ihmisiä

2010-09-28T12:07:00.000-07:00

En löytänyt sopivaa omenakuvaa kuvatiedostoistani, joten pitää tyytyä puolukkaämpärin kuvaan. Mutta siskolta saamiani omenoita olen keitellyt pariinkin otteeseen soseksi ja purkittanut kellariin, muutaman rasian sain mahdutettua täpötäyteen pakastimeenkin.
Puolukkaa on survottuna lasipurkeissa ja yhdessä ämpärissä kellarissa.
Enkä ole niitä itse poiminut!

Lapsuuteni herkkuihin kuului sekoitus, jossa oli sokeroitua puolukkasosetta, kauraryynejä ja maitoa. Sen parempaa syysherkkua ei ollutkaan! Maistuu se vieläkin.

Mtv 3 esittää tiistai-iltaisin ohjelmaa Kadonneen jäljillä.
Hyvissä ajoin ennen iltakahdeksaa asettaudumme sohvalle ja odotamme mieliohjelmamme alkamista. Varaan aina nenäliinan lähelleni, tiedän, että tulen sitä joka kerta tarvitsemaan. Niin tänäänkin.
Liki neljäkymmentävuotias nainen lähti etsimään ohjelman juontajan kanssa isäänsä Kreikasta. Merimies ja naisen äiti olivat tavanneet, ihastuneet ja rakastuneetkin. Mutta sitten puuttui kohtalo peliin, isä astui laivaan ja äiti palasi Suomeen.
Lopun voitte arvatakin.
Mutta isä löytyi, löytyi myös kaksi sisarpuolta ja niin yksi tositarina sai onnellisen lopun.

Internetistä löytyy omaakin sukua koskevia mielenkiintoisia sivuja, päädyin sukututkimuksen puitteissa amerikkalaiselle sivustolle.
Sieltä aukeni linkki hautausmaille ja kuvaan tupsahti kuva pikkuserkkuni haudasta. Selvisi, että Larry-sukulaiseni oli osallistunut Korean sotaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Korean_sota

Monta muutakin mielenkiintoista asiaa selvisi sivujen tiedoista.
Google on ihmejuttu!

Pukeudun Punaiseen Syyspäivän Tasauspäivänä

2010-09-22T12:29:00.000-07:00

Vasta illalla muistin, että tänään on menossa Autoton päivä.
Minä onneton ajelin juuri tänään nelipyöräisellämme muutaman kilometrin, vaikka olisin ihan hyvin voinut pakata kannettavan pehmustettuun laukkuun ja kiinnittää sen pyörän jopparille hihnojen alle. Matkaa kun ei mikrofilmien katselupaikalle avaimen hakuineen ole kuin muutama kilometri.
No, harvoin vääntäydyn ratin taakse, yleensä mies ajaa asiointi- ja kylämatkat, onpahan hänellekin jotain vaihtelua iänikuiseen kävelyyn ja pyöräilyyn.

Aikaa ei tuhraantunut tänään ruuan laittoon, kannoin aamupäivällä kaupasta kotiin vain pari herkullisen tuntuista pizzapalasta, sitä metri-sellaista. Kun tuoretta kalaa ei ollut tarjolla, päätin, että herkuttelemme valmiilla ruualla. Kai pizzakin on ruokaa?
No, hieman suolaista se ainakin oli. Varasinkin mukaan tutkimustyöhön ison pullollisen kylmää mehua.
On muuten ihana sana tuo työ. Kun ei enää ole työssäkäynnin pakkoa, niin oikein haen jotain sellaista puuhaa, jota voin nimittää työksi.

Työ tekijäänsä kiittää, sen sain tänään todeta. Löysin kuin löysinkin ratkaisun yhteen arvoitukseen, jota olen yrittänyt ratkoa. Vanhan hautakiven teksti on vaivannut jo pitkään mieltäni ja nyt sain mustaa valkoiselle siitä, että kyseinen hauta kuuluu sukuumme.
Vanhaksi on sukulaismiehemme vaimo Serafia elänytkin, yli yhdeksänkymmentävuotiaaksi. Mutta selvitystä piisaa, on vielä etsittävä tiedot, milloin ja minne Serafian mies on haudattu. Perheessä oli ainakin kolme lasta, heidän kohtalonsa on myöskin selvitettävä.

Sitä työtä nyt sitten onkin riittämiin, ehkä voin anoa lomaakin vai kuinka?
No, pieni lomanpoikanen on tiedossa lokakuun lopulla, pääsen vihdoinkin Turkuun Osaava Nainen-messuille.
Elokuvissakin tuli viikonloppuna käytyä, Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla II-osa on sitten katsottu ja hyväksi todettu. Mutta myönnettäköön, että vuosi sitten näkemämme I-osa oli parempi!
Edwin Lainettakin tuli hieman ikävä.

Syksy tulee ajallaan

2010-09-11T06:26:00.000-07:00

Syyskuun toinen viikko lopuillaan. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt kuluneellekin viikolle, jokohan ilma nyt muuttuu syksyisemmäksi.
Aamukahvin ja päivälehden lukemisen jälkeen tuli mieleen, että pyöräily ennen luvassa olevaa sadetta olisi paikallaan. Kunnon tuultapitävä pusero niskaan ja sitten vaan menoksi.
Vastatuuleen poljettiin mennessä, mutta mukava oli polkea tietäen, että myötätuuli saattelisi tulomatkalla. Kaunis unikko-pellava?pelto oli pysähdyttävä kuvaamaan kännykällä, nyt vaan odotan, milloin joku kommentoi, ettei toinen laji olekaan pellavaa!

Seuraava pysähdys tulikin ikävimmissä merkeissä, mustavalkoinen kissa makasi tien sivussa. Luultavasti siihen törmännyt autoilija oli käynyt siirtämässä kissaparan nätisti tienpenkereelle.
Mutta kuollut se oli.
Kävin lähitalossa kertomassa havainnostamme, sieltä kissa ei kuitenkaan ollut kotoisin. Toivottavasti ressukka korjataan pian talteen ja haudataan asianmukaisesti.

On taas aika laittaa haudat kuntoon talvea ajatellen, kanervia eli erikoita sekä gallunoita on runsaasti myynnissä niin kukka- kuin muissakin kaupoissa.
Pidän eniten ihan tavallisesta punaisesta erikasta. Se on lämpimän värinen ja sopii hyvin syksyiseen luontoon. Kestääkin kuulemma parhaiten talven pakkasissa.
Olemme sisarusten kanssa sopineet hoitavamme vuorotellen vanhempiemme hautaa, vuosi kerrallaan. Keväisiin hautausmaatalkoisiin osallistuvat kuitenkin kaikki ne, jotka "kynnelle kykenevät".

Oulun Siika Pyhä Kala Lesti Veteli Ähtävältä Lapuan kautta Kyröön

2010-09-04T12:28:00.000-07:00

Myönnän heti kättelyssä, että piti hieman luntata tuota otsikon värssyä.
Miksikö tuollainen rimssu?
No siksi, kun tuli lähdettyä Vaasaan Silakka- ja siikamarkkinoille, emme ole aikaisemmin niihin tutustunetkaan. Helsingin silakkamarkkinat tuli kyllä käytyä joka vuosi siellä asuessamme.

Mikä oli ensivaikutelmamme?
Ainakin se, että väkeä oli paljon. Ehkä aurinkoinen sää pisti ihmiset liikkeelle, eilinen perjantaipäivä oli paljon koleampi enkä huomannut kysyä, millainen suosio markkinoilla silloin oli ollut.
Siikakeittoa ostaessamme kuului jo huuto: Viimeiset silakat myynnissä!
Hyvä että sain napollisen niitä meille mukaamme, viimeiset menivätkin iloiselle jotain ilolientä nauttineelle kulkijalle.
Kaikkea muuta kala-antia riittikin hyvin ostajille. Suolasilakoita piti tietenkin ostaa, samoin valkosipulisilakoita. Mies piti päänsä ja hankki aimo palan palvaamon kinkkua, sitä rasvaisempaa.
Kysyin myyjältä, mistä kalasta se kinkku onkaan tehty. :)
Kuulemma lohilihasta.
Vielä siitä siikakeitosta, se oli muuten kuumaa ja sitä oli riittävästi, mutta siinä oli ihan liikaa perunoita. Odotin että se olisi ollut nimensä mukaisesti SIIKAkeittoa.

Lähettäessäni illalla sähköpostia siskolleni, sieltä tuli yllättynyt vastaus; hänkin oli ollut markkinoilla miehensä kanssa, olivat lähteneet ajamaan ihan ex-tempore, matkaa yhteen suuntaan sata kilometriä!
Oli kuulemma ajatellut soittaa, että olemmeko mahdollisesti markkinoilla. Ajatukseksi vaan oli jäänyt. :(

Arvaatte varmaan, mitä meillä on huomenna ruuaksi?
Ihan oikein. Silakkapihvejä.

Aika entinen takaisin ei palaa.

2010-09-03T04:10:00.000-07:00

Tulihan pakolliset viikko- tai oikeammin kuukausisiivoukset tehtyä. Saa elellä taas huolettomana ilman pelkoa pölyaivastuksista!
Laittelin naamaani ulosmenoa varten, hieman päivävoidetta ja ruskeaa väriä kulmakarvoihin. Ripsiväriäkin olisin halunnut. Mutta niin vaan oli taas kierremascara loppunut, harjasta ei tullut värin tapaistakaan.
Monta kertaa olen kaupungissa käydessä etsinyt sitä vanhaa hyvää Filmstars Mascaraa, jota totuin harjalla levittämään aika olemattomiin ripsiini. Ei vaan löydy, ei edes siitä Emotionista, jota pitkään ihmettelin, että mikä sekin liike on.
Liikkeillä ja kaupoilla kun on nykyään mitä ihmeellisimpiä nimiä ja melkein jokainen niistä englannin kielellä.
On shoppeja, cafeita, boutiqueita ja monta, monta muuta.
Ja minä onneton kaipaan sitä hyvää, vanhanajan kemikaliokaupaa, sitä vaan ei ole eikä tule.
No eihän se kemikalio minun ostoksillani pysyisi edes pystyssä! Tosi vähiin ovat käyneet meikkitarvikkeitten ostamiset viime vuosina.
Miksi sitä pitikin silloin kun oli vielä nuori ja ihokin sileä, paklata itseään ihan liikaa. Kukkarokin olisi tykännyt.
Vanhuus ja viisaus - nuoruus ja hulluus. Pitää paikkansa ainakin tässä asiassa.

Viimeisiä kesän päiviä muistojen kätköihin

2010-08-26T06:17:00.000-07:00

Viime päivinä on tullut ajeltua niin Etelä- kuin varsinaisella Pohjanmaallakin.
Käytyämme tapaamassa läheistämme päivävierastunnilla Vaasan keskussairaalassa, suuntasimme matkamme "pikkusiskon" luokse päiväkahville.
Mukavaa kuunneltavaa vieraiden korville (jos olisivat sattuneet kuulemaan), kun puhuimme välillä kaikki yhtä aikaa.
Olen huomannut, että tavatessani sisaruksiani, palaamme helposti ajassa kauas vuosikymmenien taakse ja jokainen haluaa äänensä kuuluville. Muutumme ikäänkuin lapsiksi jälleen.
Kotiin palatessa haimme avomaankurkkuja kyläkaupasta säilöntää varten. Olen tehnyt nyt pari kertaa kurkkusäilykettä, tulee oikein hyvää, kun purkkeihin latoo kerroksittain kurkkusiivuja, sipulirenkaita, valkosipulin kynsiä ja porkkanasiivuja.
Päälle liemi, joka keitetään vedestä, etikasta, sokerista ja mausteista.
Tietenkin tillinoksia ja muutama viinimarjapensaan lehti mukaan.
Viikon kylmäsäilytyksen jälkeen maistuu mainiolta.

Eilen vierailimme isoveljen mökillä, siellä vierähtikin melkein koko päivä. Savulohta ja muurinpohjalättyjä, kaikki veljen laittamia. Kyllä maistui kota-ateria mainiolta.
Tunnustan, että söin kolme isoa lättyä, eikä niissä ollut aineksia säästelty.
Unohdin tahallani koko painonhallinnan:)

Syksyisiä mietteitä

2010-08-22T06:16:00.000-07:00

Tuli taas aika, että halusin vajota maan alle, kuvaannollisesti.
Mutta pikkuhiljaa sitä vaan elämä jatkuu ja jatkuu. Olen huomannut usein tulossa olevan syksyn saavan minut varpailleni, vanhasta muistista odotan jotain negatiisista tapahtuvaksi.
Pakenin kirjojen maailmaan, välillä vaelsin sukututkimuksessa esiin nousseiden ihmisten arkipäivässä hyvinkin tiiviisti. Parempi niissäkin kuin murehtimassa omia tai toisten asioita.

Sain sotkettua bloginkin etusivun, en enää muista, mistä löydän sen vanhan, tutun ja turvallisen.
Apua!

Luin aamulla maakuntalehdestä yli kahdeksankymmentävuotiaasta saksalaisnaisesta, joka pyöräilee Suomessa jo viidettä kertaa. Tällä kertaa takana on 3300 kilometriä ja kaksi ja puoli kuukautta Pohjois-Suomessa. Kuulemma ihmetyttää itseäänkin, ei ole koskaan ollut edes urheilullinen.
No, pyörämatkoja nainen on tehnyt Pohjoismaissa jo 31 vuotta...

Ja minä täällä surkuttelen itseäni. Taidanpa ruveta suunnittelemaan elämääni uusiksi.

Kirjoja ja kukkia, kukkia ja kirjoja

2010-08-17T10:08:00.000-07:00

Poikkesimme kesäreissullamme Porin torille, jäi sopivasti aikaa ennen sukuvierailua.
Torilla oli kirppismyyjiä erilaisine tuotevalikoimineen. Äkkäsin tietysti ensimmäiseksi kirjapöydän ja siellä Aleksis Kiven Seisemän veljestä. Kovakantinen, hyvin pidetty teos.
Tinkiäkin yritin, myyjä pudotti kokonaisen euron eli vanhat kuusi markkaa, siihen sain tyytyä. Kirja tulikin jo luettua, hieman harkoin joissakin kohdissa, sen tunnustan. Nyt se sitten komistaa kirjahyllyä muitten arvokirjojen rinnalla.
Tuleekohan enää vaan luettua?

Kirjahylly hakee vieläkin oikeaa paikkaansa huushollissamme, sen paikka ei ole olohuoneessa, mutta muuallekaan emme saa sitä sovitettua. Miehen sisustajasisko teki kesällä täällä vieraillessaan meille muutamia hyviä ehdotuksia huonekalujen uudelleen sijoittelusta, mutta mitään ei vaan tapahdu.
Niin ne vaan pysyvät tyyninä entisillä paikoillaan.
Vallitsee jämähtäneisyyden olotila.

Parvekkeelta kannettiin jo viikko sitten sinne tänne rehottavat orvokit kompostiin eikä niiden tilalle laitettu mitään. Parvekelaatikot saavat rauhassa odottaa erikoita tai muita talvilajikkeita näköalaamme piristämään.

Mutta lähikunnan puutarhaviljelmältä löysimme tänään hienosti kukkivan, ison amppelin begonioita, sen saimme melkein pilkkahinnalla. Ostimme samalla keittiön ikkunalle Mona Lisan, soihtuköynnöksen. Sekin on amppeliin sijoitettuna oikein mukavan näköinen, etsin sille jo hoito-ohjeetkin valmiiksi.

Tuntuu, että ihminen kaipaa muutakin kuin ruumiin ravintoa, sielu hengen ravintoa ja mieli kaikkea kaunista.

Markkinoita ja salaisuuksia

2010-08-08T08:26:00.000-07:00

Jokohan nämä hiostavat päivät loppuvat tähän viikonloppuun?
Aamuinen ukkossade virkisti hieman, mutta ei tarpeeksi. Katselin toiveikkaana sääennusteitakin, luvassa näyttäisi olevan helpotusta kuivuuteen ja helteeseen. Kiitos!

Paikallisilla markkinoilla tuli käväistyä, ensin lauantaina sukulaisten kanssa, tänään innostuin vielä pyöräilemään väentungoksen lomitse paikalle. Rohkaisin mieleni ja menin esittäytymään blogiystävälleni. Tai oikeastaan annoin hänen arvailla "henkilöllisyyttäni".
Paljastuinhan minä lopuksi antamieni vihjeiden perusteella:)
Terveisiä vaan "onnettomalle truutuntekijälle!"

Minusta olisi varmaankin pitänyt tulla salapoliisi!
Olen nimittäin huomannut hakevani joitakin asioita suvustani niin kauan, että ne selviävät. Edelleen on selvityksen alla ainakin yksi ellei kahtakin isyysasiaa 1800-luvulta.
Olen lukenut kaikki Alexander McCall Smith:in Naisten etsivätoimistoa kuvailevat kirjat ja katsonut lauantaisin TV1:ssä samasta aiheesta tehdyn elokuvasarjan.
Viimeinen osa tulee jo ensi lauantaina
.http://www.otava.fi/kirjailijat/ulkomaiset/m-r/mccall_smith_alexander/fi_FI/mma_ramotwe_tutkii__sarja/

Punamarjojen aikaan

2010-08-05T10:21:00.000-07:00

Miten ilahduinkaan huomatessani kaupan vihannesosastolla pari kauniisti pakattua rasiaa punaisia viinimarjoja. Olivat kai jääneet ylimääräisinä isommasta erästä ja niin ne oli hinnoiteltu ale-lapuilla.
Nappasin ne ostoskärryyni samantien, tänään tein toisesta rasiallisesta iki-ihanaa vispipuuroa, toinen pujahti pakastimeen samantien.
Pakko lisätä huomautus, kuvassa olevat marjat eivät ole punaisia viinimarjoja!

Viime syksynä mekin päätimme ottaa käyttöömme taloyhtiömme kylmäkellarin, kun sitä eei ehdotuksestamme huolimatta saatu pois käytöstä.
Aikaisemmin vain yksi henkilö talon vajaasta viidestätoista taloudesta keitteli syksyisin marjoja mehuiksi ja säilytti niitä kellarissa.
Sähkönkulutus on aikamoinen, joten jotain hyötyä on meidänkin kellarista saatava, päättelimme.
Marjat vaan on hankittava ostamalla, kun emme tunne sellaisia sukulaisiakaan, joiden puutarhoihin voisimme tehdä vierailumatkoja. Nyt tuli kuitenkin vihje mieshenkilöstä, joka haluaa luopua osasta marjojaan.
Hyvä niin. Tuleehan Mehumaijalle taas käyttöä.

On se aito luonnonmarjoista tehty mehu vaan niin eri makuista kuin vahingossa Lidlistä ostamani tarjousmehu, jonka jouduin kaatamaan viemäriin sitä kerran maistettuamme.

Sukutietojen etsiminen on hyvässä vauhdissa, sain sähköpostissa nivaskan tietoja vanhahkolta mieshenkilöltä, jolle innostuin soittamaan ja kyselemään mahdollisia sukuyhteyksiä. Noin kahdeksankymmentävuotias mies on kerännyt sukutietoja 30 000 nimen verran, kaikki eivät tietenkään ole hänen lähisukuaan.
Mutta minulle niistä on suuri apu.
Ensi viikolla on tapaaminen isän suvun puoleisen henkilön kanssa, nauhuri ja kamera mukaan ja eikun menoksi!

Mikä kaupunki, mikä paikka?

2010-08-02T09:47:00.000-07:00

Kolmen päivän ja kahden yön mittainen matka on takana. Riittää hyvin eläkeläisten kesäreissuksi!
Kotiin oli mukava palata, oma sänky on paras sänky! Vai oletteko toista mieltä?
Ensimmäinen yö kului niin hyvin ilmastoidussa hotellihuoneessa, että palelin. Kävin lämpimässä suihkussa ja vedin sukat ja yöpaidan päälleni, sitä ei totisesti ole tarvinnut tehdä kotona koko heinäkuun aikana.

Rippijuhlissa en ole ollutkaan liki kahteenkymmeneen vuoteen. Piti oikein tarkistaa sukutiedoista, kenen juhlissa sitä tulikaan käytyä viimeksi. Miten aika kuluukaan?
Itä-Vantaalainen pienehkö kirkko oli täynnä. Miehet, joilla oli se pakollinen puku päällään, tuntuivat kärsivän kuumuudesta eikä ihmekään. Naiset olivat pukeutuneet hyvinkin kesäisesti, ihmettelinkin, miten kevyesti. Nuorilla naisilla, äideillä, näkyi paljon tatuointeja, sitäkin ihmettelin, kuitenkin äänettömästi.
Joku mieshenkilö aiheutti hieman häiriötä kuuluvalla puheellaan toimitusten aikana, sitäkin sain ihmetellä.

Mutta rippilapset käyttäytyivät asiaan kuuluvalla vakavuudella, tosi hienosti.
Pastorin puhe kosketti ajankohtaista aihetta, kiusaamista. Hän totesi sen olevan nykypäivän iso synti, niin kouluissa, työpaikoilla kuin kodeissakin. Aiheellinen aihe muillekin kuin rippilapsille.

Rippijuhlien jälkeen suuntasimme kohti Satakuntaa, jossa vietimme seuraavan yön. Rauhallinen majapaikka, jonne varustauduimme kokonaisen noutopizzan kanssa. Euroopan mestaruuskisoja katsoessa ilta kuluikin mukavasti.
Sunnuntaiaamupäivällä suunnistimme sitten paikkaan, josta kuvakin on. Tosi mielenkiintoinen, tutustumisen arvoinen kohde.
Sitten odottikin matkamme toinen sukulaiskohde, viehättävä, eloisa kahdeksankymmentävuotias miehen isotäti. Kauniisti katettu ruokapöytä odotti meitä, juttua piisasi sukuasioista, sukulaisten syntymä- ja kuolinajat olivat selvinä tädin mielessä. Vierähti toinenkin tunti niitä kirjatessa.
Ei voinut kuin ihmetellä, miten pirteä tämä Karjalasta aikanaan perheensä kanssa tullut täti onkaan. Ajokorttikin oli taas uusittu viideksi vuodeksi!

Kotimatkalle kuitenkin päästiin, sääkin suosi matkaajia, puolipilvistä koko matkan ajan. Nyt sulatellaan matkan antia - ja suunnitellaan uutta.

Tauon paikka

2010-07-22T23:59:00.000-07:00

Kesätauko alkaa nyt.

Tule takaisin eilispäivä

2010-07-19T10:53:00.000-07:00

Mikä onni loistikaan pikkupojan silmistä, kun koho vajosi pinnan alle ja ensimmäinen särki tarttui onkeen. Varovasti koukku poistettiin ja kala heitettiin takaisin veteen.
Seuraava olikin jo ahven, pieni kuin mikä. Vielä kolmaskin kala, sekin ahven, erehtyi koukkuun,
mutta vapaaksi kummatkin laskettiin.
Kolme kalaa jäikin sitten kesän parhaisiin muistoihin valokuvien muodossa.

Taitaa ne pienet, tavalliset asiat olla mukavimpia, mitä isovanhemmat voi lapselle järjestää. Ihme ja kumma, tällä kertaa ei ikävä yllättänyt toiselle luokalle siirtyvää poikaa.
Olisi kuulemma viettänyt vielä toisenkin viikon maalla.
Epäilimme, että mitenköhän olisi käynyt. Joko lapsi tai me olisimme väsähtäneet.

Painorintamalle kuuluu 0,3 kg pudotus, huolimatta eilisestä ihanasta mansikkakakusta.

Pakkohan minunkin oli maistaa pikkusiskon (voiko pikkusisko tosiaankin olla jo viisikymmenvuotias?) tekemää mansikkaviettelystä.

Laittakaahan paremmaksi:)

Mansikoita, mustikoita

2010-07-11T10:56:00.000-07:00

Kun puheenaihe puuttuupi,
ja sanat suuhun juuttuupi.
Niin kahvikupin avulla
tuo korjaantuupi helpolla.
Kun kotiini saan vieraita
niin oitis tarjoon kahvia.

Ylläolevan tekstin sain sähköpostitse siskoltani, se on kopioitu ranskalaisesta Merside-galant lehdestä v. 1711.
Ihana teksti kansallisjuomastamme kahvista!

No, en kuitenkaan tarjoa kahvia lapsille.
Huomenna nimittäin noudamme lapsenlapsen lentokentältä, hän saapuu meitä ilahduttamaan kokonaiseksi viikoksi. Asuinpaikkojemma pitkä etäisyys ei mahdollista montaakaan tapaamista vuosittain, siksi onkin hyvä, että hän saa viettää pidemmän ajan kerralla ilonamme.
Hellettä luvataan vielä lisää ja lisää, uintireissuja tulee varmaan joka päivä. Onneksi uimahallikin on avoinna, mikäli järvessä pulikointi ei riitä.

Pakastin odottaa mansikoita ja mustikoita, siinäkin riittää mukavaa puuhaa lapsen kanssa. Mansikkakakkua ja mustikkapiirakkaa, nam, nam.
Miten käynee mummin kiloille, taitaa vaaka heilahtaa takaisin vanhoihin lukemiin:(

Kommentoikaahan taas tiistaiaamusta alkaen, miten viikko on kulunut.

Hyvä ja huono uutinen

2010-07-09T01:33:00.000-07:00

Ensin tietenkin se hyvä uutinen.
Parivuotias pikkupoika löydettiin eilen etsijöiden toimesta. Miten iloisia ja kiitollisia ihmiset olivatkaan, kun uutinen julkistettiin radiossa ja televisiossa. Tiedän, että todella moni rukoili lapsen löytymisen puolesta, jopa sellaisetkin henkilöt, jotka yleensä eivät sitä tee.

Lehtien keskustelupalstoilla löytyi myös toisenlaisia kommentteja, esimerkiksi tälläisiä:
"Miksi rukouksiin ei vastata silloin, kun lapsia kuolee maailmassa päivittäin sairauksiin tai aliravitsemukseen, onnettomuuksiin tai vastaaviin. Missä se lasten suojelusenkeli silloin on?"

Huono uutinen on taa se, että Suomessa ei saada aikaan lakia, jossa käsiaseet kiellettäisiin.
En minä eikä moni muukaan sitä ymmärrä.

Käsiaseita valmistetaan ja myydään vain tappamistarkoituksessa.

Vieläkö jatketaan?

2010-07-04T22:35:00.000-07:00

Huomenna 6.7. on taas puntarit käytössä!
Ilmoittakaa kommenteissanne, haluatteko jatkaa tätä "piinaa" vai onko tauon paikka. Monella on kesälomareissuja ja muuta sellaista, mikä voi sotkea hyvätkin aikomukset.

Kipu kuriin - vaikka teatterin keinoin

2010-07-04T08:26:00.000-07:00

Kahvia sitä vaan juodaan, vaikka hellettä piisaa. Monesti on tullut ihmeteltyä, miksi näin teemmekin. Ei kai sitä piintymyksiistään pääse, päiväkahvit ikään kuin kuuluvat asiaan. Ihan joka päivä.

Kesäteatteri ei sentään kuulu rutiineihin, menee montakin vuotta, ennen kuin sinne innostuu lähtemään. Stoppi aikomuksille meinasi eilenkin tulla, aamuaskareita keittiössä tehdessäni käännyin kai liian pikaisesti ja kova kipu iski yläselkään, olisiko sitten joku kiertoliike iskenyt lihaksiin. Näköjään niitäkin löytyy:)
Venyttelyähän on kehuttu kovasti, aamuisin ja iltaisin olisi syytä tässä iässä sitä harrastaa.
No, otettiin apukeinot käyttöön, kylmägeeliä selkään, sitten lämmitetty kaurapussi ja vahva särkylääke sisäisesti sekä lepoa sängyn päällä.
Olisi ollut noloa soittaa kutsun esittäjälle, että en pystykään lähtemään. Olisi pian voinut kuvitella, että on joku tekosyy kyseessä.
Pääsin lääkityksen jälkeen kuitenkin tolpilleni ja niin ajelin sovitulle kohtaamispaikalle, josta jatkoimme yhdellä kulkuneuvolla.

Määränpäänä oli teatteri Kajo Kauhajoella. Se esittää tänä kesänä toista vuotta sitten ensiesityksensä saanutta Tankki täyteen-suosikkia. Tv-sarjan on kirjoittanut Neil Hardwick ja Jussi Tuominen. Tämän Kauhajoella nähtävän esityksen on dramatisoinut Outi Keskevaari.
Sulo ja Emmi Vilen sekä poikansa Juhana olivat ihan kuin kotonaan näyttämöllä. Hyvät roolisuoritukset tekivät myöskin poliisi Artturi ja kahvion Ulla.
Teki hyvää sydämelle nauraa muun yleisön mukana. Kesällä ei jaksaisikaan katsoa kovin synkkiä teatterikappaleita.
Nyt on selkäkin parempana, kipu ei kuitenkaan ole kokonaan poissa, joten kuntoilut pitää jättää vähemmälle, ainakin joksikin aikaa.

http://www.teatterikajo.fi/

Onni yksillä, kesä kaikilla

2010-06-27T23:20:00.000-07:00

Nyt voi vaan todeta, että Juhannus oli meillä herttainen. Sadetta ja ukkosta sekä auringonpaistetta, kaikesta saimme nauttia juhannuksena.

Eilen teimme pyörälenkin, mennessä oli kova vastatuuli, joten kovin pitkää matkaa ei nyt ajettu. Kesäkahvilan piha-aitaukseen oli iloksemme tuotu muutama lammas, jotka määkivät kaihoisasti.

Kahvi maistui mainiolle, ihailimme kaunista jokimaisemaa ja seurasimme lasten touhuilua kiipeilytelineissä.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja on palattava arkipäivään. Vaikka eihän eläkeläisillä ole paljonkaan eroa arjen ja pyhän välillä, ei ole edes sitä kesälomaa, jota kovasti odotti työelämässä ollessaan.

Nyt odotellaan vaan ensimmäisten kesälomavieraiden käyntejä.
Mattoja on pesty ja pakastin tyhjennetty. Sopii sinne ensi kuussa pakastaa uusia kesätuotteita, mansikoita ja muita marjoja. Mansikoista on tulossa hyvä sato, näkyyköhän se mitenkään hinnoissa?

Painorintamalle ei kuulu osaltani mitään uutta, vallitsee ns pysähtyneisyyden tila!

Mutta kommentoikaahan taasen huomisesta lähtien saavutuksianne, kiitos.

Myöskin ne negatiiviset!

Mukavaa Mittumaaria!

2010-06-23T00:59:00.000-07:00

Juhannus on meillä herttainen,
kirkas taivas on sininen.
Pirtti on jo pesty, puhtoinen,
pihamaakin laastu on.
Koivujen lehvät portailla huiskii,
kesän juhlasta pihlaat kuiskii.
Metsiköstä kielot kannettiin,
sinikukat huoneisiin.

Arkityönsä väki lopettaa,
kaikki iltaa jo odottaa.
Kalliolle kokko kohoaa,
kunhan yöhyt ennättää.
Sielläpä silloin laulut ne soivat,
suuret, pienet kun karkeloivat.
Räiskyellen kokko palavi,
kesäyöhön sammuvi.

Maija Konttisen laulun sanoilla toivotan kaikille

Hyvää Juhannusta!

Taasko se viikko vierähti?

2010-06-14T09:09:00.000-07:00

Viikot ovat liian lyhyitä tai sitten aika juoksee paljon nopeammin kuin aikaisemmin.
Joko taas pitää nousta puntarille?
Pahaa vaan pelkään, että hyvin ei pääty osaltani tämä bikinikuntoon pyrkiminen. On otettava järeämmät aset käyttöön!

Etsinkin nyt vinkkejä siihen, miten saan vatsan mouruamisen vähemmälle ilman, että etsin epätoivoisesti kaapista kaikenlaista purtavaa. Eilisiltanakin tein vielä ennen kymmentä juusto-ruisleivän, juusto oli kylläkin sitä 15 % Polaria.
Eli apua tarvitaan ainakin täällä.
Huomenna totuus taas paljastuu, eikä kunnian kukko ainakaan minulle laula:)

Ps. Se vuokaleipäresepti tässä kuitenkin:

Nopeatekoinen vuokaleipä

25 g hiivaa
1 rkl öljyä
2,5 dl vettä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
1 dl vehnäleseitä
n. 6 dl vehnäjauhoja

Sekoita öljy ja vesi ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva nesteeseen ja sekoita, kunnes se on liuennut. Sekoita muuta ainekset joukkoon. Kaada taikina voideltuun 1,5 litran vuokaan. Anna leivän kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 15 minuuttia. Nosta keskitasolle ja paista vielä 15 minuuttia. Anna leivän levätä vuoassa hetken ennen kumoamista. Jäähdytä leipä liinaan käärittynä.
(Lisään usein taikinaan kuorittuja auringonkukan siemeniä tai pähkinärouhetta. Jauhoina voi käyttää myös hiivaleipä- tai sämpyläjauhoja)

Jokapäiväinen leipämme

2010-06-12T04:41:00.000-07:00

Muistini toimii valikoiden. En millään muistanut aamulla, että olisi pitänyt pyöräillä kuntosalille. Kellon viisarit olivat jo kymmenen paikkeilla, kun muisti palautui.
No, ehkä ensi kerralla sitten. Merkitsin kännykän päivyriin herätyksen ensi lauantaiksi 8.00.

Ulkona tuuli sen verran rajusti, että emme lähteneet pyöräilemäänkään. Johan tällä viikolla on tullutkin pyöräiltyä useampikin lenkki.
Otin kuntoilun sijaan leivontavehkeet esille ja tein pari vuokaleipää. Ovat niin helppotekoisia, että useammin niitä pitäisi tehdä.
Kun usein saa mautonta kaupan hiivaleipää syödäkseen, niin miksi tyytyä niihin?

Sisko oli siivonnut kirjahyllyjään, palautti minulle neljä kirjaa! Tuorein on ollut lainassa vajaa kaksi vuotta, loput pidempään. Mutta Katriinaa ei ollut hänenkään hyllyssään.
Mukava, että nyt voin kehua itseäni muille.
Meillä siivotaan useammin! Ainakin se kirjahylly.

Yksi palautetuista kirjoista oli Ruotiukkoja ja huutolaisia, toimittanut Jukka Eenilä v.1971. Kannattaisipa monen nykypäivän ihmisen lukea, millaista oli monen elämä vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella.

Ruskiaa soosia ja maitoperunoota

2010-06-09T13:04:00.000-07:00

Kun viime syksynä selvisi, että minulla ja sisaruksillani on monia sukulaisia, joista emme ole paljoakaan tienneet, aloitin yhteydenpidon kahden pikkuserkkuni kanssa sähköisessä muodossa.
Toinen kyseisistä pikkuserkuista ynnä miehensä on nyt tavattu ja mukaviksi havaittu. Ei tarvinnut yhtään arastella, ilmapiiri oli alusta alkaen hyvin vapautunut.

Puhuimme 1940-1950 luvun elämästä, muistelimme myös sitä ruuan yksipuolisuutta, mikä silloin vallitsi.. Talvella perunat ja ruskea soosi sekä kesällä maitoperunat olivat jokapäiväistä ruokaa.
Kesäkeitto on kylläkin herkkuani, mutta siihen kuuluukin niin paljon muuta kuin pelkkä peruna.
Kukkakaalia, porkkanaa, herneitä ja iso voinokare makua antamaan!

Pikkuserkkuni on taiteilijasielu, on harrastanut näyttelemistä ja maalaa tauluja, saimmekin yhden hänen pastellitöistään. Kaunis kukkataulu.
Tulikin tenkkapoo, mitä keksimme viemistä mennessämme vastavierailulle?

Satuin kuuntelemaan yhtenä aamuna radiosta Ritva Valkaman lukemaa kirjaa, Kari Hotakaisen Ihmisen osa. Voi miten hienosti eläytyen Valkama sitä luki!
Tänään varasin kirjastosta kirjan, on ihan pakko lukea se. Kirjaa ei ole ainakaan vielä äänikirjana. Toivottavasti se vielä julkaistaan sellaisena, ja tietenkin Ritva Valkaman lukemana.

Kilo vai kaksi, gramma tai toinen, kirjauksia pyydetään!

2010-06-06T23:17:00.000-07:00

Huomenna 8.6. on kolme viikkoa kulunut painonpudotuksemme aloituksesta, lisätkäähän taasen punnituksen jälkeen tietonne tähän, kiitos.

Tunnustan heti, että nyt ei ole mitään ilmoitettavaa:(
Paino jämähti samoihin lukemiin, mutta hyvä edes niin. Ei ole ainakaan lähtenyt nousemaan entistä lukemaa kohti.

Aion kuitenkin tehdä tänään murotaikinapohjaisen marjapiirakan vieraita varten, ehkä otan pienen siivun itsellenikin.
En ole koskaan tavannut pikkuserkkuani, joka on tulossa tänne.
Jännittää, vaikka olenkin vaihtanut sähköposteja hänen kanssaan viime syksystä lähtien.

Se on kesä nyt!

2010-06-01T05:58:00.000-07:00

Pyöräily on hauskaa.
Ainakin myötätuuleen ajaessa, vastatuuli lannistaa innokkaimmankin pyöräilijän. Pyörän selässä voi nauttia kesäisistä pelloista ja metsistä, joka päivä huomaa jotain uutta.
Miten rypsipelto voikin jo nyt hohtaa niin kullankeltaisena että! Onko kyseessä joku aikaisempi lajike? Kun en ole maanviljelijän eli talonpojan lapsi, niin nuo viljelykasvit eivät ole ominta alaani.
Mökissä ei viljelty kuin lapsia:) ja pientä perunamaata.

Kielot kukkivat myöskin, niitä bongasin paikassa, josta voin kimpun hakea kotiinkin.
Pitäisi vaan muistaa seurata liikennettä, ajo-ja pyöräteiden risteysalueella olin jäädä henkilöauton yliajamaksi, kun seurasin muualta tulevaa koululaisryhmää.
Kiitokset fiksulle autoilijalle, joka osasi painaa jarrua ajoissa.

Toinen kierros alkaa nyt!

2010-05-31T00:07:00.000-07:00

Jokainen bikinikuntoon aikova voi tässä blogikirjoituksessa ilmoittaa viikon aikana pudonneen painomääränsä, kiloina tai grammoina.
Kaksi viikkoa on huomenna tiistaina kulunut aloituksestamme, lisätkäähän taasen punnituksen jälkeen tietonne tähän, kiitos.

Pudotuskirjaukset tähän, kiitos!

2010-05-24T00:08:00.000-07:00

Jokainen bikinikuntoon aikova voi tässä blogikirjoituksessa ilmoittaa viikon aikana pudonneen painomääränsä, kiloina tai grammoina.
Viime tiistaina 18.05. aloitimme, siis kirjauksia voi lisätä 24-25.05. tapahtuneen punnituksen mukaan.

Sairauksia ja sairauksien odottelua

2010-05-19T07:49:00.000-07:00

Pidän metsätähdistä, niiden vaatimattomuudesta. Niitä ei vaan pidä poimia maljakkoon, ne nuupahtavat hyvin äkkiä. Ja sääli niitä olisikin repiä luonnollisilta kasvupaikoiltaan.

Vai ovatko kuvassa olevat valkovuokkoja? Katselin ja vertailin metsätähden ja valkovuokon kuvia toisiinsa, kuvassa olevien lehdet ovat ihan valkovuokolle kuuluvien näköisiä. Piti oikein hakea vanha koulun värikuvakasvio ja tarkistaa asia ja niin totesin, että kuvassa olevat kauniit valkokukat ovat kuin ovatkin valkovuokkoja.
Tulipahan taas todistettua, että ihminen on erehtyväinen. Olen aina kuvitellut, että valkovuokko ei kasva tällä leveysasteella.

Norovirus jyllää edelleen monessa paikassa. Pelästyin, että saamme tartunnan, mikäli viimeiset syntymäpäivävieraat tulevat paikalle tulevana viikonloppuna.

Ihminen on kuin vanha, rapistumassa oleva talo tai mökki. Kun ikää tulee lisää, alkaa tulla sairauksiakin. Lähipiirissä on todettu jo muutama vakava sairaus, kuusikymmentä vuotta ylittäneet miehet kyseessä.
Parempi on olla ajattelematta ja murehtimatta mahdollisia eteen tulevia sairauksia, eiväthän ne sillä häviä.
Jostain luin, että jos huolehtii jo etukäteen mahdollisesti eteen tulevista ikävyyksistä, joutuu murehtimaan vielä toisen kerran niiden sitten tapahtuessa. Eli kaksinkertainen suru, kun voisi hyvin päästä yksinkertaisellakin suremisella.
Aika hyvin todettu.

Perustetaanko muutaman ylimääräisen kilon ryhmä?

2010-05-17T07:22:00.000-07:00

Kuka haluaa vielä kesäksi saada itsensä bikinikuntoon?
Bikineitä en ole kylläkään käyttänyt kuin joskus hamassa menneisyydessä, omaan itsekritiikkiä hieman liikaakin.
Mutta ilmoittautuuko kukaan seurakseni?
Lähtöpainon jokainen voi pitää omana tietonaan, mutta tietäen heikkoutemme, se olisi syytä merkitä ylös vaikka allakkaan.
Huomenaamulla aloitamme, ilman rihmankiertämää astelemme vaakaan ja lukemat ylös.
Seuraava punnitus on viikon kuluttua. Jokainen ilmoittaa pudottamansa kilo-tai grammamäärän kommentoimalla tätä kirjoitusta.
Sopiiko?
Aluksi kai voimme keventää kilojamme kuukauden-kahden ajan?

Löysin hyvän, kevyen reseptin Kati Tervon kolumnista.
Pataan varhaiskaalia, porkkanaa, ruskistettua jauhelihaa (vähärasvaista!), valkosipulia je keitettyä riisiä, vettä ja kasvis- tai kanaliemikuutio sekä myllystä mustaa pippuria.
Mikäli haluaa säästyä vatsan mouruamiselta kaaliruokaa nauttiessa, voi kokeilla Katin saksalaiselta isoäidiltään perimää keinoa pureskella muutamia kuminan siemeniä aterian päätteksi.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa

2010-05-12T07:59:00.000-07:00

Juhlat on juhlittu, mitä nyt vielä parina sunnuntaina järjestämme ruokailut täällä maalla asuville sukulaisille.
Kylpylän iloista nautimme täysin siemauksin niin lauantaina kuin vielä maanantaiaamunakin. Sunnuntaina paikka kuhisi lapsiperheitä, oli mukava seurata heidän iloaan altaissa ja liukumäissä, tosin ikkunan takaa.

Eniten pidin turkkilaisesta saunasta, toiseksi tuli ulkoallas, jossa oli viileämpi vesi kuin sisäaltaissa tai siinä "hornankattilassa", jossa tunsin olevani kuin alkuasukkaiden padassa. Vesi kiehui ja kuohui isoilla poreilla, hyvä etten irronnut vedenalaiselta istuinpenkiltäni.
Lauantai-illalla innostuimme heittämään darts-tikkoja tauluun, nuorin porukasta voitti pelin ja vanhin tuli viimeiseksi, tällä kertaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Darts

Nukuin huonosti sunnuntain vastaisen yön, heräilin ja kääntyilin ja vääntyilin vuoteessa, oli kuumakin. Aamu koitti kumminkin ja niin pääsimme nauttimaan ihanaa äitienpäivän aamiaista.
Jopa mustaa makkaraa oli tarjolla!
Iltapäivällä loppuvieraiden saapuessa pääsimme vielä nauttimaan ihanasta karibialaisesta buffetista. Alkuruuaksi sinisimpukoita, äyriäisiä, lohta, kirjolohenmätiä, sipulia ja smetanaa, valkohomejuustosalaattia, broilersalaattia, marinoituja siitakesieniä, vihreää salaattia ja kidneypapusalaattia. Lisäksi tuorejuusto-oliivitapenadea ja leipää.
Pääruokana lohi- ja porsaanfilettä, chilikastiketta, juusto-valkosipuliperunoita ja ananascouscousia.

Jälkiruoka kruunasi kaiken. Kahvin kera kinuskikakkua, rommimarinoitua hedelmäsalaattia, juustovadin herkkuja, vadelmasuklaamoussea (nam, nam), suklaakonvehteja ja eksoottinen hedelmätorni.

Tulipa ruokapainotteinen kirjoitus. Mutta en millään voinut olla kirjoittamatta, miten mainiota ruokaa ja herkkuja saimme, harvoinpa sitä kotona on aamiaisellakaan kuin yhtä tai kahta lajia leikkelettä tarjolla, muusta nyt puhumattakaan.

Kotiin ajelimme tehtaanmyymälä Penkolan (Nokialla) ja Tampereen kautta, pistäydyimme tyttären miehen työpaikalla, ihastelimme viihtyisää pikkufirmaa, joka on sijoitettu vanhan kerrostalon kaksioon. Tytär oli leiponut piirakkaa ja saimme kahvitella ennen kotimatkaa.

Kiitos tyttären, sain yhtenä äitienpäivälahjana Nicky Gumpelin kirjasen Miksi ja miten rukoilen? Kirjanen kuuluu osana Alfa-kurssin alustuksiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alfa-kurssi

Juhlien aikaa

2010-05-02T05:47:00.000-07:00

Voiko vanhenemista juhlia? Vai juhlitaanko sitä, että täyttää pyöreitä kymmeniä?
Otettiin hieman varaslähtöä ensi sunnuntaiseen miehen merkkipäivään, kun oven taakse ilmaantui puolenkymmentä lähisukulaistani.
Ensi viikonloppu vietetäänkin keski-Suomessa, paikallisen kylpylähotelliin tiloissa.
Varasimme hyvissä ajoin pöydän sunnuntaille, säästymmepä ruuanlaitolta- ja tiskeiltä.
Sattuu sopivasti äitienpäiväkin samalle sunnuntaille.

Varauduin eilen Vappupäivänä kahden henkilön tänne tuloon, mutta sitten ilmenikin, että tulijoita olikin liki puoli tusinaa.
No, enemmän perunoita kattilaan ja lisää pakastevihanneksia lihamurekkeen seuraksi. Tuli mieleen lapsuudenaikainen ruokailu 1950-1960 luvuilla, silloin laskettiin tarkkaan, kuinka monta lihapullaa kukin sai lautaselleen. Nyt kävi samoin lihamurekkeen kanssa, se kun vielä pieneni uunissa kuin "pyy maailmanlopun edellä".
Mistähän sekin sanonta johtuu?

Mukava on vieraita kestitä, kävisivät vaan useammin. No, luvassa on nyt useampia ruokavierailuja, kun sovimme toistenkin sisarusten tulevan kevään/kesän mittaan nauttimaan ruokapöydän antimista.
Tulipa tehtyä sellainen asia, mitä en ole aikaisemmin tehnytkään.
Veljet saivat mukaan ravipeliveikkaukseensa, nyt jännitämme, kahiseeko kukkaroissamme kohta ne suuret setelit!
Saa nähdä.
Ps. Ruusumaljakko on muisto kolmentoista vuoden takaa, silloin täytin pyöreitä minäkin, sen jälkeen lakkasin täyttämästä..

Eduskunnassa tapahtuu vai tapahtuuko?

2010-04-29T09:18:00.000-07:00

Seurasin tänään eduskunnan kyselytuntia. Harvemmin istun miehen seuraksi television ääreen kyseisen ohjelman aikana, mutta nyt oli sopivaa aikaa, ja niin tuli kuunneltua ministerien vastauksia kansanedustajien kysymyksiin.
Kuinka sitä tuntuukin, että eduskunnassa vain vanhetaan? Ruudun toisella puolella saa onneksi arvostella niin ulkonäköä kuin pukeutumistakin. Jotain nautintoa näin vanhanakin.

Joku siellä vielä innostui huutamaankin ja osoittelemaan naisministeriä puhuessaan, mutta suurin osa istui apaattisen näköisenä, hyvä etteivät nukkuneet.

Aiheeseen kai sopii seuraava juttu Lakeus nauraa-kirjasesta vuodelta 1971.
Kaksi humalaista kinasteli keskiyöllä Vaasassa ravintolan edustalla. Oli kehittymässä ankara riita politiikasta. Toinen miehistä ehti jo lyödä "sukaastakin". Toinen oli tietysti heti nyrkit pystyssä vastassa:
- Kuule jos mä nyt kietaasen sua kuonon päälle, niin sä nukut kolome ja puoli vuotta niinku vaasalaaset kansanerustajat.
- Mutta eduskuntahan kestää neljä vuotta!
- Niin kestää, mutta ennen vaaleja ne aina heräävät vähäksi aikaa.

Muisti testissä!

2010-04-22T09:30:00.000-07:00

Kutsuttiin Finger-tutkimuksen haastatteluun muutama päivä sitten. Talo oli komea ja korkea, sain ajaa hissillä pitkästä aikaa, jotain ylellisyyttä arkipäivään.
En ole ollutkaan aikaisemmin tutkimuksessa, jossa joutuu muistamaan erilaisia sanoja ja kuvia ja vähentämään luvusta sata lukua seitsemän niin pitkälle kuin ehtii annetussa ajassa.
Muutama piirrostehtäväkin oli, niissä en ole ollenkaan hyvä.

Reilu tunti siellä meni ja lopputulos: "Saat mennä kotiin, sinulla on liian hyvä muisti!
Hyvä niin, tulihan testattua. Lähetin heti tyttärelle tekstiviestin, että "nyt et enää pääse sanomaan, etten muista asioita!"
No, vastaus tuli salamavauhtia: Sinulla on valikoiva muisti:)
Niin kai onkin, en minä millään kaikkea muista enkä haluakaan muistaa. Varsinkin ne huonot muistot olisi parasta unohtaa, mutta kun ei voi valikoida, mitä muistaa ja mitä ei.

ttp://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/ajankohtaista/uutiskirje/3_2009_2

Hyvä puoli asiassa oli vielä se, että sain hyviä vinkkejä vapaaehtoistyöhön. Askartelin heti seuraavana päivänä pahvisia muistikortteja, liimasin niihin kiiltokuvia ja osaan korteista mies piirsi kukkia, keppiä ja porkkanoita:)

Kuvassa oleva radio on tosi hyvä, kaikki asemat kuuluvat selkeästi verrattuna vanhaan radiooni. Värikin vielä niin sopiva, vapunpunainen!